Ilo pintaan
Sota-ajan huumoria
Rättivarastolla ja muita teemoja
Antero Raevuori ( toim.): Kaskuja sotavuosilta 1939-1945, Gummerus 2012
”Yöllä oli käyty ei niin verinen, mutta sitäkin äänekkäämpi kahakka aivan etulinjan tuntumassa. Mustalais-Manne palasi ehjänä mukanaan vihollisen lippu. Kapteeni oli kummissaan:
– Miten ihmeessä tuo onnistui?
– Hai, eihän tuo vaikeata. Mie vaihoin sen konekivääriin.”
Huumori lienee ollut eräs suomalaisten salaisista aseista sisun ja sotataidon, sekä suomi-konepistoolin lisäksi. Tähän kokoelmaan on otettu kuviteltuja tai puolitosia sattumuksia rintamalta, mutta myös kotirintaman tapahtumia ja sotilaskoulutuksen hersyviä piloja. Ja eikö vain sotamies Möttönenkin vieraile näissä jutuissa monen muun jumalan mieliharmin lisäksi.
”Kersantti: – Tiedättekö mikä ero on sinulla ja lyhtypylväällä?
Alokas: – En tiedä herra kersantti.
Kersantti: – Lyhtypylvään yläpäässä on valoa.”
Monta lohkaisua on mukana myös pula-ajan kepulikonsteista. Joskus tarkastaja tulee taloon, kun toisessa huoneessa on sika porsaineen. Tarkastaja kiinnostuu oudoista äänistä.
– Anoppi siellä tekee kuolemaa, tuumii isäntä. Keuhkotauti pääsi voiton puolelle.
Kirja väljähtyy loppua kohden tavalliseksi vitsikirjaksi, mutta kokoaja on tietysti saanut jutut sota-ajan lähteistä ja sodanjälkeisistä julkaisuista.
Muistuu mieleen pioneeri-isäni juttu kun tunnussanoiksi oli sovittu markka ja penni. No pimeästä kuului rapinaa ja vartiomies huusi: – Markka.
Seurasi hiljaisuus ja sitten vastaus:
– Kympp. Johon vartiomies:
– Nostahan kympp räpylät ylös.
Helppoa ei ollut sota-aikana, mutta suomalaiset kestivät hyvin. Kovatkin kohtalot sulivat joskus huumorilla. Niinpä mies, jolta sirpale oli vienyt melkein puolet päästä tuli sairastuvalle ja sairaanhoitaja totesi: – Hyvä, että ei osunut tärkeisiin elimiin.
Piti oikein kaivaa esille isän
musta, vahakantinen vihko ”Lauluja
ja muistoja” / Pitkäranta 1935.
Tästä kuluneesta vihkosta löytyy
muutama tuon ajan kaskukin.
Tässä pari esimerkkiä:
”Suudelma on lataus / kihlaus on pamaus /
avioliitto on sodanjulistus.”
*
Ote alokkaan ohjesäännöstä:
”Alokkaan tulee nauraa kaikille ikämiehen
vitseille, sillä ne ovat aina onnistuneita.
Muuten on alokkaan nauru määrätyllä ajalla kielletty.”
Aamulla menemme laskemaan hirvet kiväärillä ja nostamme hirvitilit tyhjiksi.
Hirvimies lipesi viime sunnuntaina naapuriseuran puolelle. Huomatuksi tultuaan virkkoi naapurin hirvimiehille. Väkisin tänne laittoivat, hirvilaskentaan. Yhtään en ampunut ole, ilmaan olen ampunut, minkä tullessanni ammuin…hospoti….
Viisi olentänä syksynä kaatanut ja joku meni naapurin puolelle, haettiin pois. HJK
Huumori on ollut ja on vieläkin tehokas lääke mielen kohennukseen.
Onneksi oikeaa sotaa enkä oikeaa sotahuumria ole kokenut, jotain pientä sotaharjoitushuumoria kylläkin.
Olimme joskus harjoittelemassa sissitoimintaa Kukkovaaran korvessa. Teltat oli pystytetty jonnekin Kukkovaaran kainaloon. Tukikohdan ympärille oli viritetty ansalankoja mitkä laukaisevat paukkupanoksia. Vartiomies oli asetettu yöksi paikoilleen. Sysimustassa syksyisessä yössä alkoi kuulua pauketta Ryhännotkon suunnalta. Vastaikään Lapista muuttanut vartiomies käski tulijaa pysähtymaan ja ilmoittamaan tunnussanan. Pimeydestä kuului vihainen vastaus ”täällä on komppanian päällikkö kapteeni Taskinen, ettekö tunne!” Vartiomies vastesi että niin ne on kaikki muutkin tulijat sanoneet. Sitä paitsi täällä on jo kolme Ruotsin kuningastakin
Juotiin rajavartiomestari Tähkäs Väinön läksiäsikahveja ja paikalla oli myös eversti Naapuri, joka puheen vuorossaan kiitti Väinöä hyvästä palvelusta ja siitä, että Väinö on lisäksi oikea muotovalio rajamies. Tähän väinö vastasi viitaten otsaansa ja sanoi ”kävin poistattamassa patin.” Heti välittömästi eversti Naapuri tokaisi ”nyt meni pilalle koko serfitikaatti”. Salissa oli naurun hörähdyksiä.