Kylläpä taas tuli nuoruusmuistoja, kun Alpo R. avasi sanaisen arkkunsa. Meillä kisut syötiin heinäaikana suolaisena särpimenä kokkelipiimä kyytipoikanaan. Vuoltiin vaan terävällä puukolla ohuita lastuja kyntömiehen palaselle. Enpä muista, että olisi kisuista keittoa koskaan tehty.
Kuvat ovat Islannin Isafjördurista, jossa kaloja kuivatettiin vajoissa, rannalla ja orsilla. Tuliaisiksi oli ”kisuja” antoisaa tuoda, olivathan ne tuttuja makuja menneisyydestä.
Paavo olarilainen
Taitaa olla pohjoisin paikka, missä olen käynyt Tromssa.
Oli ”karmeat”sillin hajut.
Kiitos Paavolle! Näin se tarina täydentyy. Tuo suolainen särvin lieneekin ollut se kuivan kalan pääasiallinen käyttötarkoitus. Tulipahan kisukeitto mieleen kun viima alkoi vinguttaa aidanseipäitä.
Kun esim kapahauen kyljestä leikataan OHUITA siivuja poikkipäin ruotoja, niin ruodot ei tunnu missään. Niitä ei tarvitse fileoida pois. Selkäruoto irtoaa myös kapakalasta helposti.
Noista lappeellaan olevista kaloista voisi ajatella, että niihin
käy kylän koirat ja kissat antamassa oman mausteensa.Linnuista puhumattakaan. Tiedä häntä. Kisukalakeitosta on lapsuudestani jäljellä joku aistihavainto.
Ompahan nuo olarilaisen ”kizut” turhan isoja soppakaloiksi. Oma tutustumiseni kiZu-soppaan on jo ajalta ennen sotia Annastiina tätini kotona Korpiselän Saarivaarassa Niirasen talossa. Tädillä ja Juho-sedällä ei ollut lapsiaja niinpä heti kun, ”kynnelle” kykenin, niin Sormusen linja-auton kyytiin ja menoksi, Mielestäni oli juhlaa, kun anivarhain aamulla Siiri-piian ja Eero-rengin virittämiä kalaverkkoja lähdettiin kokemaan Kanajärvelle. Sieltä niitä kizukalojakin saatiin ja kuivatettiin sitten aitan seinustalla pitkissä naruissa.
Kalasoppaa usein niistä tehtiin. Itse en tykännyt kuin liemestä ja perunoista, sillä ruodot pistelivät.
Viittaisiko tuo ”kizu”-sana ortodoksisuuteen, ässällä en ole sitä koskaan oppinut lausumaan. Miten on, kirjanoppineet?
Anteeksi! Kizu-kommentti on Hilkan!
Muistatteko Hilkka tai Ake oliko kalat suolattu vai ei.
Varmaankin olivat, koska pyydettiin sulan veden ja kärpästen aikaan. Muutama päivä sitten oli kirjoitus ”Kisukeitto” siellä on myös kommentteja samasta aiheesta.
Jos Niirasen talossa olisi kuivatettu ne kisukalat aivan korpuiksi niin ruodotkaan eivät olisi keitossa pistelleet. Mutta ennen ei ollut kalan ruodoista niin väliä. Jokainen osasi ruotia kalan. Nyt vain harvat.
Taitaa nuo Puavon ”kisut” loikoilla
rist’ronkkelissa.
alpoaatokselle!
Ka,tuimia olivat kalat. Tuimia. Suola pantiin vasta soppaan!
Hilkka.
Täällä Liperissä suolattiin kesällä kapakalaa ja ainakin meidän talossa vain lahnaa, aika isoina paloina. Suolauksen jälkeen ripustettiin aitan ulkoseinälle pitkäksi aikaa. Talvella sitten muutama pala laitettiin perunakattilan päälle koko kiehumisajaksi. Perunat suolaantui ja kala pehmeni.
Jos tulee hyviä kalansaaliita joutuu mökkiä laajentamaan, että on räystäitä ja seiniä mihin kapakaloja ripustella.