Santut ja Riesa

Riesa ja Vimma tutustuvat. Kuva Irene.

Elämämme kissoja 1/2

Tähän ikään olemme eläneet monien kissojen kanssa. Se, mikä on viimeksi lähtenyt tuonilmaisiin, on aina ollut se paras ja rakkain.

Aleksantereita oli Ensimmäinen ja Toinen. Santuiksi ne arkikielessä lyhenivät. Aleksanteri 1. oppi hyppäämään olohuoneen ikkunalle sisään pyrkiessään. Eräänä myöhäsyksyn iltana kuului taas kopsahdus ikkunalta. Mutta mikä ihme pyrki sisälle? Musta möykky vain näkyi ulkopuolella. Olihan se meidän katti kumminkin! Jotain suurta saalista se kantoi suussaan. Pää komeasti kekassa Santtu juoksi eteisen matolle asti, johon se laski pyytämänsä otuksen. Se osoittautui taviksi. Ihan terve ja virkeässä kunnossa lintu oli. Santtu katseli ylpeänä, kun se lähti vantterin askelin etenemään matolla.

Vedet ulkona olivat jo jäässä. Mitä ihmettä me tekisimme linnulle? Amme täyteen vettä, ja tavi siihen uimaan yön yli. Seuraavana päivänä etsittiin sula paikka joesta, johon se laskettiin. Varoitettiin sitä niin epäystävällisistä kuin ystävällisistäkin pedoista ja toivoteltiin hyvää matkaa lämpimämmille seuduille.

Santeri ei koskaan oppinut kulkemaan autossa. Se nöhjötti takapenkillä tassut pään suojana. Koskaan se ei kurkistellut ulos ikkunasta niinkuin viimeinen kissamme teki. Erään kerran olimme taas lähdössä mökiltä. Etsimme kattia kyytiin. Nähdessään lähdön merkit se oli jo hyvissä ajoin peittäytynyt. “Ja minähän en autoon lähde”, se oli varmaan ajatellut. Seuraavana päivänä mentiin kissaa etsimään. Ei sitten missään! Kun nukuimme kolmatta yötä kotona, kopsahti ikkunalla tutusti. Siellä Santtu pyrki sisälle! On elukoilla ihmeellinen suuntavaisto. Juoksiko metsiä vai teitä pitkin tuon 10 km:n matkan, jäi ikuiseksi arvoitukseksi.

 

Oletimme, että seuraavakin kissamme aiheuttaisi ongelmia matkatessamme mökille. Se sai tästä syystä nimen Riesa. Se joutui totuttelemaan myös koiraan. Hyviksi kavereiksi ne tulivatkin. Kerran huomasin ikkunasta niiden olevan nenät vastakkain kukkapenkin reunalla. Lähempi tarkastelu osoitti niiden olevan yhteisellä metsästysretkellä. Kummankin kuonon välissä oli rotta. Kun koira tarttui jyrsijän häntään, se kääntyi ahdistelijaansa päin ja yritti purra. Mutta silloinpa kissa tarttui rotan häntään ja taas sen oli käännyttävä. Niin jatkui jonkin aikaa, kunnes rotta uupui ja heitti henkensä. Saalis ei kiinnostanut kumpaakaan. Metsästys oli se pääasia.

Kerran olin vaapukassa liiterin takana. Olin kumartuneena anteliaan pusikon puoleen. Silloin jotakin mätkähti harteilleni. Kohta alkoi kova jyrinä ja kynsien kouriminen korvan juuressa. Mistä lie liiterin katolta tai puun oksalta Riesa hypännyt emäntäänsä säikyttelemään. Yhdessä jatkettiin sitten marjastusta.

Jatkuu torstaina…

Share

2 comments for “Santut ja Riesa

  1. Taidat olla Irene oikea luontoihminen- hyvä
    ainakin “maamyyrä”
    Mike-naapuri

  2. Nikke ja Kusti

    Kotonani oli Nikke -niminen kissa.
    Sisareni toi kotiin koiranpennun,
    joka nimettiin Kustiksi.

    Kun Nikke näki koiranpennun se loukkaantui
    sydänjuuriaan myöten. Muutaman päivän
    perästä se katosi kokonaan.

    Kului pari vuotta. Helteisenä heinäkuun
    päivänä ulko-ovetkin olivat sepposen selällään.
    Kiiltäväkarvainen ja hyväkuntoisen näköinen
    Nikke marssi arvokkaasti sisään tien puoleisesta
    ovesta!

    Häntä pystyssä se kiersi kaikki huoneet ja tutut paikat.
    Hetkeksi se jähmettyi, kun huomasi että Kusti oli
    edelleen talossa. Yhtä ylväästi se marssi
    ulos pihanpuoleisesta ovesta, eikä sitä
    koskaan sen jälkeen näkynyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *