Mutkia matkassa

Kesäpäivän rauhaa Kaustan salolla. Kuvat EJ

Ahvenvaaralaisia, osa 2

Lampia riittää.

Kaustajärven pohjoispuolella asuvien ahvenvaaralaisten koulumatkat olivat hyvin moninaiset sen jälkeen, kun raja katkaisi kulkuyhteydet koululle järven itäpään kautta. Paksun lumen aikaan talvella kouluun kulkemisessa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, sillä jään yli pääsi sujauttelemaan suksilla tai jalkaisin hevostietä pitkin.

Vaikka polku pitkä on

Kun jäät rupesivat keväällä heikkenemään oli ongelmia tiedossa, ja samahan se oli syksylläkin rospuuttokelien aikaan. Ahvenvaaran puolelta kouluun kulkemiselle ei ollut muuta mahdollisuutta kuin Varpasalmen ylittäminen huteraa, korkealla olevaa kävelysiltaa pitkin, sillassa ei ollut kaidettakaan kuin toisella puolella. Erittäin vaarallista, etenkin pimeään aikaan! Varpasalmen ylityksen jälkeen matkaa jatkettiin suon yli viritettyjä pitkospuita myöten.

Runsasvetisinä keväinä reittiä ei voinut käyttää juuri tuon suomatkan takia, silloin kouluun jouduttiin kulkemaan Aitalammin kautta. Tuolloin koulumatkaa kertyi 6-7 kilometriä suuntaansa. Sulalla kaudella kuljettiin joskus myös veneellä yli järven. Koska koulumatka oli näin pitkä, tuli monelle varmasti mieliteko oikaista järvi heikkojenkin jäiden aikaan.

Korpi synkkä, valoton

Sairaustapauksen sattuessa tämä tiettömän tien takana asuminen tuotti erittäin suuria hankaluuksia. Elettiin neljäkymmentä-luvun loppupuolta, kun eräs keskenkasvuinen poika oli ollut kuumeessa ja vatsakivuissa jo useamman päivän ajan. Murheen vallassa talonväki seurasi pojan heikkenemistä. Onneksi pojan eno tuli paikalle ja totesi että ”lääkäriinhän pojan on päästävä!” Se olikin helpommin sanottu kuin tehty.
Koska puhelinta ei ollut käytettävissä, paikalle sattunut hyväkuntoinen nuorimies lähti polkemaan pyörällä kohti Öllölää hälyttääkseen pirssiauton. Saman aikaisesti perheen isä lähti hakemaan hevosta parin kilometrin päästä metsälaitumelta. Potilas siirrettiin kärrikyydillä Öllölän tien varteen, johon autoilija Karvinen oli jo saapunut odottelemaan. Matka kohti Joensuun kaupunginsairaalaa saattoi alkaa.

Matkareitti oli tuo tuttu Kaustajärvi-Öllölä-Tuupovaara-Kovero-Joensuu. Koveron seutuvilla tuli kuitenkin mutkia matkaan. Fordin toinen takapyörä irtosi jyrkässä alamäessä ja vilisti kohti metsää. Onneksi kyseinen taksiyrittäjä oli samalla Öllölän kylän seppä. Hänen ammattitaitonsa oli nyt tarpeen. Pyörän kiinnitys onnistui ja matka pääsi jatkumaan. Sairaalaan meno oli aiheellinen. Umpisuoli ei ollut vielä ehtinyt puhjeta ja poika pääsi leikkauksen ja toipumisajan jälkeen kotiinsa. Omat mutkansa lienevät kotiinpaluussakin olleet.

Heti sotien jälkeen ahvenvaaralaisten myllymatkat suuntautuivat Saarioon saakka. Matka oli pitkä, sinne ajettiin reittiä Kenraalinkylä-Lusikkavaara-Kutsu-Saario. Myllykuorman kanssa matkanteko oli hyvin uudisraivaajaluonteista, liekö saman päivän aikana ehditty edes takaisin.

Kuin ”susi kukassa”

Rajapolkua.

Lapsuudessani ja nuoruudessani rajavyöhyke Kaustajärven seutuvilla oli kahden kilometrin levyinen. Vyöhykkeellä asuminen ja liikkuminen edellytti liikkumisluvan. Asukkaille oli seuraavanlaisia ohjeistuksia ja rajoituksia: nuotionteko pimeän aikana = kielletty, tarpeeton liikkuminen rajan läheisyydessä = kielletty, vesillä liikuttaessa veneessä oli oltava rekisterikilpi. Itsestään selvää oli, että valokuvaaminen ja kiikaroiminen rajalle päin olivat kiellettyjä.

Rajan läheisyydestä johtuen elämä oli kuin sukkasillaan oloa. Monesti siihen liittyi myös pelkotiloja, koska liikkeellä oli joskus luvattomiakin kulkijoita pintavakoilun merkeissä. Eräänä pimeänä syysiltana palasimme äitini kanssa naapurista. Kun lähestyimme pihapiiriä, näimme kuinka joku vaaleatakkinen hahmo istui suurella kivellä riihemme kulmalla. Kyllä siinä sydän läpätti, kun kiirehdimme sisätiloihin. Isä lähti sitten pyssyn kanssa kierrokselle, mutta mitään jälkiä ei pimeässä tietenkään löytynyt.

Kaikki vieraat eivät tiedostaneet, että meille kylättelemään tullessa olisi tarvittu virallinen lupa, niinpä joskus saattoi vieraan tulokahville tupsahtaa rajavartijakin asiaa tarkistamaan. Jos lupa-asiat eivät olleet reilassa, niin sakkohan siitä rapsahti. Kuinka rajamies sitten arvasi heti tulla paikalle? Luulenpa että kylällämme toimi tehokas ”viidakkorumpu”.

Kaiken kaikkiaan Kaustajärven rajavartiosto antoi tiettyä turvallisuutta rajan pinnassa asuville ja suhteet olivat molemmin puolin erinomaiset. En muista ainuttakaan tapausta, että asukkaiden tai vartijoiden välillä olisi ollut mieltä väärää rajaan liittyvissä asioissa. Tosin järven etelärannan tyttäret olivat olleet kerran tukkanuottasilla, kun kyse oli jostain mieluisasta vartion poikamiehestä.

Johannes

Share

10 comments for “Mutkia matkassa

  1. Onpa upea tuokiokuvaus ahvevaaralaisista ja kaustajärven elämästä.Kuvat tosi upeita!Mielikuvissa olin jo melkein mukana sinun reitilläsi!

  2. Onko kukaan käynyt Kutsussa Salakan tammella Erinomainen retkipaikka korvessa, Jos olet ja sulla on kuvia lähettele Värtsiin
    Houkuttelee MirjaP

  3. Tarinan pihkantuoksuiset kuvat saavat odottamaan
    jo kevättä ja Kaustan poluille pääsemistä.

    Ei ole kaikilla ollut kouluun meno yhtä helppoa
    kuin itselläni, kansakoulu näkyi kotimme
    ikkunaan.

    Mutta niinpä monesta kaustalaisesta ja kenraalin-
    kyläläisestä onkin tullut liikunnalllisia ja
    muutenkin yritteliäitä ihmisiä.

  4. Olen käynyt, viikotkin ollut yötä savottareissuilla joskus 50-luvun loppupuolella.

    Kuviakin löytyy, kun painallat tuosta sinisestä Martti sanasta.

  5. Kiitos Martti vastauksesta.
    Siitä on hirveän paljon aikaa, kun minä olen käynyt ja Seppo jonkun kouluvirkamiehen houkuttelemana. Kehui kovasti kotiin tultuaan.
    Kun sen reissun jälkeen meillä oli Kirstin kirjeystäviä 2poikaa
    /veljeksiä) Hollannista he eivät millään halunneet lähteä esim.
    Joensuuhun, vaan vain metsään (onneksi mekin asumme puiden keskellä.)
    Seppo teki poikien kanssa retken sinne ja varmaan pojat olivat tyytyväisiä .Jos löydän siltä ajalta kuvia laitan Värtsiin.
    Terv. Pusan Mirja

  6. Mistä Erkin kuvat on otettu? Venekuva saattaisi olla Kaitalammen länsipäästä ja toinen vaikkapa Kukkolammen eteleänpuoleiselta rinteeltä.

  7. Ylin kuva on Kaitalammin ja Lökälammin
    väliseltä purolta.
    Toisessa kuvassa näkyy Kaitalampi harjulta
    katsottuna.
    Kolmas kuva lienee Kaustan rajapolulta.

    Ehkä EJ kertoo itse tarkemmin.

  8. Johanneksen tiedot pitävät paikkansa.

  9. Hieno kuvaus entisajan elämän haasteellisista olosuhteista.

    Oma neljän kilometrin koulumatka tuntui helpolta tuohon nähden. Sai sentään kulkea koko matkan maantietä pitkin, vaikkei se aina ollutkaan aurattu.

    Upeista kuvista huokuu kesäpäivän lämpö ja mäntymetsän tuoksu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *