Lanttu

Taistelun hävinneet. Kuva Irene

Harrastuspiirissä tuli minun vuoroni olla “leipuri”. Karjalanpiirakoita ja kääretorttua oli syöty edellisten kahveitten kanssa. Mitä ihmettä minä tarjoaisin? Tuli mieleen Pusan Mirjan luona syödyt ihanat lanttusupikkaat. Se kai se oli se nimi. Olin kysynyt myös teko-ohjeet. Lanttunikin olivat ensimmäistä kertaa kasvaneet nyrkkiä suuremmiksi. Siispä kellariin. Isäntä toi sieltä kaikkein komeimmat, mitä löysi. Sitten hän lähti töilleen metsään.

Olimme saaneet joululahjaksi oikein hienon, käsin taotun keittiöveitsen Siinä oli pitkä, kapea terä. Muut veitset olivat siitä pitäen saaneet levätä kaikessa rauhassa keittiön laatikossa.Tällä uudella aseella arvelin saavani potkupallon kokoiset lantunmurikat pilkottua. Helpommin sanottu kuin tehty. Veitsenisku suoraan lantun sydämeen, ja sinne se sitten jäikin.

Alkoi mahdoton teutarointi ja taistelu. Ensin yritän irrottaa veistä vetämällä. Ei hievahdakaan. Tartun veitseen ja isken tiskialtaan reunaan. Lanttu perii voiton. Veitsi pysyy lantussa kuin hitsattuna. Seuraavaksi asetan lantun lattialle ja pidän sitä jaloilla kiinni. Kiskon veistä kaksin käsin. Vieläkään lanttu ei irrota otettaan. Olen häviöllä. Pitääkö minun nyt odotella apuvoimia sieltä metsästä! Sisuni nousee. Johan on kumma, jos en yhtä lanttua saa halki!

Hain puukon ja iskin sen veitsen viereen. Aloin takoa sitä vasaralla. Lantusta alkoi kuulua pientä ritinää. Se antoikin periksi. Sain viillettyä melkoisen haavan alkuperäisellä veitsellä sen kupeeseen ja vihdoin se halkesi. Puukko saikin sitten toimen lantun pilkonnassa. Pääsi vanha työkalu häpeämästä laatikostaan.

Joulun seutuun oli kaupoissa myytävänä valmista lanttusosetta. Hymähtelin ohi kulkiessani: “Noinko uusavuttomia sitä ollaan.” En hymähtele enää. Hyvä, kun saavat kiireiset, vanhat ja käsistään vaivaisetkin tehdä mieleisensä lanttusupikkaat ja -laatikot.

Alpoaatos lähetti kuvan ja saatesanat: tällaisella vehkeellä silppuaa yhdessä kädessä pysyvän lantun helposti. Mutta jos isoa lanttua on pideltävä tukkisaksien kanssa, se kannattaa pienennellä kirveellä tai ostaa tahi kasvattaa puolikkaita.

Share

17 comments for “Lanttu

  1. Kirjoittajalla on “lanttu leikannut”,
    juttua lukiessa jopa jännitys tiivistyy.

  2. Meillä Kalle ottaa pestyn lantun ja palottelee sen ulkona pölkyn päällä kirveellä ja kas miten helppoa on kuoria ne sen jälkeen pieninä osina ei tarvii taistella.meillä lantut onkii yleensä valtavan suuria ettei tulis mitään kuoria niitä kokonaisina.ei muuta kuin mukavaa kevät talvea kaikille.ja toivotaan et nää pakkaset lauhtuu.

  3. …niin, mutta miten niille supikkaille kävi? tuliko hyviä?
    Ei sitä tule poronkäristystäkään syödessä ajatelleeksi millainen työ lie ollut saada poro kairasta kiinni ja sitten tapetuksi,, kehutaan vain hyvää paistia…

    Niin, että tuliko supikkaista hyviä??

  4. Jännittävän tarinan oli Irene kehitellyt niinkin arkisesta asiasta kuin lanttu!
    Itselläni on aivan vastaavia kokemuksia yleensä aina tavattoman sitkeän lantun pilkkomisesta. Monta erikokoista puukkoa ja veistä lanttuun olen saanut iskettyä, mutta siihen ovat jääneet tököttämään kuin auringon säteet lasten piirroksissa.
    Olen sittemmin siirtynyt Kallen tapaan ja kirveellä tehnyt karkeamman alkupaloittelun.
    Mutta tosiaan, onnistuiko supikkaiden teko?

  5. Kertomustasi lukiessa tuli mieleeni että jonkun pitäisi keksiä kone lantun pilkontaan. Klapikoneita on, liekö lanttukoneita?

  6. Minä joskus yritin itse pilkkoa lantun, mutta nykyisin Seppo tekee sen meidän hirveän tanakalla isolla veitsellä (joita meille on ostettu kaksikin). Supikkaat olivat minustakin hyviä, mutta en muista ohjetta mistä sen sain – luultavasti jostain lehdestä.
    Ainut on etten enää voi syödä ruista enkä vehnää keliakian takia ja lanttukin koskee vatsaan, mutta syön silti????
    Tänään söimme “vanhingossa” tehtyä kaalilaatikkoa- oli jäänyt eilisestä illasta sähköuuniin ja panin uunin lämpiämään ajatellen , että paistan lounaaksi kirjolohipalasen, mutta siellä olikin kaalilaatikkoastia (tähettä).Oli onneksi syötävää
    vielä ja hyvää – ei kun Sepon kanssa mesomaan.
    Tällaista sattuu minulle jäykkä selkäiselle mummolle.
    Terv. Pusan Mirja

  7. Lanttu on kova vastus kenelle tahansa. Itse ostolanttujen varassa
    elävänä, ostan ison lantun puolikkaan tai pienen lantun,saan ne
    sitten palasiksi kotikonstein.

  8. Kyllä lantusta sai makoisia lanttukukkoja. Äiti niitä teki ja lähetti postissa opiskelijalle ja armeijaa käyvälle. Kaverit söivät
    lanttukukon ennen kuin ehdin kunnolla maistaa. Mutta kämppäkaverina
    asuntolassa oli unelmatorttumies ja hän toi aina maanantaina metriä
    pitkän unelmatortun. Nyt oli minun vuoro naatiskella.

  9. Kävin kahdeksan vuotta koulua Joensuussa lanttukukon voimalla. Kannoin äidin paistaman kukon repussa kortteeripaikkaan. Siitä riitti puoleen väliin viikkoa. Maitopeelari ei kestänyt ihan niin kauan kun ei ollut jääkaappia. Se piti tyhjentää vähän nopeammin. Koulusta päästyäni ja armeijan jälkeen en voinut pitkään aikaan sietää lanttukukkoa. Mutta nyt se on taas todella herkkua. Ja ravitsevaa. Vaihteeksi maistuu myös kalakukko. f.

  10. Tuli supikkaista ihan syötäviä. Jäi kuitenkin jokin kappale takaisin kotiin tuotavaksi. Yleensä teen kaikkea paljon kerralla, tällä kertaa myös lanttulaatikoita, pakkasessa säilyvät.Eilen tein puolukkapuuroa ruisjauhoihin, tuli niin vähän, ettei jäänyt pakkaseen pantavaksi.

  11. Minä hymähtelin Irenen tapaan uusavuttomuudelle, kun huomasin ennen joulua marketin hyllyllä vakuumiin pakattuja kypsiä porkkana- ja punajuurikuutioita.

    Eipähän ainakaan näpit värjääntynyt rosollia tehdessä sellaiselta, joka käytti valmiita punjuurikuutioita.

  12. Kyllähän sitä oli eineksenä riisipuuroakin. 🙂

  13. Kyllähän kuulisuus on hyvä asii, vuan nykyjään aletaan jo hyväksyä toisella tavalla ajattelemistahii.

    Onhan se äit lukemattomat kerrat sanona jotta lanttu on ehottomasti halakastava esnin keskeltä kahtia, vasta sitten suapi tehä sille jotain muuta.

    Kerta Äit on lähtenä tuon puoleisiin jo ajat sitten niin arvelin salakkaalti siliputa lantun ihan kenenkään neuvomata.

    Kuorin lantun ja sitten vuoleskelin lastuja siitä pinnasta. Ensin puukolla, sittä perunan kuorintaveihellä, sittä juustohöylällä. Ihan siistijä lastuja tuli, vuan hijasta oli. Ja tais jo livakka lanttu puota par kertoo lattiillennii. Vain en vielä halakassu lanttuva.

    Sittä kaivoin alalaatikosta sellaisen vehkeen minkä nimee en tiijä. Vuan alakopa homma roilottoo oikeen tolokusti. Silippuva tul semmosta vauhtii, jotta ihan silimät valehtel. Nyt on yhestä kukosta jo puolet syöty.

    Jos Erkki piästää sen ihmevehkeen kuvan sensuurista läpite niin niättäpä ite miston kyse. En yllytä ostamaan, vuan jos sattuu olemaan ennestään joutavana kuapissa niin pankeehan vehe koitokselle.

  14. Alpoaatoksen kuva ihmevehkeestä lanttutaistelussa on Irenen jutun lopussa.

  15. Kiitos Erkille. Ehkä tuota vehettä voisi nimittää vaikkapa vihannesleikkuriksi. Kuvassa oleva leikkuri on minulla jo ainakin toinen. Silppusin vihanneksia suoraan kuumalle paistinpannulle. Muovi ei tykännyt kuumuudesta vaan vääntyi ylöspäin niinkuin suksen kärki. Piti ostaa uusi (kirpputorilta)

    En minä tuota silppuria usein käytä, mutta kun pitää tehdä vaikkapa pesuvadillinen wokkivihanneksia niin silloin.

    Tai kun viipaloi kuivattavvaksi lampaankääpiä, omenaa tms niin siinä tuo vehe on huippuhyvä. Tulee tasapaksua viipaletta

    Tämän mainoskatkon jälkeen asiaan:

    Laittaisiko Mirja tai Irene tuon lanttusupikkaan ohjeen tänne Värtsiin. Mielellään omana juttuna ja omalla nimellään (siis Lanttusupikas -vai mikäseon) niin löytyisi hakemistosta helpommin. Kiitos

  16. Yllätyin, kun kuukkelista löytyi
    hakusanalla “lanttusupikas”
    tietoa kyseisestä paistoksesta.

    Ehkä Mirjalla ja Irenellä on kuitenkin
    omat niksinsä.

  17. Googlasin juuri lanttusupikasta, ja tämä artikkeli tuli vastaan :)) Lanttukukkoja on syöty jo monta, monta tänä syksynä, ja lisää on tulossa, — kelpaa onneksi nuoremmillekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *