Pekingissä.
Pikkupoikana ollessani noin puoli vuosisataa sitten Värtsilän autoilijat olivat usein meidän nassikoiden ihailemia, etenkin kuorma-automiehet. Muistan, kun miehet mättivät hiekkakuormia lapioilla, riskeimmillä isommat kourulapiot käsissä, kaksi lapiollista ilmassa ja yksi lapiossa. Hiekanajoa riitti ja nassikoille oli kovin haluttua päästä ottamaan kyytiä. Lukkarisen Kunne otti minutkin useasti kyytipojaksi. Hänellä oli lyhytnokkainen kuormuri ”Trader”, jonka koppiin noustiin astumalla etupyörän keskiössä olleen renkaan päältä.
Nämä ”rekkamiehet”, erityisesti Kunne, olivat myös hyviä tarinankertojia, etenkin kun porukassa oli heitä useampia. Meille poikasille kerrottiin ihmeellisistä asioista täytenä totena, esimerkiksi sakeasta sumusta, jonka joku oli kohdannut ja joka oli paksua kuin hernerokka, ja jota piti lapioida pois edestä, niin että edes jotain näki ja pääsi etenemään. On se ollut hidasta menoa tai sitten vain tarua.
Tuo hernerokkasumu-juttu tuli mieleeni 5.12. aamulla, kun menin taksilla hotellista Pekingin lentokentälle. Auton ikkunasta katsottuna sumu ei ollut kovin sakeaa, ei ollut tarvetta lapiointiin eikä auraamiseenkaan, mutta se kuitenkin laittoi epäilyksen siemenen itämään, näinköhän lennot ovat ajallaan. Saavuttuani kentälle ihmisten suunnaton paljous antoi aihetta uskoa, että kaikki ei ollut normaalia. Ilmeni myöhemmin, että noin 400 lentoa oli peruttu sumun takia ja toinen moinen lennoista oli myöhässä. Check in -tiskillä virkailija käännytti minut pois ja kehoitti seuraamaan kuulutuksia lentoni suhteen. Seuraa niitä sitten, kiinankielisiä, mutta onnistui se kuitenkin. Arvattavasti odotussalin istuinpaikatkin olivat varattuja viimeistä paikkaa myöten. Lopulta yhden portinvaihdon ja kuuden tunnin odottelun jälkeen avautui kiitotie eteemme ja pääsimme ilmaan.
Sumu ja ilmansaasteet eli smog eivät ole sama asia. Petri Saraste, MTV3:n Pekingin kirjeenvaihtaja, raportoi Pekingin ilmansaasteista 6.12. Tässä linkki juttuun: http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2011/12/1455164/pekingin-ilmansaasteet-vaarallisen-korkealla. Pekingin neljä miljoonaa ajoneuvoa ja teollisuus pitävät huolen siitä, että jo muutaman tuulettoman päivän jälkeen kaupunkiin kehittyy Sarasteen raportoima ilmansaasteongelma, joskus lievempi ja joskus vakavampi kuten tässä tapauksessa. Kun sitten sumu ja smog päättävät iskeä samaan aikaan, seuraukset siitä ovat erittäin epämiellyttäviä liikenteellisesti ja haitallisia terveydelle.
Värtsilässä on sumua silloin tällöin, mutta ilmansaasteita ei koskaan. (Keväisiä lyhyitä peltojen lietelannoitusaikoja ei mielestäni voi saasteeksi laskea, vaikka vähän epämiellyttäviä hajuja ne ympäristöön päästävätkin.) Nauttikaamme siitä, mistä pekingiläiset eivät pysty nauttimaan, puhtaasta ilmasta ja luonnosta.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille värtsiläläisille ja Värtsin tekijöille & lukijoille.
VTOH
En kiistä sitä, että Värtsilä on jonkinlainen onnela moneen suomalaiseenkin paikkakuntaan verrattuna. Pekingin näkökulmasta Värtsilän jäte- ja ympäristöpulmat saattavat näyttää vähäpätöisemmiltä kuin täällä paikan päällä. Mittakaava on niin kovin erilainen.
Ihan pulmusia ei täälläkään olla. Ongelmista pienimpiä lienevät lietelannan hajuhaitat, jotka pitäisi nykytekniikalla ja määräyksiä noudattamalla olla hallinnassa, ainakin teoriassa.
Kun nuoripari tuli -60 luvun alussa lättähatulla
Joensuusta Niiralan asemalle saattoi Heleniuksen
(Lukkarisen) Kunu olla pirssiautolaan meitä vastassa.
Muistan, että Kunu oli armoitettu tarinaniskijä.
Voinen tunnustaa, että minua hieman peloittikin
mutkaisella matkallamme kohti Kaustajärveä.
Kunu oli kääntynyt juttelemaan takapenkillä istuvan
sulhon kanssa ja piti ratista kiinni vain toisella
kädellä vilkaisten silloin tällöin menosuuntaankin.
Oli siinä Volgalla melkoiset nelipyöräluistot Kolom-
soppisen mutkissa!
—-
Värtsin Pekingin kirjeenvaihtaja kertoo niin elävästi
kuulumisia maailmalta, että lukija tempautuu väkisinkin
mukaan.
Jutussa ”Hernerokkasumu” ja sen kommentissa viitataan ohimennen lietelannan hajuhaittoihin. Aiheesta on vuosien varrella keskusteltu mitä moninaisimmissa yhteyksissä, jopa koulun vanhempainillassa! Tahdon näin maanviljelijän ja karjankasvattajan näkökulmasta hieman selventää asiaa, vaikka tämä aihe ehkä kuuluisi aivan jonkun muun otsakkeen alle.
Ensinnäkin, jokainen voi täydellisesti rauhoittaa mielensä siltä ajatukselta, että keväisellä (ja syksyisellä) lieterallilla tehtäisiin kenellekään tarkoituksellisesti kiusaa.
Karjakokojen suureneminen ja viljelyalan, erityisesti nurmialan kasvaminen on johtanut enenevässä määrin navettojen lannankäsittelysysteemien muuttamiseen lietelantaloiksi. Järjestelmää ei navetassa tarvitse lainkaan välttämättä koneistaa ja suurten lantamäärien kuljettaminen sekä levittäminen pelloille on tehokkaalla kalustolla nopeaa touhua. Lietelantaa voidaan kuivalantaa helpommin levittää myös kasvavan nurmen tai viljan oraan sekaan.
Toisekseen ei tämä mainittu tuote niin hirveän hyvältä maamiehen nenäänkään haise. Lietteenkäsittelypäivinä on esim. pyykin ulkokuivatus jokseenkin kyseenalaista hommaa ja maantielle vahingossa ruilahtanut lietelammikko ei tunnu kivalta omankaan auton renkaissa.Kaikin puolin viheliäistä ainetta silloin kun sitä on väärässä paikassa. Positiivisesti asiaa voi ajatella hieman kärjistetysti niin, että lietteen haju on myös samalla ”rahan haju”. Meille viljelijöille tietenkin aivan henkilökohtaisesti ja laajemmin – maksettujen maataloustukien yhteissumma muodostaa Tohmajärvelläkin todella huomattavan rahavirran, joka luonnollisesti jatkaa kiertoaan yhteiseksi hyväksi.
EU:n maataloudelle asettamat ympäristötukiehdot sekä nitraattidirektiivi säätelevät hyvin tarkasti kaikkia lannoitusasioita. Mm. talviaikainen lannanlevitys on kielletty, samoin kasvukauden aikana tiettyjen typpi- ja fosforitasojen ylittäminen.
Liete on säädösten mukaan mahdollisimman pian mullattava eli kynnettävä piiloon tai sekoitettava äestämällä pintamaahan. Nurmipelloilla käytetään mieluiten letkulevitystä, jossa liete ohjataan pitkin maanpintaa viilevien ohuiden letkujen kautta suoraan kasvien tyveen tai vaihtoehtoisesti multausvantaita myöten maanpinnan alle.
Lannoitusvaikutus on sitä parempi mitä nopeammin ja huolellisemmin lietteen multaus/sijoitus suoritetaan. Typpi on ravinteista se, mikä helposti haihtuu taivaan tuuliin; muut ravinteet karkaavat lähinnä valumien ja huuhtoutumien myötä. Voidaan siis jopa kärjistetysti sanoa, että mitä enemmän hajua tulee, sitä enemmän ravinteista menetetään turhaan ympäristön vahingoksi. Täysin hajuttomaksi menetelmää ei kuitenkaan voi saada, tuoksu vain on siedettävä maaseutuasumiseen kuuluvana extrana.
Hyvät ystävät, aina kun siirrätte nälkäänne todennäköisesti useamman kerran päivässä, muistakaa lämmöllä meitä ”hajustajia”. Koetetaan pärjätä. Hyvää loppuvuotta!
Kiitoksia Jussille asiaa valaisevasta kirjoituksesta. On harvinaista, että aiheesta syntyy asiallista julkista keskustelua. Kulissien takana tästä puhutaan sitäkin enemmän, varsinkin viime aikoina, kun mökinmummoilta on lakisääteisesti vaadittu jätevesien käsittelyn tehostamista.
Kiusallinenhan tämä hajuhaitta on, joten sen minimoiminen olisi varmasti kaikkien etu. Jostain olen lukenut, että multaus olisi tehtävä kolmen vuorokauden kuluessa levityksestä. Ja jos lietteen saa multausvantaiden avulla suoraan maanpinnan alle, niin sehän olisi suositeltavaa sekä viljelijän itsensä että kanssaihmisten kannalta.
Eräs näkökulma lantalannoitukseen tahtoo unohtua, vaikka se on koko maailamssa ajankohtainen. Lannoitus vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen ja peltojen tulevaa kasvukykyyn.
Kaikki tiedämme, että maapallon ilmasto lämpenee ja se pitäisi kyetä estämään. Eräs lämpenemisen iso aiheuttaja on nykyinen peltojen kemiallinen lannoitus.
Kun lannoitamme kemiallisesti ja saamme hyviä satoja, samalla pellon humusvarastot hajoavat ja muuttuvat ilmkehään hiilidioksisdiksi. Näin tapahtuu koko maailmassa.
Pellon hiilivarastosta ei tarvitse enää huolehtia. Ennen pellon multavuus oli ensisijasen tärkeää, muuten ei kasvanut kunnolla. Multava pelto oli ennen isännän pankki, takuu hyvästä sadosta.
Nyt voimme unohtaa sen ja porskuttaa kemiallisesti hyvillä sadoilla.
Pelloilla tapahtuu väistämättä hyvin mittavaa ilmaston lämpenemistä lisäävää orgaanisen aineksen hajoamista, koko maailmassa.
Tätä emme huomaa eikä se ole kenenkään vastuulla.
Lisäksi kemiallisten lannoitteiden valmistus tuottaa erittäin voimakkaita lämpenemistä aiheuttavia päästöjä. Ne kaasut ovat vielä kymmenen kertaa hiilidioksiadiakin voimakkaampia lämmittäjiä. Näistä ongelmista ei lannoiteteollisuus ”muista” kertoa mitään.
Eli kun levitetään lantaa peltoon niin isäntä lisää peltoon orgaanista ainesta, hiiltä ja palauttaa pellon multavuutta. Näin lannanlevittäjä tekee hyvin tärkeää työtä ilmaston lämpenemistä vastaan. Pellon multavuus lisää kasvua ja kasvu taas sitoo uudelleen ilman hiiltä. Näin syntyy lantalannoitetuille pelloille täydellinen hiilen kierto.
Kannattaa muistaa, että vain kasvillisuutta lisäämällä voidaan ilmaston lämpenemien estää. Kasvien kyky sitoa itseensä hiilidiksidia on periatteessa rajaton. Puuvartisen kasvien aines sitoo hiilen pitkäaiksesti.
Hurratkaamme näille lannanlevittäjille. Paskan haju tietää maapallolle hyvää tulevaisuutta ja hajuton lannoitus tietää maapallon elämän kurjistumista entisestään.
Ressin selvityksen perusteella hurraan lannan levittäjille, mutta en sille hajulle. Onko tiede täysin voimaton lietelannan hajun suhteen? Ranskalaisia hajuvesiä sekaan?
Ideapankki tais tulla perustettua.
Niin tuli perustettua! Jussille ja Reinolle: Aamen! Mutta olipa ongelmia ennenkin. Kun isä oli myynyt seurakunnalle pappilan tontin, pappila rakennettu ja rovasti Uski alkanut sitä asuttaa, niin keväänä eräänä levitettiin huussin tuotokset pellolle pappilan aidan viereenkin. Tuuli kävi Jakobsonin suunnalta, ja tarpeeseen käytettyjä sanomalehden palasia lenteli pappilan aidan yli rovastin pihaan. Lintulan isäntä sai nootin. Sitten lannoitteet peiteltiin pika pikaa mullan sisälle. Rauha laskeutui laaksoon ja joki virtasi verkkaisesti rajan suuntaan. Mutta sitten v. 1991 palattuani kotiseurakun- taan tallustelin keväthangella joenrantaan ja luin kauhukseni puuhun kiinnitetyn ilmoituksen: uimakielto!!! Silloin aloin arvostaa Uskia. Mutta summa summarum: Lisää paskaa pelloille! Kyllä hajut haihtuvat pian ja oraat nousevat Luojan luomina leivän (ja Karjalan piirakan) tarpeiksi. Fågeli
Juu, lisää paskaa pelloille, mutta sellaisessa muodossa, ettei se haise eikä saata vesistöjä uimakieltoon. Uskaltaisivat vieraatkin tulla käymään. Oma nokkahan siihen hajuun tottuu.
Jos Värtsilän ympäristöasioista puhutaan, niin hieman suren Jänisjoen kohtaloa, varsinkin jos turveasiat menevät sillä tavoin kuin ympäristölautakunta haluaa. Lisäksi voitaisiin veikkailla, miten kauan menee, ennen kuin Sääperin länsipää on kasvanut kokonaan umpeen ja happi loppuu sen myötä muuallakin järvessä. Silloin sen saaminen linnuillekin kelvolliseksi vaatii melkoisesti rahaa.
Risto Saarinen, Suomen Ympäristökeskus (SYKE), kirjoittaa Econet OY:n asiakaslehden 2/2011 sivuilla 9-12 lieteasioista otsikolla: Liete – uhka vai mahdollisuus?
Sivulla 13 on Riikka Mäkisen juttu Pietarin alueen broilerituotannon lantavuorista.
Nämä jutut eivät keskity varsinaisesti maaseudun lietelantaan ja sen tuomiin hyötyihin ja haittoihin, mutta ne antavat hyvän käsityksen niistä suurista haasteista jotka liittyvät jätevesien, puhdistamolietteen ja lannan käsittelyyn, hyötykäyttöön ja ongelmiin Suomessa ja itämeren valuma-alueella. Suosittelen tutustumaan juttuihin, tässä linkki lehteen.
http://www.econetgroup.fi/object/2844971b64615799f36611d137b52581e9a
On sinänsä yllättävää ja positiivista kun hernerokkasumu-jutusta kehittyi näin rakentava ja asiallinen keskustelu lietelannan levityksen hajuhaittojen kautta ilmaston lämpenemiseen ja itämeren haasteisiin saakka. Ehkä se johtuu siitä, että hernerokalla ja hajuhaitoilla on tunnetusti tekemistä toistensa kanssa, ei aina mutta usein.