Värien hehkua

Heino Turusen valokuvanäyttely on alkusysäys kylätalon näyttelytoiminnalle. Kuva EJ

Värien hehku, varsinkin syksyinen ruska, jäävät päällimmäisinä mieleen Heino Turusen valokuvanäyttelyssä kylätalolla. Sunnuntaina avatun näyttelyn kuvat lämmittivät helmikuisena tuiskupäivänä.

Hemppa on valokuvannut yli puoli vuosisataa, mutta pystytti vasta nyt ensimmäisen oman näyttelyn. Kuvat ovat etupäässä maisemia Jänisjoelta, Sikkerinvaarasta, Kukkovaaralta, Saariosta, Murtokoskelta, Patsolankoskelta, Hernelammelta…

“Kymmenvuotiaana oli kamera käsillä ensi kerran”, veteraani muisteli. Värtsilän kamerakerhossa innostus yltyi. Sen yhteisnäyttelyissä oli kuvia esillä aiemminkin.

Hemppa on kokeilija, mikä näkyy osassa kuvista, joita on näyttelyssä 15. Muutamissa kuvissa on käytetty erikoispaperia ja tietokonetekniikkaa hyväksi. Samoin hän kierrättää materiaaleja: taustoja on tehty käytöstä poistetuista kovalevyistä ja ripustimia miinalangoista. Kannattaa tutustua näihinkin erikoisuuksiin.

Kertaalleen jo lakkautetun kamerakerhon konkarit suunnittelevat täyttä päätä lisää näyttelyjä kylätalolle. Tarkoituksena on koota aikoinaan vedostettuja mustavalkokuvia yleisön nähtäville. Tästä aiheesta on odotettavissa Värtsissä juttua lähiaikoina. Tiijjä vaikka kerho aloittaisi uudelleen epävirallisen toiminnan.

Kulttuurinälkää potivat varsinkin Värtsin toimittajat, joita tuli näyttelypaikalle samaan aikaan kolme toisistaan tietämättä. Ihan piti tapella, kuka saa jutun tehä.

Valokuvaajasta kerrotaan enemmän täällä.

Share

6 comments for “Värien hehkua

  1. Upeilta näyttävät nuo kuvassa näkyvät otokset!

    Saisko Heino Turusen kuvia Värtsin sivuille lisää, että pääsis täällä syrjässä asuvatkin nauttimaan niistä?

  2. Minun puolesta kyllä ja se olisikin hyvä idea. Riittäneekö kapasiteetti värtsin sivuilla, mutta näyttelykuvat voisi laittaa joksikin aikaa näkyville Pitäjäyhdistyksen kuvagalleriaan joka voisi olla parempi ratkaisu ja linkitys Värtsistä suoraan ko kohteeseen. Kuten uutisoinnissakin jo tuli ilmi, että jotain lisääkin on tulossa niin se voisi toimia jopa tällä idealla. Joten samalla Erkille ja Eirallekkin vinkki terveiset. Hemppa.

  3. Ja on se toisaaltaan kivaa tämä tementiakin tällä ikää.Aamulla, kun herää ja huomaa naisen vieressä olevan kanssa valveilla ensimmäiseksisi pitää esitellä itsensä ja kysyä: Miten meillä yö meni ja mistän arvon leidi on kotoisin. Eli lisäytstä.

    Joten edelliseen uutiseen lisäten tullaan esittelemään näillä näkymin Värtsilää ja jotain muutakin valokuvin eri kuvaajien silmin.

  4. Värtsilän valokuvaajat voisivat noin yleisesti lähetellä otoksiaan Värtsiin, silloin kun hyväksi näkevät. Pieni tarinanpätkä mukana tekee terää. Erityisen toivottuja olisivat kuvat erilaisista kylän tilaisuuksista, kokouksista ja sellaisista. Suurempien kuvamäärien julkaisemiseen kerralla on rajansa, mutta kyllähän linkki laitetaan, jos kuvia pitäjäyhistyksen sivuilla on.

  5. Just ja joo piti jo aiemmin sanoman, että kun joku kyseli Kylätalonäyttelyn kuvista. Niin tekaisin omat netti sivut johon voi linkittäytä. Eikä tarvitse näitä tai PIT: yn sivuja kuormittaa.
    Sivut ovat vain alkutekijöissään vielä. En tiedä mistä johtuu liekkö tekijä laiska, juoppo vai muuten saamaton.
    Siellä tosiaan on jo nähtävinä suurinosa Kylätalon näyttelykuvia ja vähän muutakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *