Lyhyestä virsi kaunis. Tämä virsi on kyllä lyhyt, mutta ruma.
Pässi tuli pakettiauton lavalla syntymäkodistaan. Matkaa oli vain muutama kilometri. Se oli varsin soman näköinen elukka mustine silmänympäryksineen.
Otus peri sian karsinan. Aitauksessa kasvoi nuori koivu. Lammashan on laumaeläin. Liekö lauman puuttuminen aiheuttanut stressin, jota se purki koivuun. Muutaman metrin vauhti, tarkka tähtäys ja pökkäys puuhun, niin että oksat tärisivät. Sama uudelleen: PAM, Pam, pam… Tuntitolkulla. Koivuparka!
Vietiin pässi välillä päätään lepuuttamaan viheriäisille niityille mahdollisimman kauaksi kaikista koivuista. Raikasta vettä juotettiin ja makupalojakin annettiin. Kuumimpaan aikaan entinen emäntä kävi päästämässä sen villoistaan. Mutta ei pässi osoittanut vähäisintäkään kiintymyksen tai edes tuntemisen merkkiä, vaikka sitä kuinka hoidettiin ja hellittiin. Ei se hyväksynyt meitä laumakseen.
Jos jotakuta ihmistä sanotaan siaksi, sitä voidaan pitää suorastaan kohteliaisuutena. Mutta kun mainitaan pässinpääksi, on loukkaus verinen. Paitsi että nimitys viittaa tyhmyyteen, siihen liittyy jotain vielä pahempaa, lähes sieluttomuutta. Siksikö meidän pässimme ei saanut edes nimeä. Meillä on kokemusta vain tästä yhdestä lajinsa edustajasta. Lienevätkö kaikki samanlaisia?
Niinpä pässi aleni tuotantoeläimeksi. Syksyllä kypsyi savusaunan laipiossa muutama lampaanviulu. Lammaskaaliakin syötiin hyvällä ruokahalulla.
Ennen niitä oli lampaita melkein joka talossa.
Ja tietysti pässi joukossa. Sitä ei saanut taakseen jättää katsomatta, sillä heti se pökkäsi nurin.
Lampaiden kerintä oli tarkkaa puuhaa, ainakin pienenä sitä katsoessa. Lammas vaan jalkojen väliin pihtiin ja sitten kerihtimillä turkki pois ihan levynään. Sitten vaan talvi-iltoina naisväki karstasi villat lepeiksi ja siitä rukit laulamaan.
Syksypuoleen tahtoi vaan herveta lammaskatras, kun ilvekset tai sudet niitä harventeli. Kasteheinikossa näkyi minne oli peto raahannut lampaan.
Martti
Mullakin on kokemusta , kun sain katsoa aseman takana (Jns)
mummoni lampaiden kasvattamista, niiden kerihtemistä, hakea verta.
Mummoni asui puolen kilometrin päässä. Kesäksi veivät lampaat aina saareen Pyhäselälle – aikamoinen rahti, mutta kai se oli tarpeen.
MirjaSisko
Kyllähän ihmisetkin lyövät päänsä Karjalan mäntyyn, mutta tuo pässien touhu on kyllä käsittämätöntä. Millaiset iskunvaimentimet niillä mahtanee olla kun kestävät moista pökkäilyä.
Meillä kotona oli krran kaksi pässiä. Ei muita lampaita. Niitä pidettiin kesällä liekassa eli riimussa kiinni. Joskus sattuivat olemaan niin lähekkäin, että ylsivät puskemaan toisiaan. Kävi ihan kuten Irenen kertomuksessa. Molemmat ottivat riittävästi vauhtia ja eikun päät yhteen… lienevätkö muistaneet syödäkään välillä.
Minulle iski mieleen pieni piruilu pässien kustannuksella. Laitoin liekatapit niin sopivalle etäisyydelle, etteivät päät ihan kolahtaneet yhteen. Mahtoivat ihmetellä kun päät eivät kolahtaneet yhteen mutta törmäys oli samanmoinen kun riimu teki äkkipysäyksen. Sitäpä oli hauska seurata. Liekö ollut pään suojelua vai luonnon suojelua
Minun koulumatka kulki syksyisin naapurin vihaisen pässin laitumen halki. Täytyi mennä aitoviertä, että ehti aidan yli
tarvittaessa karkuun. Toisen naapurin lapset sitä pässiä vielä
härnäsivät. Siitä kun pääsi, niin ennen koulua oli vielä vihaisen
sonnin ja hullujen hevosten laitumen kautta mentävä.
Muistatteko tämän laulun?
Päkä, päkä pässiäni,
kili, kili kiliäni,
päkä, päkä puskuri pässiä,
päkä, päkä pässiäni.
Kyllä ne vaan naiset osaa kirjoitella ja miehetkin Irene ym.
Ei kun lisää vaan – älkää lopetelko MP
Tuli mieleen tuohon pässilauluun vielä joku sana lisää:
Tuku tuku lampaitani
kili kili kiliäni
päkä päkä puskuripässiä
päkä päkä pässiäni
Aurinko mailleen laskeutuu
missä mun kultani viipyvi
Kyllä me tavataan huomenna
toisemme suurella salolla