Värimaailmaa

Join markkinoilta löytyy tyylikkyyttä. Kuva OP

Ei ole kysymys viinilaadusta, kun annan vinkiksi, että se on hienostunut, dramaattinen ja viettelevä. Täytynee heti paljastaa, että sehän on vuoden 2012 trendiväri, eli punertava oranssi. Enpä arvannut olevani tredikäs, kun minuun iski pari viikkoa sitten oranssin himo. Värinälkääni eivät tyydyttäneet tarjoiluvatiin pinotut appelsiinit eivätkä muutkaan etelän hedelmät. Pakko oli vaihtaa esillä olevat kynttilätkin sävy-sävyyn sopiviksi eli sattumoisin juuri oranssin värisiksi.

Tyköistuvaa vintagea

Monet eläimet tietävät vaihtaa turkkinsa värivivahteita vuodenaikojen mukaan. Tuskinpa kukaan täysjärkinen jänis haluaisi juuri nyt oranssinpunaisen turkin suojavärikseen. Muotilehdet hehkuttavat, että suuressa maailmassa on trendikästä suosia luomuturkiksia, epätasaiset värisävyt tekevät asusteesta yksilöllisen.

Äidillä oli neljäkymmentäluvun loppupuolella ruskea kaniturkki. Turkissa oli leveät olkatoppaukset, pieni kaulus ja pöyheät tupsunapit. Turkin levenevä helmaosa ylettyi muodin mukaisesti juuri polveen saakka. Kovin kauan tuo turkki ei pysynyt kasassa, vaan nahkasuikaleet alkoivat repsottaa ja karvat irtoilla jo muutaman vuoden käytön jälkeen. Harmi että hajosi. Mikäli mediaa on uskominen, on 1940-luvun pikkuvaimojen tyyli ollut muotia taas viime syksystä lähtien. Meikäläisen näkökulmasta katsottuna sanoisin, että se oli enemmänkin pakon sanelemaa pula-ajan tyyliä.

Kun asuimme vielä kotona Karjalassa, turposi toinen poskeni niin pahoin, että  turvotus veti suutanikin vinoon. Kylällä kuiskailtiin, että ”laps-rukkoo on halavanna”. Minut oli viety oikein Tikka (?) –nimisen tohtorisedän luokse, joka oli todennut, että kyllä kevätaurinko posken parantaa. Niin kuin paransikin. Tuolta ajalta on olemassa kamerakuva, jossa päässäni on valkoinen kaninkarvalakki. Taidanpa näyttää siinä oikein pupu-jussilta pulleine poskineni.

Ajan patinaa

Vienan Karjalassa reissatessa olen lumoutunut harmaisiin kylänäkymiin. Tosin helppohan niihin on hurmaantua kesäaikana, kun ei itse tarvitse niissä asustella. Aikalailla samanlaisia näkymiä tuli vastaani Kaustajärvellä, kun ensimmäisiä kertoja siellä vierailin. Jormanilan niemessä oli harmaa, hyvin säilynyt pihapiiri vinttikaivoineen. Sanoisin kuitenkin, ettei hoppee ole häppee. Niin siistiä huushollia olen harvoin tavannut kuin Jormanilan ulkorakennuksetkin olivat. Näytti kuin latojen lattiatkin olisivat olleet luudalla lakaistuja.

Alan asiantuntijat tietävät, että pullantuoksulla on myyty asuntojakin. Oma  lapsuudenkotini oli usein maalintuoksuinen. Aika ajoin puuhellan perällä oli monenlaista purnukkaa, joissa isä valmisti tarvitsemiaan maaleja. Varrellinen kippo tuoksui aivan kamalalle, siinä taisi olla puuliimaa. Vinttihuone oli vielä keskeneräinen. Isä teki siellä itse pirtinkalusteita ja kaappeja. Viisivuotias siskoni ilmoitti iloisena, että hän on tehnyt ”mustaa kiusaa”. Kun asiaa tutkittiin, huomattiin, että tyttö oli töhrinyt saman ikäisen serkkunsa kanssa mustaa maalia keskeneräisten kaappien oviin.

Romuromantiikkaa

Avioliittomme alkuvuosina mies palasi työmatkaltaan. Hän vetäytyi kiireesti eteisestä takaisin rappukäytävään, kuvitteli nimittäin tulleensa väärään osoitteeseen. Olin vaihtanut puolison poissa ollessa kaikkien huonekalujen paikat. Nyt odottelen häntä Kaustan mökiltä saapuvaksi. Mitähän mahtaisi tuumailla, jos noudattaisin tuoreen sisustuslehden ohjeita.

Ensin neuvotaan, että löytääkseen omat värinsä on kartoitettava oma värimaailmansa. Jutussa esitellään sävyt Hiiri ja Viikuna, jotka toimittajan mukaan ovat tehokas, mutta rauhallinen pari. Kuvittelen hetken mielessäni, kuinka rauhalliselta parilta näyttäisimmekään noissa hiiren ja viikunan värisävyissä. Värikartta ei tunnu säväyttävän, ei sittenkään, vaikka lehti lupaa, että valkoinen romuromantiikka saa näillä sävyillä yllätyksellistä särmää…

Tellervo

 

Share

8 comments for “Värimaailmaa

  1. Lapsuudessani oli muodissa sellaiset mustat kultalammasturkit.

    Muodit ja värit vaihtuvat vuosittain, ei voi joka trendin mukana
    juosta.

    Eivät taida linnut vielä tietää näistä täällä odottavista luksushuviloista mitään? Hienoja ovat.

  2. Matkatyötä tekevänä tiedän että kotiintulo on aina jännittävää.Naisten loputtomaan pesänrakennusviettiin olen tottunut.Verhoja,mööpeleitä ja mattoja saa lupaa kysymättä vaihtaa.Ulko-oven lukkoa ei,siinä kulkee raja.

    Kirjoitat Tellervo mukaansa tempaavaa tekstiä.Tarinoitasi on mukava lukea.

  3. Tellervolla on taito napata joku ajankohtainen asia tai ilmiö tarinan käynnistäjäksi. Kun päästään tarinan loppuun on kuljettu laaja kierros, sekä ajallisesti ja paikallisesti, monenlaisissa kiehtovissa maailmoissa ja tunnelmissa. Ja matkaa tehdään huumorin pilke silmäkulmassa.

    Kun lähdin aamulla liikenteeseen auringonnousun aikaan (Helsingissä aurinko nousi tänään 8.14), itätaivas rusotti oranssin sävyissä ja aurinko työntyi esiin hehkuvan punaoranssina pallona kuin jättikokoinen appelsiini.

    Kotiinpalatessa tulin marketin kautta ja oli ihan pakko valita värikkäästä tulppaanitiskistä vaaleanpunainen ja violetti kimppu omalle pöydälle. Näyttävät aivan ihastuttavilta vaaleanpunaisen kynttilän vieressä.

  4. Jore ole varovainen noissa kommenteissasi. Toivottavasti kotona eivät lue niitä. Pahassa tapauksessa mööpeleitten vaihto ei ole riittänyt vaan on vaihdettu ne lukotkin, ihan lupaa kysymäti. Silloin reissumiehen omat avaimet ei välttämättä käy enää lukkoon.

    Ihan siedettävän kaunis oranssinpunainen väri onkin, vaikka en aio uusia paitaani tai kravattia epävarman muotioikun takia. Kyllä se vielä tämä minunkin valitsema väri vielä joskus tulee muotiin. Pakkohan se on.

  5. Sanomalehti Karjalainen kertoo tänään
    että vauvan potkupukua muistuttava hupullinen
    lököhaalari on yksi trendikkäimpiä vaatteita.

    Pääkaupunkiseudulla trendikkäimmät ovat
    uskaltautuneet haalareissa jopa baariin.
    Myös keski-ikäiset naiset ostavat haalareita,
    mutta Ruotsissa niitä on nähty jo miehilläkin.

    *
    Ei siis pidä hämmästyä, jos Värtsilä-päivillä
    Kylätalon pihapiirissä palloilee “teletappeja”.
    Jos haluaa pysytellä tuntemattomana, voi vetskarin
    vetää kiinni hupun yläreunaan saakka.

  6. Kaljatelttaan pyrkiville potkupukuisille vaippapakko; ja iso.

  7. Ei olisi pitänyt haikalla tuon oranssin perään.
    Nyt on Euroopan Unionin direktiivin mukaan
    Joensuussa muutettu katuvalojen väriä täällä
    Niinivaaralla. Ote eilisesta Karjalan Heilistä:

    “Koko kaupunginosa on muuttunut. Kotimme katuvalo
    muttaa asuntomme iltaisin oranssiksi” kuvaa
    eräs Niinivaaralla asuva nainen tilannetta.
    Hän pohdiskelee myös sitä, kuinka heidän puutarhamaisemansa
    väritys muuttuu kesäkaudella nyt täysin.
    Puut ja pensaatkin ovat kuin tulessa.

    “Oranssi kuluttaa noin 20 % vähemmän sähköä kuin
    vanha valkoinen lamppu”, kertoo kaupungininsinööri.

    Täytyy näköjään olla varovainen toiveidensa
    kanssa. Minuakin oranssi väri öklötää jo
    suunnattomasti. Kaikki alaslasketut sälekaihtimet
    loimottavat oransseina yön pimeydessä!

  8. Eikös sitä jossain laulussakin lauleta “sitä saa mitä tilaa”.

    Väriterapeutit sanovat oranssin lisäävän ruokahalua. Lisääntyyköhän Niinivaaralla nyt ilta-ja yösyönti? Jos Niinivaaran väki pulskistuu kesään mennessä, niin syyn voi panna katuvalojen piikkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *