Topi Varonen palveli sodassa pioneerina, mikä ei liene ollut niitä helpoimpia hommia. Jos pioneerin puuhia ei ollut, passitettiin mies etulinjaan. Monta juttua tuli kuunneltua kamarin oven raosta, kun veteraanit muistelivat menneitä. Vanhoilla päivillä tuli vielä markkinamies ja kauppasi kirjan Suomen Rintamamiehet, jossa isänkin palveluspaikat oli lueteltu. Se kirja oli ahkerassa käytössä, kun sotahommissa olleet kohtalotoverit tapasivat kahvikupin ja joskus myös fingerporillisen ääressä.
Isästä jäi monia muistoja. Ankarasta miehestä jäi toki ikävääkin muisteltavaa, mutta lapset he ”Lautin” kanssa kasvattivat mallikkaasti. Tuli pari maisteria, opettaja, diakonissa ja pankinhoitaja, puhumattakaan tilan isännäksi Topin ikääntyessä vaihtunutta velipoika-Jaskaa.
Aika kultaa muistot. Jos joskus oli vaikeaa, ne hyvät hetket: heinäpäivät, kahvittelutulet savotassa, markkinatuliaiset, hevosten hoito, kalareissut, marjastus, jne… jäivät mieleen. Topilla oli tapana vielä pitää ns. ”majataloa” romaneille, kaupustelijoille ym. kulkumiehille. Aina oli talossa tilaa ja lähtiessä romaninaiset toivottelivat Jumalan siunausta taloon, tuore ruisleipä kainalossa.
Topilla olisi tullut ”uutena jouluna” sata vuotta täyteen, mutta kovan työpäivän tehnyt mies uupui jo alle seitsenkymppisenä.
Kiitos Jouko isän muisteluksista. Nykyään on vanhemmilla vaikeaa laittaa rajoja lapsilleen. Meidän isä kyllä osasi ja uskalsi. Luulenpa, että monesta pahasta säästyttiin ihan vain rajojen ansiosta. Rajoja kyllä rikottiinkin, mutta ei holtittomasti. pakkohan se oli lentää pesästä aikanaan, vaikka isä Topi olis kuinka halunnut pitää kaikki silmänalla:)