Töihin rautatehtaaseen

Rautatehtaan langanvetimö.

Tekstin kirjoittaja Helge Ratilainen nuorena miehenä.

Keväällä 1934 pääsin Värtsilän rautatehtaalle töihin 16-vuotiaana. Syntymäaikaa vähän aikaistettiin papereissa, jotta oli lain mukainen ikä. Siitä alkoi lähes puoli vuosisataa kestänyt työsuhde Wärtsilä-Yhtymään.

Aluksi olin terässulatossa sisänosturin kuljettajana. Työ oli kolmivuorotyötä, viikottainen työaika 47 tuntia. Iltavuoro päättyi lauantaina kello 19 ja pyhäiltana alkoi yölöysi kello 22.

Ikäni puolesta kolmivuorotyö oli kiellettyä, joten ammatintarkastajien kierroksella jouduin piilottelemaan, kunnes löysimestari tuli sanomaan, että vaara ohi.

Vuoden työskentelyn jälkeen siirryin romuvarastoon nosturin kuljettajaksi. Siellä oli parempi palkka. Näistä kuljetushommista pääsin eroon, kun sulattimon seppä tarvitsi apulaista.

Se oli mielenkiintoista aikaa, mutta aina vain oli halu parempiin ansioihin. Lankavalssiosastolla vanhenin kolmivuorotyössä jälleen vuoden verran.

Hiihto kiinnosti, joten sain siirron rakennusosastolle. Siellä oli muitakin Teräksen hiihtäjiä. Saimme viikossa puoli päivää vapaata täydellä palkalla harjoittelua varten. Tehdas tuki Terästä.

Syksyn 1939 aikana työpaikka vaihtui galvanoimisosastolle, josta useita miehiä joutui lähtemään ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Tällä osastolla rautalanka sai ruostetta estävän pinnoitteen. Kahdessa vuorossa oli 12-tuntisia työpäiviä, eikä pyhiä kunnioitettu. Koneet pysähtyivät vain lentopommitusten ajaksi. Itsekin jouduin pian asevelvollisuutta suorittamaan.

Kaikki tehtaalla töissä olevat saivat jonkinlaisen asunnon erittäin vähäistä vuokraa vastaan. Ei ne asunnot useinkaan kehumista kestäneet. Niiden jakelussa oli selvä kastijako: ensin työnjohtajat ja ammattimiehet. Suojeluskunnassa ja palokunnassa toimivat olivat yli kaiken. Leskeksi jääneelle perheellisille saatettiin osoittaa nurkkaus jostain suuresta tuvasta.

Juttu on tehty Helge Ratilaisen, 93, muistelukirjoitusten pohjalta. Sarja jatkuu. EJ

Valssilaitoksen lähetysvarasto.