syyskuu 2012

Viimeisenä sotakesänä alkoi rajapitäjistä tulla sotaa pakenevia ihmisiä yhä enemmän ja enemmän. Matkastaan väsyneinä he etsivät yösijaa Pussinpohjan taloista. Meilläkin heitä yöpyi monia. Eräs suistamolainen isäntämies nukkui yönsä meidän keittiön lattialla eväsreppu päänalusenaan ja sarkapalttoo peittonaan. Aamulla juotuaan kupillisen korviketta ja tehdessään lähtöä hän sanoi minulle:” A poika, halluut sie katiskan?” Hämmennyin enkä pystynyt heti

Lissulla oli taas ansiokas Pirun paskoo juttu, jossa muisteltiin hiihtokisoja Värtsilässä ja perinnetietokerääjää Juho A. Leskistä, jolle oli myönnetty Samuli Paulaharju- palkinto. Samulihan oli kurikkalainen (1875-1944) kansanperinteen kerääjä, tehden yli 100 keruumatkaa ulottuen Inkeristä Ruijaan, sekä kirjoitti 22 kirjaa, piirtäen niihin itse kuvat ja kartat, sekä otti valokuvat. Vieläpä hän keräsi 44 500 kurikkalaista murresanaa,

Käyn silloin tällöin kiertämässä Värtsilän pururadan. Tavallisesti tämä reippailu jää hämärään tai pimeään. Silloin laitan lähtiessäni saunan lämpiämään ja kuljen reippaasti kerran tai pari valaisimen kanssa noin saunalenkiksi. Ratahan on valaistu, mutta valot sammuvat illalla 19-20 maissa. Tällä kertaa läksin ihan päiväaikaan, koska Värtsin tietojen mukaan rata oli kunnostettu. Se oli nähtävä oikein valoisan aikaan.

Löysin vanhan mieluisan valokuvan.Se on luokkakuva Tohmäjärven Yhteislyseon 1B luokan oppilaista vuodelta 1966. Kävin tuota kysestä opinahjoa tämän ekaluokan. Koulujärjestelmämme edellytti silloin oppikouluun pyrkimistä. Se oli jännäpaikka, heti kesäkuun alussa. Kuljin kaksipäiväisissä pääsykokeissa Hra Mikkosen ja hänen viehättävän tyttärensä kanssa. Mikkonen oli asemalla johtavassa asemassa töissä siksi hänellä oli varaa ylellisyyteen eli autoon. Minulle kyyti

Arvatkaa! Vaihtoehdot: 1. EU on määrännyt kuten kurkuillekin koon ja suoruuden, niin myös munille ja kuvan vasemmassa laidassa olevaa XXL koon munia ei saa pitää myynnissä. 2. Myynnissä voisi pitää, mutta kennoja ei ole saatavissa kuin yhtä M kokoa. 3. Kuvan XXL muna on jonkun muun kuin tuotantokanan.

Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi uskaltautuisin ehkä patikoimaan Pyreneitten vuoristoon ja siellä Pohjois-Espanjan läpi kulkevalle Santiago de Compostellan keskiaikaiselle pyhiinvaellusreitille. Toki vaelluskohteita löytyy jokaiselle lähempääkin. Aurinkoisena syyskuun päivänä suuntasimme siipan kanssa Tohmajärven Kirkkoniemeen aikomuksenamme kiertää Väentuvalta lähtevä parin kilometrin mittainen Hiljainen polku. Villejä lupiineja Heti parkkipaikalta jalkauduttua mieli olisi tehnyt jäädä pidemmäksin aikaa seisoskelemaan kirkkoa

Aikoja sitten Peuhkurisen Irene kyseli, minkälaista mahtoi olla pikkupojan elämä muinoin Pussinpohjassa ja minkälaisia kepposia mahdettiin tehdä. Lähinaapureissa ei ollut ikäisiäni lapsia, joten leikin enimmäkseen yksikseni. Onneksi Työväen ja Pienviljelijäin osuusliikkeen varasto-alue oli erittäin hieno paikka pienen pojan leikkeihin. Vain Immosen Eke oli joskus kaverinani. Hän veteli minua mahakelkassa pitkin Pussinpohjan raittia. Pitkän pakkaskauden jälkeen

Kypsän viljan tuoksu on yksi ihanimmista loppukesän ja alkusyksyn tuoksuista. Onneksi siitä pääsee nauttimaan täälläkin pääkaupungissa. Viikin koetilan, Tuomarinkylän kartanon ja Haltialan tilan laajoilla peltoaukeilla kasvaa muutamia satoja hehtaareja ruista, vehnää, ohraa ja kauraa. Jokaisella viljalajilla on omanlaisensa tuoksu ja väri. Voimakkaimpana mieleeni on syöpynyt lapsuudesta ohran tuoksu. Parveilua On elokuun toiseksi viimeinen päivä, kun

          No, minäpäs laitan teille arvattavaksi, kuka on tuo naisihminen open kainalossa – soma kuva, luultavasti jostakin Patsolan koulun juhlasta talteen saatu ilmeikäs hetki. Tuon open kyllä tunnen. Kun asuimme koululla minäkin jouduin tai pääsin mukaan seuraamaan koulun arkea ja juhlaa kuin myös kokemaan monenmoista mukavaa juttua. Päällimmäisenä tässä tulee mieleen

Ylämaalla riittää touhua ja tohinaa 29.6. – 1.7.2012 Läksimme ajelemaan Ylämaalle päin perjantaina ja kaunis ilma, tosin tuulinen, suosi messumatkaa. Ylämaan kansainväliset jalokivi- ja mineraalimessut ovat Suomen vanhin ja suurin alan tapahtuma. Niinpä minullakin on tullut käytyä bileissä alusta alkaen, 30 vuoden ajan, eli yhtä monena vuonna kuin alkuperäisellä näytteilleasettajalla Jorma Koskelalla. Koskelan koju on

Osallistuin muutama vuosi sitten Työväenopiston Minä kirjoitan – ryhmään. Tehtävämme oli kirjoittaa lyhyitä tarinoita ohjaajan antamasta aiheesta. Kirjoitimme tekstit kotona ja luimme ne sitten ryhmässä kukin vuorollamme ja keskustelimme niitten herättämistä ajatuksista. Tämä tarina kertoo kahden tuollaisen pikkutarinan syntyä edeltävistä sattumuksista ja isästäni, jonka syntymästä on nyt kulunut 100 vuotta. Ikävä Eräänä lauantaina poikani Ari

Kuulun sellaiseen poppooseen, joka on tartuttanut itseensä eräänlaisen lapinkuumeen, josta parannutaan parhaiten vaelluksella rannottomassa kiveliössä tunturien tuolla puolen. Vaeltajan tuskaa tuntee kun kaksileiviskäinen rinkka kalvaa hartioita, kelin vaihdellessa alkavasta räntävihmasta ötökkäiseen helteeseen. Taannoisella vaelluksella käppäiltiin saamelaisittain nimetyllä Galddoaivo maahccguovlu- erämaassa. Tällä reissulla ei kuultu tunturissa kapustarinnan uikutusta, eikä riekkojen lentoonlähtökiroilua, puhumattakaan että olisi naatiskeltu hilloista