Arktista ajoa

Pakkaslenkki takana.

Pakkanen paukkuu –26 C asteen lukemissa. Talvinen Värtsilä näyttää Sääperin rannalta katsottuna upealta. Savupiipuista pystyyn nousevat savut kertovat siitä, että elämää sunnuntaisena pakkasaamuna kylällämme vielä on.

Ottaessani valjaat päätyseinän naulasta ja kopistellessani lumia reestä, ymmärtävät tarhamme asukit mikä edessä on. Iloista huutoa ja hyppimistä, intoa pursuavat koirat saavat itsenikin unohtamaan viuhuvan paukkupakkasen.

Pikkuhiljaa koirat hyppelevät jo malttamattomina reen edessä odotellen lähtökäskyä. – MENNÄÄN! Lauma lähtee räjähtäen liikkeelle, jo ensi mutkassa on minulla pitelemistä pysyäkseni mukana kyydissä. Raskas kuormareki luistaa naapurin Niilon huollon jäljiltä tosi livakkaan.

Matkaamme pitkin uutta valjakkouraa vartiolta Heiskaseen, kierrämme talon tien kautta ja painumme takaisin uralle, joka kiemurtelee pitkin Sääperin rantapeltoja ohi Variksen, varishäkin, Jeskasen mökin…

Koirien mielenkiinto juoksemiseen häiriintyy aina paikka paikoin uran yli ilmaantuvista jänisten jäljistä, houkutus hypätä sivuun umpihankeen on välillä suuri. Loivissa laskuissa saan kokea jo melkoista vauhdin huumaa, vastaavasti lievissä nousuissa joudun itsekin ottamaan askeleita reen raskauden takia.

Kolmivarttinen vilahtaa silmissä, kun laskettelemme loivaa peltorinnettä järven jäälle ja kurvaamme rantaamme kohden. Haluaisin vielä heittää viiden kilometrin lisälenkin pitkin Jänisjoen vartta, mutta koirat ovat nyt eri mieltä. Keulakoirat kääntävät valjakon kohti tarhaa. En pakota, suuri nautinto tämäkin lenkki jo meille kaikille oli.

Share

6 comments for “Arktista ajoa

  1. Hyvä Eki, on jonkinlainen käsitys mitä sinniä tuollainen homma vaatii. En tarkoita jutun otsikkoa, mutta ne valmistavat; koulutukset, hoidot yms.
    Ei sovi sohvaperunoille.

  2. Voin arvata mitä meidän Sepolle tulee mieleen – hyviä koiria , mutta vaativat liikkumista. Sinä Eero vielä jaksat – kiva
    Terkkuja Mirja Pusa

  3. Näyttää kuski huuruisemmalta kuin koirat.

  4. Hienoa Eero-Matti
    Olen seurannut muutaman kerran tuota rekikoiratouhua Viinijärvellä Mäntysen Topin maisemissa. Sitä on harjoitellaan kesät talvet. Koirilla on ihan käsittämätön into päällä kun on lähtö edessä. Topi sitoo reen tiukasti kiinni, että kyytiläinen pääsee rekeen. Koirat meinaavat repiä ankkurinäreen juurineen maasta ennenkuin “käsijarru” tempaistaan auki.

    Odotetaan innolla milloin Sääperin valjakko pääsee tarjoamaan maksullisia valjakkokyytejä

  5. Joo… ankkuroida reki pitää kunnolla ennen lähtöä. Käytän sellaista rautaista ankkuria, n. 3-5m rekeen sidotun narun päässä. Meillä kun kaikki koirat ovat vielä nuoria, juuri suurin haaste onkin valjastamisessa ja lähdössä. Vauhtiin kun päästään sitten helpottaa.

    Sain illalla mieluisan puhelun kun paikallinen puuseppä ilmoitti että tilaamani puinen, kevytreki olisi enää lakkausta vaille valmis.

    Maksullista toimintaa ei tule koskaan olemaan, kyytiä saa ihan ilmatteksi aikanaan kunhan koirat kehittyvät.

  6. Olen kerran ollut tuollaisen koiravaljakon kyydissä. Mukavaa
    oli. Ainoa haittapuoli asiassa oli, kun paljon käytetyllä ajoväylällä lensi koiran jaloista sitä itseään silmille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *