Tiettömällä tiellä

Ahvenvaaralaisia, osa 1

Kerron tarinassani Kaustajärven pohjoispuolen asukkaista “ahvenvaaralaisista” ja siitä, mitä vaikeuksia valtakunnan rajan ajelehtiminen aiheutti asujaimistolle sotavuosina ja heti sodan jälkeen.

Järvihän jakoi kylän kahtia niin tehokkaasti, että järven etelä- ja pohjoispuolen asukkailla oli omat kulkuväylänsäkin. Mutta sodan jälkeen kylä oli kuin kolmeen osaan lohkottu, joista yksi, väkirikkain osa, jäi kokonaan Neuvostoliiton puolelle.

Ahvenvaaralaisten, siis Kaustajärven pohjoisrantalaisten,  ensimmäinen evakkomatka talvisodan aikana suuntautui Pielavedelle ja toinen kesällä 1941 Kuusjärven Rikkarannalle. Kun rajan lopullisesta sijoittumisesta sodan pääätyttyä ei vielä ollut täyttä varmuutta, oli ainakin meidän perheemme majaillut hetken aikaa myös Tohmajärven Järventauksessa.

1940

Talvisodan aikaisesta evakosta Pielavedeltä Ahvenvaaraan palattiin kuin Villin Lännen uudisasukkaat eli uutta tietä oli raivattava kotikonnuille päästäkseen. Kulkuväylää tehtiin Aitalammin kankaalta (nykyisin hautausmaa) Halkolahdelle saakka. Matkalla oli ylitettävä joki ja Mellihtan uittokanava. Onneksi maasto oli enimmäkseen kivetöntä metsäkangasta. Parin kilometrin matka Halkolahdelta rajalle oli entistä tien torokkaa.
Uudelleen sijoittuminen kotikylälle oli tavattoman varovaista. Rajan läheisyydessä oleville tiloille ei voitu vielä yön seutuna majoittua, vaan siellä käytiin vain päiväsaikaan töissä. Yöpyminen tapahtui kauempana rajasta asuvien naapurien asumuksissa.

1941

Kun ahvenvaaralaiset palasivat muutaman kuukauden evakkomatkalta Kuusjärveltä oli Kaustajärvi vielä niin sanottua sotatoimialuetta. Eräänkin asumuksen ympärillä hääräili kotiin palaavien ihmeeksi sotilashenkilöitä useamman päivän ajan. Heidän laitteensa olivat ilmaisseet, että jossakin oli purkamatonta miinoitusta. Asukkaat oleskelivat jo täyttä päätä tuvassaan, ennen kuin selvisi, että venäläisten asettama miina olikin juuri heidän talonsa karsinassa eli kellarissa.

1944 – 1945

Kun raja sulkeutui lopullisesti, katkesivat ahvenvaaralaisten kaikki kulkuyhteydet, sillä kulkusuunta oli ollut Kaustajärven itäpuolitse Hoilola – Vanha Värtsilä -maantielle. Kotoani tuolle silloiselle valtaväylälle oli vain reilu kilometri. Nyt olimme täydellisesti pussin pohjalla, ja säkin suu oli tiukassa umpisolmussa.

Syksyn edetessä kulkeminen Ahvenvaarasta Värtsilän uuteen kuntakeskukseen oli mahdollista vain jalkapatikassa metsien halki tai hevosella reittiä Kenraalinkylä-Lusikkavaara-Kutsu-Tervavaara. Raskaamman liikenteen oli kierrettävä Tuupovaaran ja Koveron kautta. Päästäkseen edellä mainituille reiteille oli ahvenvaaralaisten kuljettava alkumatka sitä samaa väylää, jonka he olivat raivanneet talvisodan evakosta tullessaan.

Rekikelit

Syksyn edetessä kyläläiset joutuivat osallistumaan talvitien pohjan raivaustalkoisiin. Talvitien linjaus kulki Kaustajärven koulun tienhaarasta Mökkivaaraan, yli Otrajoen ja kohti Onkilampea. Värtsilän aukioille tultiin Kunnaksen seutuvilta.

Tarina kertoo, että erään isännän hevonen putosi jäihin Onkilammella. Omistaja oli sanonut rauhallisesti, että “kyllä se siitä”. Hevonen olikin päässyt kantavalle jäälle omin avuin ja paluumatkalla ohjastaja ajoi rohkeasti samaa reittiä. Tämä talvitie tehtiin umpimetsään ja yllätys, yllätys: nykyinen kelkkareitti kulkee suunnilleen samoilla pohjilla. Silloin oli tosi kysymyksessä, nyt reitillä ajellaan enimmäkseen huvin vuoksi.
Talvitien alkupäähän päästiin kätevästi Kaustajärven jään yli; tätä reittiä käyttivät naapurikylän Saarivaaran asukkaatkin Värtsilän suunnassa asioidessaan.

Kärrikelit

Olihan uuteen kuntakeskukseen päästävä kesälläkin. Kyllä siinä kärrinpyörät iskivät monta kertaa tulta ja tulikiveä. Kesäaikainen kärritie lähti “Hesson rinteestä” ( Mökkivaaran tien alkupäästä), ylitti Hukkusuon kapulasiltaa pitkin (nykyisen maantien pohjoispuolelta), otti suunnan kohti Leinolaa ja valtakunnan rajaa, ylitti Otrajoen ja suuntautui loppujen lopuksi Kolomsoppiseen ja Lehtomäen rinteeseen, josta laskeuduttiin Värtsilän laksoon.

Ahvenvaaralaisten kuten muidenkin kaustajärveläisten kulkuyhteydet helpottuivat vasta 1950-luvun alussa, kun Värtsilä – Saarivaara -tie valmistui. Yhteiskuntarakenne oli muutenkin murroksessa. Kaustajärven kylälläkin toteutui sanonta, että “kun tie tulee, ihmiset lähtevät”. Sen sileän tien nuoriso lähti koulutuksen tai työn perässä Ahvenvaaran pohjukalta.

Johannes

Share

18 comments for “Tiettömällä tiellä

  1. Erkki Lintunen
    21.1.2012 at 9:49

    Johannneksen kertomus Kaustajärven menneisyydestä on mielenkiintoinen ja arvokas. Mielelläni lisäisin sen jatkoksi asian, josta olen tainnut ennenkin tähän “ilmaveiviin” kirjoittaa. Ilomantsintiellä sijaitsevat viitat johtavat Kaustajärven kylän nyky todellisuudessa harhaan. Olen yrittänyt puhutella tieviranomaisia, että he poistaisivat nuoliviitan “Kaustajärvi”, joka johtaa tilapäisen kulkijan Mökkivaarantielle, kun hän haluaisi kääntää autonsa vähän myöhemmin Halkolahden tielle ja körötellä peruskorjattua tietä Turhuuden torille, jossa on neljän postilaatikon paikka ja alkaa Ulriikantie (Ulriikka Kassisen muistotie).Tieviranomainen ei katso nuoliviitan poistamista tarpeelliseksi. Samalla hän vetoaa vanhoihin asiakirjoihin, joissa järven eteläpuolinen alue on kylän keskustaa. Ei halua ymmärtää, vaikka pidän hänelle historian oppitunnin ja selitän, että se keskusta on jäänyt Neuvostoliitolle, joka myös on historiaa eli se entinen keskusta on nyt Venäjällä. Kun ehdotan, että nykyisen Kaustajärven etelä- ja pohjoispuolille pystytettäisiin Kaustajärvi -viitat (ilman nuolia) niin hänpä lausuu kylästä tuomion: siellä ei ole mitään yleisesti kiinnostavaa nähtävyyttä. Herranen aika, on siellä ainakin Värtsiin kirjoittajia ja onhan siellä yksi vanha rovastikin, jota entiset työtoverit ja monessa mukana olleet kaverit etsiskelevät ja kun eivät löydä, niin soittelevat: missä Jumalan selän takana sinä olet? Minä vastaan: täällä tieherrojen selän takanahan minä, mutta käännäpä auto ja aja sitten sinne ja sitten sinne ja sitten siitä mutkasta tänne. Moi! Fågeli

  2. Sakari H
    21.1.2012 at 11:23

    Tosi vahvaa paikallishistoriaa Johannekselta. Hyvä näin.

  3. Erkki Jormanainen
    21.1.2012 at 15:54

    Kaustajärvi on upeaa seutua lampineen ja puroineen. Siellä saattaisi olla matkailunkin osalta mahdollisuuksia, etenkin jos luonnon lisäksi rajaa voitaisiin käyttää lisäelementtinä.

    Valtion omaisuutta on Kaustajärveen rajan suunnasta pistävä parinkymmenen hehtaarin Jormanilan niemi, jonne metsähallitus suunnittelee luonnonsuojelualuetta. Kävin siellä viime keväänä ja otin sen jälkeen yhteyttä Pohjois-Karjalan Ely-keskukseen. Siellä suhtauduttiin myötämielisesti ajatukseen, että suojelualuetta voitaisiin käyttää matkailullisiin tarkoituksiin ja paikalliset asukkaat voisivat tehdä yhteistyötä suunnittelussa. Kyselyni käännettiin metsähallitukselle, ja sillä tiellään se on. Minkäänlaista vastausta ei ole kuulunut ja luulenpa, ettei kuulukaan. Tällaisen asian edistämiseen tarvittaisiin muita instansseja kuin yksityishenkilö. Vaan olishan tuo mukava, jos ihmisetkin saisivat käydä luonnonsuojelualuetta ihailemassa.

    Toivottavasti emme eräänä päivänä huomaa, että joku metsäfirma on putsannut siltäkin niemeltä puut. Ei olisi ensimmäinen kerta.

  4. 21.1.2012 at 16:31

    Keväällä 2011 olin yhteydessä UPM:n ympäristö-
    päällikköön Joensuussa. Asiani koski Varpasalmen
    seudun “risusavottaa” niin että Kaustajärvi ja
    Varpalampi saataisiin kunnolla tielle näkyviin
    (vrt Korpijärven ranta Hoilolassa ).
    Ehdotin että paikalliset ahkeroijat voisivat
    hoitaa homman talkootyönä.

    Ympäristöpäällikkö kuunteli todeten hämmästynneenä että ei
    UPM:n metsään tarvitse tulla talkoilemaan,
    vaan että heidän omat metsurinsa tulevat hoitamaan
    asian.

    Ehkäpä jonain vuonna tulevatkin…

  5. 21.1.2012 at 16:49

    Fågeli on ottanut yhteyttä Tiehallintoon,
    EJ ELy-keskukseen ja sitä kautta Metsähallitukseen
    Johannes UPM:ään,
    kenties joku vielä jonnekin muuualle…

    Miten tässä näin kävi ettei mitään näistä
    aloitteista ole noteerattu?

  6. siltainssi
    21.1.2012 at 17:35

    Ei pie hätäillä.

  7. Erkki Jormanainen
    21.1.2012 at 17:53

    Eivät nämä valtiot valtiossa noteeraa yksityistä ihmistä miksikään. Meijän pitäisi ensin saaha pitäjäyhistykset ja kunnat kiinnostumaan ja niitten kautta viestiä. Silloin voisi joskus joku asia onnistua, vaikkei siitä takeita ole.

  8. Sakari H
    22.1.2012 at 10:10

    Joku päivä sitten katselin Kaustajärven karttaa syvyyskäyrineen. Yllätyin, kun sen mukaan Varpalammesta löytyi hieman syvempi kohta kuin Kaustajärvestä.

    Lieneekö asia oikeasti näin. Mitä sanoo paikalliset pilkkimiehet, onko löytynyt siimaa tarvittavat 10 metriä testaukseen. Kaustajärven syvin paikka oli muistaakseni siellä entisen koulun ja Jormanalan niemen suunnalla.

  9. Erkki Jormanainen
    22.1.2012 at 11:22

    En ole mitannut Varpalammen syvyyttä, kun en ehtinyt. Joskus 1970-luvulla innostuin kokeilemaan, saisiko sieltä matikoita. Ostin uuden pikkukirveen, jolla tein syksyiseen jäähän ensimmäistä avantoa. Sinne hupsahti kirves. Syvyyden mittaileminen jäi sikseen, kun harmitti.

  10. 22.1.2012 at 11:57

    Miulta on puonnunna pilikkireissulla teräsin lampiin. Mahottomasti piäs harmittamaan, kun ol niin uilakka teräsin. Sillähän se tietysti männii sinne hotuun, kun ol niät uilakka.
    Ol se senverran syvä kohta, jotta ei jiänynnä vars tököttämään avantoon, umpsukkeliin män.

    Pit lähtii takasin mökilen, kun ei ollut millä uusii reikii tehä.
    Suututti, niinkun pientä oravoo, kun ol lampi jiässä, eikä ollut enee uilakkoo teräsintä.

  11. 22.1.2012 at 12:41

    “Köys katkes / laulu kuultihin / niin syvä on kuin pitkäkin…
    Näin runoillaan Inarin järvestä.

    Kalamiehille tiedoksi, että siimassa kannattaa olla pituutta
    Kaustajärvellä ja lähistöllä olevilla lukuisilla lammilla kalastellessa.

    Muistini “kovalevylle” on tarkentunut seuraavanlaisia syvyysmittoja:

    Kaustajärvi
    – Varpalampi 9,4 m
    – Koulunlahti (Jouhtenuksenlahti) 8,9 m
    – Ukonlahti 7,3 m

    Lampiverkosto
    – Syvälampi 15,0 m
    – Aittolampi (Kylän maauimala) 14,0 m
    – Patson Pitkä 13,5 m
    – Mellitsa 12,0 m
    – Ristilampi 11,0 m
    – Jouhtenus 8,7 m

    Lampia alueella on ainakin 20. Lampien ympäristöt
    ovat useimmiten UPM:n tai Tohmajärven kunnan
    omistuksessa. Kunnon talvina lammelta toiselle
    pääsee hiihtämälläkin, tosin latu on tehtävä
    itse. Hankiaiskelillä erinomaista hiihto- ja
    pilkkimaaastoa!

  12. 22.1.2012 at 12:58

    Eräältä ahvenvaaralaiselta isännältä putosi moottorisaha
    Ahvenlampeen avatoa tehdessä. Mies itsekin luiskahti
    perässä, mutta onneksi jalat ylsivät pohjaan.

    Veimme hänelle konjamiinipullon synttärilahjaksi,
    riimittelin korttiin jotain tähän tapaan:

    Jos lampeen putoaa ukko tai saha
    voi seuraus olla flunssakin paha.
    Mutta ottahan lääkettä, rohtoa nauti,
    pian on kaukana pipi ja tauti.

  13. Sakari H
    22.1.2012 at 15:26

    Harrastettiin kalakaverin kanssa talviverkkoja aikoja sitten. Ostettiin varusteet kimpassa, kuten tuura. Minulta luiskahti tuura järven pohjaan, kun oli vähän kohmeiset kourat ja jäiset rukkaset. Piti tietenkin itse ostaa uusi tuura kimppatuuran tilalle.

    Kaveri oli varannut ostamaani uuteen tuuraan hyvän nailonnarun ja esitteli minulle, kuinka lenkki täytyy olla tiukasti ranteen ympärillä, ettei tuura putoa vahingossakaan järveen. Siinä oikein esitellessään hölmistyi kovasti, sillä lenkistä riippui enää vain tuuran varsi, oli terä irronnut ja solahtanut järveen.

    Nyt oli hänen vuoronsa ostaa uusi tuura. Se narutettiinkin sitten sekä terästä että varresta. Oli hyvä kuljetellakin, kun sai roikottaa olalla kuten kivääriä hihnasta.

  14. Veikko Nieminen
    15.3.2012 at 10:18

    Veikko N 15.3.2012
    Oliskohan kenelläkään mitään muistitietoja ns “Firman talon” historiasta (Mökkiivaarantiellä, Kaustajärvellä). Olemme asustaneet taloa nyt lähes kuusi vuotta ja olisi mukava tietää jotain historiaa näinkin vanhan (1917) talon vuosista.

  15. 15.3.2012 at 10:53

    Mieluisa yllätys, että Värtsin lukija löytyy
    entisestä Firman talosta Kaustalla.

    Nimimerkit Tellervo ja Johannes ovat yrittäneet
    tuoda tarinoissaan Kaustajärveä esille. Olihan
    kylä ennen sotia “kehityskelpoinen”, kuten eräässä
    tietokirjassa kerrotaan.

    Tulimme Värtsin linjoille 2010 loppupuolella, eli sieltä
    saakka pitäisi jaksaa selailla jos Kaustan historia
    kiinnostaa pieninä murusina kerrottuna. Firman talosta
    on varmaan vain jokin ohimenevä maininta.

    On toki muitakin, jotka tietävät sen kulmakunnan asioista.
    Värtsiin ovat ainakin kommentoineet muutamat nimimet sieltä
    etelä rannalta. Kirjoittajiakin on ollut, mutta varmaan
    kertovat itsekin.

    Mökkivaaran tien varrella asuneet tuntisivat asioita
    paremmin, mutta voin kysäistä siipaltanikin, jahka
    tulee hiihtämästä.

    Palaillaan….

  16. irene peuhkurinen
    15.3.2012 at 18:33

    Vuonna 1965 mieheni tuli Kymille töihin. Silloin siellä asui metsäteknikko Pentti Mähönen. Hänen aikanaan talossa tehtiin remonttia rakennettiin kaivo ja pumppu. Joskus 70-luvulla k.o. henkilö perheineen muutti pois, jonka jälkeen talo jäi autioksi. Myöhemmistä kohtaloista ei ole meillä tietoa.

  17. 15.3.2012 at 19:07

    Ennen sotia talossa oli asunut piiriesimies Karjalainen.
    Hän rakensi Varpasalmen niemeen pienen mökin, eli huvilan.
    Niemi muuttui puhekielessä Huvilaniemeksi. Piiriesimies
    kävi sunnuntaisin tuolla huvilalla siestaa viettämässä.
    Mökki on siirretty Halkolahden rantaan.

    Mieheni lapsuusaikoina talossa asui Hiltusen perhe.
    Kerran, kun talossa oli hartaustilaisuus, oli poika mennyt
    äitinsä kanssa hiihtäen tuohon tilaisuuteen. Illan
    hämärtyessä poikaa rupesi väsyttämään ja hän oli nukahtanut
    tuvan pöydän alle. Jaksoipahan hiihtää sitten takaisin.

    Hiltusten jälkeen siellä asui ainakin Okkoset. Mähöset
    tulivat varmaankin heidän jälkeensä. Koska ainoat puhelimet
    olivat Kymintalolla ja rajavartiostossa, kävivät kyläläiset
    soittamassa tärkeitä puheluitaan myös Kymintalolla.
    Puhelin oli tuvassa ja samassa tilassa hoidettiin
    firman asioita.

    Piha-alueella oleva, Alpoaatoksen istuttama lehtikuusimetsä
    näkyy syksyisessä komeudessaan vastarannalle, vapaa-ajan asuntomme ikkunaan.

  18. Anita Malin
    15.3.2012 at 20:24

    Minä muistan lapsuudestani “virman talon” paikkana, johon jännitti mennä. Metsäteknikothan olivat ns. parempaa väkeä kyläläisten silmissä. En käynyt siellä kuin silloin kun piti mennä soittamaan jotain tärkeää puhelua. Arasti asuin sisään ja jo edesmennyt Aarne Majoinen istui kovin tärkeän näköisenä toimiston pöydän takana kynä kädessään jotain paperihommia tekemässä. Laskiko hän savotalaisten palkkoja vai mitä lie tehnyt? Hän sitten avusti puhelimen käytössä niin että sain asiani toimitettua. Puhelun maksettuani niiata niksautin kiitokseksi ja äkkiä kotiin. Mähösten jälkeen taloa asuttivat Karhit, jotka ostivat sen kesäpaikakseen. Mukavaa kun talo on edelleen asuttuna. Kaikkea hyvää “virman talon” nykyisille asukkaille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *