Ajatusten aarteita, toim. Jani Heikkinen, Karisto 2011.
Olen yleensä pitänyt mietekirjoja ja toiverunojen kokoelmia vähän sekavina. Kas kun niissä vaihtelevat sekä runojen ja mietteiden tekijät että teemat. Eräs käyttö tämäntapaisille teoksille on tietysti pitää ne visusti hyllyssä ja kaivaa esille, kun tulee tarvetta värssyistä.
Heikkisen kokoama kirja on jaksoteltu elämän ihanuudesta ja ankaruudesta, elämisen taidosta, ihmisyyden mitoista, onnen etsimisestä, tunteiden palosta, kodista ja rakkaista, sukupolvien ketjusta, jne. kertoviin mietteisiin. Mukana on ajattelijoita, valtiomiehiä, kirjailijoita, jopa Matti Nykänenkin. Tutun turvallisia kotimaisia runoniekkoja on mukana Eino Leinosta Saima Harmajaan ja Aleksis Kivestä Juhani Ahoon. Mukana on ns. suuria ajattelijoita Kahlil Gibranista William Shakespeareen ja Aristoteleesta Goetheen. Luku sinänsä ovat Kantelettaren runot ja kansanviisaudet eri maista sekä lainaukset Raamatusta.
Matti Nykänen tuumii jotensakin tähän malliin, että ”elämä on ihmisen parasta aikaa”. Larin Paraske runoilee: ”Iloiten ikä lyhempi/ rallatellen rattoisampi./ Itkien ikä pitempi, / surren aika surkeampi. ”Plutarkhos puuttuu vaikkapa opettajien ongelmaan: ” Villeimmistä varsoista tulevat parhaat hevoset.” John Locken viisauden voisi ottaa vaikkapa spekuloinniksi Nokian nykyvaiheista: ”Uudet näkemykset ovat aina epäilyttäviä. Useimmiten niitä vastustetaan vain siitä syystä, etteivät ne ole yleisiä.”
Kirjassa riittää lukemista viikoiksi. Neljään ja puoleen sataan sivuun mahtuu viisauksia melkoinen määrä. Jotenkin aloin ajatella, että mietteitä pitää pureskella enemmän, eikä mietekirjaa saa lukea kuin romaania.