Sääperin tienoota. Kuvat EJ
Makukysymyshän tämä on, mutta mielestäni Värtsilän laakso ympäröivine vaaroineen on kauneimmillaan talvipakkasilla. Silloin on upeita auringon nousuja ja laskuja. Boonusta tulee, jos usva kietoo tienoon unenomaiseen huntuun. Tämä on hyvin tunnusomaista näille seuduille.
Pakkasten tultua etsin komerosta venäläiset tossuni, joista ei tiedä, kumpi on kumman jalan. Varpaitten suojaksi tulevat mummon kutomat tai kylätalolta ostetut villasukat, paikallista tuotantoa. Päähän laitan vuosikymmeniä sitten hankkimani supinahkaisen pöyheän karvahatun, jota en kettutyttöjen pelossa ole tohtinut rintamailla pitää. Se on niin isokokoinen, että suojaa korvat ja silmätkin. Onneksi hartiat ovat sen verran leveät, että niihin stoppaa. Sopivat käsineet ovat pitkävartiset nahkarukkaset. Ennen ne tehtiin koiran tai ketun nahasta siten, että karvapuoli jäi päälle päin. Mutta eihän sellaisia enää.
Näillä varusteilla sääherran selättää helposti.
Ai kauheeta sanon minä noista kuvista onni yksillä talvi toisilla
MirjaP
EJ
Josko heijjät löyvvät, ne on tiällä jo käytössä:
http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/26368#113266
Nepä venäläiset. 🙂
No tosiaan, tossujeni alkuperää selvitellään täällä:
http://erkkijormanainen.blogspot.com/2011/01/olen-valmis.html
Tosi on tossujen samankaltaisuus. Meilläkin on yhdet venäläiset. Kyllä ne siitä muotoutuvat. Laitetaan merkki, että sattuu tietty tossu aina samaan jalkaan.Upeita kuvia Sääperiltä.
On todella upean kauniita talvikuvia!
Muistan nuo EJ:tossut bittiparatiisista.
Sain niisä silloin inspiksen ja hankimme
veljelleni synttärilahjaksi huopikkaat.
”Jähmätorvelta” niitä ei enää löytynyt,
mutta tammimarkkinoilta Join kaupungista
kylläkin.
Lahjan saaja oli niistä mielissään.
Riimittelin mukaan runonkin sävelmään
”Huopikkaat, huopikkaat, äiti koittaa piilottaa…”
Hienot kuvat ja tossut myös
Miulla on myös samanlaiset tossut, mutta kun oun tällaista Itäbalttilaista muatiaisrotua niin tossunvarret hiertivät ilikeesti nivusia ja taisivt tavotella kainaloitakii. Ka mie lyhennin varsii oikeen reten tavalla ja sain lyhennöksistä pohjat kaksiin suomalaisiin tossuloihen. Kyllä nyt kelepoo tossutella.
Täällä aivan ihastuksesta huohottelen, kun katson noita kuvia!
Silmää ja sielua ne hivelevät. Luulis näihen inspiroivan runoniekkoja väsäämään värssyjä.
Luin jostain kauan sitten valokuvaaja Rax Rinnekankaan haastattelua, jossa hän sanoi: ”Hyviä kuvia ei oteta, ne annetaan. Tosin niiden vuoksi saattaa joutua kulkemaan paljon.”
EJ, mainitset tekstin lopussa koirannahkarukkaset. En malta olla olla kehaisematta, että isäni osasi tehdä niitäkin.
Yhdet koirannahkarukkaset isäni teki 50-luvulla Kiihtelyksen moottoripyörällä liikkuvalle kirkkoherralle. Eräällä Tuupovaaran kirkkoherran tuurausmatkalla moottoripyörä oli jostain syystä pysähtynyt tielle pakkassäässä.Kirkkoherran tutkiessa syytä siihen, paikalle oli tullut pienessä sievässä oleva seurakuntalainen. Katseltuaan talvisissa ajotamineissa olevaa moottoripyöräilijää tovin, oli sitten tiedustellut: ”Mikä mies sie oikein out?”. Vastauksen saatuaan seurakuntalainen oli tokaissut: ”P….le, sie mikkään pappi ou, ilimestyskirjan peto sie out.”
Pari haikua:
karua kylmää
jäätyvää kauneutta
vedet viilenneet
————-
revontulia
kavahtavat pimeät
taivaan lieskoja
————-
Meilläkin isä teki koirankarvarukkaset,
mutta kun hän teki ne meidän omasta Tomi-koirasta,
ei se mukavalta tuntunut.
En ole hetkeen nähnyt näin vaikuttavia värisävyjä…
Kyllä varmaan pituus- ja leveyspiirit vaikuttaa siihen, miltä valo näyttää: Värtsilässä ne ovat kohdallaan!!!
Ja kuvaajalla on taito valita oikea hetki….
Olen itekkin ihmetellyt Värtsilän valoa ja sävyjä. Päivittäin näkee ikkunasta monenlaisen maiseman.
Täällä olisi maisemakuvauksen taitajalle antoisa paikka. Se vaatii omat niksinsä eikä tahdo onnistua pitemmillä putkilla ja käsivaralla.