13.7.2010

Paikallista

Hirvistä varoitellaan

Viranomaisten mukaan hirvet ovat liikekannalla, joten autoilijoitten on syytä olla varovaisia. Värtsilässä loikkasi hirvi auton eteen tiistain vastaisena yönä. Tapauksesta uutisoi Karjalaisen verkkolehti. Onnettomuus sattui Miljoonarinteen tienoilla Jänisvaarantiestä hieman Kaustajärvelle päin. Alueella on hirvivaroitusmerkit kuuden kilometrin matkalla. Yksin ajanut autoilija säilyi vammoitta. Auto vaurioitui hinauskuntoon ja hirvi kuoli. Hirvitörmäys oli vajaan viikon sisällä jo kolmas […]

Ajankohtaista

”Ulkomailla Värtsilässä”

Aili Nupponen Tikkalasta on vieraillut ulkomailla Värtsilässä ja kirjoittaa siitä mainiosti blogissaan. Rajan takainen Vanha Värtsilä lienee monille Värtsin lukijoille tuttu paikka, mutta Nupposen blogi tarjoaa sieltä mm. tuoreita kuvia. Joten pistäytykääpä hänen palstoillaan.

Ajan patinaa

Yllättävä löytö

Kirjastoista löytyy monenlaisia helmiä. Eräänä päivänä Värtsilän entinen kirjastonhoitaja Arja Pekkarinen näytti Tohmajärvellä teosta, joka oli minulle yllättävä löytö, ilmestynyt jo vuonna 1935. Kirjan nimi oli ”Piirteitä Värtsilän seudun asutuksesta ja teollisuudesta, aikaisempia vaiheita”, kirjoittajana Toivo Kaukoranta ja kustantajana Otava. Ilmestymistä edeltäneenä vuonna oli tullut kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Impilahden kappalaisen Gustaf Löfströmin anomus

Scroll to Top