Kesäteatteri kiinnostaa Värtsilän väkeä. ”Hyvä kun entisen kerkiää lopettaa, ihmiset jo kyselevät, että onhan teillä ensi kesäksi uusi mietittynä. Tehkee nyt etes jottain, sanovat”, kertoi ohjaaja Veijo Tikka. Varmuutta ei tietysti vielä ole, mutta eiköhän sitä jottain ole tulossa. Tällainen mielikuva jäi Tikan tuumailuista. Ehkä erikoistakin on näköpiirissä, ehtineekö sitten vielä ensi kesäksi: paikallishistoriallinen näytelmä, […]
Värtsilän Jänisvaaralla eleli aikoinaan päremestari, nimeltään Erkki Laakkonen. Kuva-arkistojani penkoessa löytyi muutama otos hänen työskentelystään. Vähitellen palautui mieleen myös vierailu Laakkosen luona. Oppaana oli muistaakseni opettaja Seppo Pusa. Elettiin 1970-lukua. Miellyttävä käynti se oli kaikin puolin, juttujen teko oli aina sitä mukavampaa, mitä syrjäisemmästä asumuksesta oli kysymys. Jos Laakkonen vielä eläisi, teettäisin hänellä uudet päreet
Olen ollut ammatikseni toimittaja 43 vuotta, mutta kertaakaan en ole joutunut kokemaan vastaavanlaista kuin Niiralan ratapihalla keskiviikkona. Siellä oli vuotanut hieman ammoniakkia venäläisen vaunun varoventtiilistä ja juna käännytettiin tarkastuksen jälkeen takaisin Venäjälle. Menin normaaliin tapaan tekemään tapahtuneesta juttua verkkolehti Värtsiin. Muutaman kuvan hälytysajoneuvoista otettuani vastaan tuli kaksi miestä, jotka oletettavasti olivat paikallisia rautatievirkailijoita. Kysäisin heiltä,
Rajantiellä on tapahtunut keskiviikkona vaarallisen aineen onnettomuus, joka ensitietojen perusteella on luokiteltu pientä suuremmaksi. Hälytys tehtiin kello 14.28. Paikalle lähetettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Näin kertoi sanomalehti Karjalaisen verkkolehti. Värtsin tietojen mukaan kyse olisi ammoniakista. Onnettomuus on tapahtunut Niiralan ratapihalla. Paikan päällä käyneelle Värtsin toimittajalle kerrottiin, että kyseessä olisi ”harjoitus” ja vaadittiin välittömästi poistumaan. Tuulen suunta
Kohta kun lämpö laski alle 30 asteen, lähdin taas kotiseutupyöräilylle. Oli hyvä syy: vyötärönympärys oli venynyt, housuissa ei tarvinnut enää vyötä. Helteellä tarttuivat limsapullo ja jätskitötterö helposti käteen. Miljoonarinnettä polkiessa grammat alkoivat iloisesti heittää mukkia. Suunta oli kohti Kaustajärven karhumaita. Runon ja rajan tiellä oli melko vilkas autoliikenne, itärajan bensarallia varmaan. 1950-luvulla ja pitkään sen
Värtsilässä ei alkanut tänä aamuna anivarhain sota vaan kyyhkysjahti. Metsästyskausi aloitettiin. Metsästäjäin Keskusjärjestön mukaan sepelkyyhkystä on tullut maamme suosituinta riistaa metsäjäniksen ja sinisorsan ohella. Kyyhkykanta on Värtsilässäkin runsas ja kestää hyvin metsästystä. Sepelkyyhkyt syövät loppukesällä metsissä mustikoita, mutta heti viljojen ja erityisesti herneen kypsyttyä ne siirtyvät pelloille. Niitä on tänä kesänä kerääntynyt ruokamaille jopa satojen
Maanantaiaamu valkeni Värtsilässä melkoisen savuisena. Yllätyksenä se ei tullut, telkkarissa kerrottiin tästä mahdollisuudesta jo edellispäivänä. Silti piti kotvanen mällistellä, mihinkäs tuttu Räykynvaara vartiotorneineen on kadonnut. Järven toiselle puolelle sitä ei näkynyt. Kesäiset savut täällä itärajan pinnassa eivät ole harvinaisuuksia, eikä täällä osata pitää niistä samanlaista mekkalaa kuin pääkaupunkiseudulla. Toivottavia ne eivät tietysti ole missään, mutta
Lämpimät säät ja suotuisat tuulet ovat tuoneet Värtsilään vaeltajaperhosia ulkomailta. Esimerkiksi amiraalia, sinappiperhosta tai ohdakeperhosta ei aivan joka kesä näillä seuduilla nähdä. Mitenkään harvinaisuuksia nämä lajit eivät Suomessa ole. Joinakin kesinä niitä saattaa tavata runsaasti, mutta talvehtimaan niistä ei maamme olosuhteissa oikein ole. Sinappiperhonen ei kuulu Suomen vakituiseen lajistoon. Siitä tehdään yleensä vain yksittäisiä havaintoja.
Saarivaara soi on Värtsiläpäivien ohella kesätapahtuma, jolle on toivotettava menestystä ja pitkää ikää. Tällaiset ovat ihmisen kokoisia tilaisuuksia, joilla on tärkeä antinsa kävijälle. Vieläkin pitää ihmetellä, miten Saarivaaraan oli saatu kolme maan eturivin dekkarikirjailijaa. Yleensähän etelän metropoleissa majailevat kirjailijat eivät edes vaivaudu vastaamaan täältä provinsseista kuuluviin kutsuihin. Kokemusta tästä on. Saarivaaraa ja Värtsilää yhdisti tässä
Murhamysteerit risteilivät Saarivaaran hirsisessä, hikisessä nuorisoseuran talossa lauantaina, kun Viktor Kärpän, Maria Kallion ja komisario Koskisen olemusta selviteltiin. Dekkarikirjailijat Matti Rönkä, Leena Lehtolainen ja Seppo Jokinen pitivät yleisöä hallussaan tuntitolkulla. Heidän tarinointiaan kuunneltiin 30 asteen lämmössä melkein hiiskahtamatta, korkeintaan välillä naurahdellen. Keskustelun juontajalla Petri Liukkosella oli osuutensa asiaan. Seudulla harvinaista kulttuuripläjäystä täydensivät Mika ja Turkka
Laitetaan nyt vielä kysymysmerkki perään, eihän sitä tiedä, mitä Tohmajärvellä viime tingassa saadaan aikaan talouden kohentamiseksi. Keinoja tarvitaan, sillä voi olla, että Volvokin on jo myyty. Kunta näyttää olevan kymmenen ”vahvimman” kriisiehdokkaan joukossa, kuten Kiteekin. Ei käy kateeksi kunnallisia päättäjiä. Sivusta on aina turhan helppo arvioida ja mollata. Sen verran pääsin menneinä vuosikymmeninä kurkistamaan kuntien
Olen seurannut vuosikausia Hellistä käytyä keskustelua. Vastustajat ovat ampuneet jatkuvasti yli niin paljon, että enimmäkseen tympäisee. Nyt näyttää siltä, että myös kannattajat ovat lähtemässä samoille linjoille. ”Loistava tulos”, oli sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula, kesk, kommentoinut Tohmajärvellä, kun kuuli Hellin menojen kasvaneen kolme prosenttia. Vähintään sitaatteihin tuo toteamus on laitettava. Toivottavasti sitä voi pitää vain
Otto Rummukainen: Värtsilän vaiheilta, julkaisija Värtsilän kotiseutuyhdistys, 1991 Helsinkiläisen Värtsilä-Seuran julkaistua 1981 muistelmia sotien päättymiseen asti, heräsi paikkakuntalaisissa tarve pitäjälukemistosta, joka kuvaisi kunnan vaiheita sotien jälkeen. Kotiseutuyhdistys saatiin isännöimään hanketta, nimettiin työryhmä ja alettiin kerätä aineistoa. Näin saatiin aikaan 170-sivuinen kirja paikallisin harrastajavoimin kunnan, seurakunnan, pankin ja parin yhdistyksen taloudellisella tuella. Kirja ilmestyi juuri Niiralan
Rajavyöhyke on kaventunut ja siellä liikkumista koskevat säännöt ovat järkevöityneet viime aikoina. Vyöhykkeen merkitys rajakylien asukkaiden jokapäiväisessä elämässä on vähentynyt. Vyöhykelupien myöntämisperusteita on äskettäin viilattu. Jonkinlaisilta tiukennuksilta ne vaikuttavat. Rajavartiostolla on varmaan syynsä, miksi muutoksia on tehty. Asukkaiden kannalta katsottuna muutoksissa ei ole suurista asioista kyse, mutta pieniin reunahuomautuksiin on aihetta. Luonnollista on, että lupia
Kaksi alle 15-vuotiasta henkilöä ylitti luvatta valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin Värtsilän kylän alueella heinäkuun 26. päivänä. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii tapausta. Niiralan ylityspaikalla ylitti rajan luvallisesti heinäkuussa lähes 104 000 henkilöä, missä oli lisäystä edellisvuoden vastaavaan aikaan 2,7 prosenttia. Venäläisten osuus oli 44 prosenttia, pari prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuoden alusta laskien ylityksiä on
Pohjois-Karjalan rajavartiosto on tarkentanut rajavyöhykelupien myöntöperusteita. Lupapäätöksen keskeisenä kriteerinä on se, miksi toiminta, johon lupaa haetaan, tulisi tapahtua juuri rajavyöhykkeellä eikä esimerkiksi muulla vastaavalla alueella. Lisäksi lupa-alueen ja luvan keston tulee perustua tosiasialliseen tarpeeseen. Merkittävimpänä muutoksena aiempaan käytäntöön ovat ne hakemukset, joita on haettu sillä perusteella, että hakija asuu tai omistaa kiinteistön rajavyöhykkeen läheisyydessä. Lupaa
T. I. Kasanen: Värtsilä, muistelmia kylän ja kunnan vaiheista vuoteen 1945, Värtsilä-Seura 1981. Värtsiläpäivillä kuulin, ettei vuonna 1968 Helsinkiin perustettu Värtsilä-Seura toimi enää. Se on vahinko, sillä pääkaupunkiseudulla lienee paljon entisiä värtsiläläisiä ja heidän jälkikasvuaan. Seuran aikaansaama 180-sivuinen historia- ja muistelmateos on peruslukemistoa, josta on hyvä lähteä tutustumaan paikkakunnan menneisyyteen. Siinä on tietoja aina 1500-luvulta
Kiteeläinen kansanedustaja Esa Lahtela, sd, sanoi Värtsiläpäiviä avatessaan, että Keski-Karjalaan olisi muodostettava yksi kunta. Entisenä kiteeläisenä, nykyisenä värtsiläläisenä vastaan, että mikäpäs siinä, kunhan nimeksi tulee Värtsilä, tuplaveellä tai yksinkertaisella. Värtsilä-nimi tunnetaan maailmalla. Onhan Kiteellä tietysti pontikkansa ja naitvissinsa, mutta ne ovat kevyttä kamaa Wärtsilän rinnalla. Perinteetkin painavat. Arppe sai jotain aikaan Puhoksessa, mutta pysyväistä elämäntyöstä
Kaustajärveläinen Arvo Kahelin, 76, omistaa Awo -merkkisen moottoripyörän vm – 52 ja Kaz -merkkisen kuorma-auton vm -66. Kahelin on ollut kuorma-autoilija vuodesta 1955. Neuvostovalmisteisella Kazilla hän aloitti, kuinkas muuten. Tämä auto ei enää ole tallella, mutta hän osti toistakymmentä vuotta sitten Venäjän Värtsilästä palokunnan vanhan tikasauton. Siinä oli melkoinen kunnostaminen. Venäjältä löytyi kuitenkin varaosia, vieläpä
Metsäkauris näyttäisi kotiutuvan Värtsilään. Savikon seudulla niitä näkee varsinkin aamutunteina. Bimbo-uroksesta on hyvää vauhtia kehittymässä Värtsilän maskotti. Se on perin utelias ja haluaisi tehdä tuttavuutta myös ihmisen kanssa, mutta villieläimen vaistot vievät voiton. Kovin lähelle se ei päästä. Eiköhän anneta Bimbon pomppailla kaikessa rauhassa peltojen laitamilla ja metsäsaarekkeissa, kunnes Värtsilässä on kauriita metsästyskelpoinen kanta. Sillä
