”Aika lailla korpeen se Uusi-Värtsilä rakennettiin sotien jälkeen, Vääräkosken voimalaitokselle menevän tien varteen”, kertoi joensuulainen Lauri Ratilainen, 81. Hän oli sulattimolla ensi kerran töissä 17-vuotiaana 1945.
Varsinkin vähän veden aikaan oli tuotantokatkoksia. Talvisin osalle työntekijöistä järjestettiin muita töitä. Ratilainen muistaa omalta osaltaan ainakin metsätyöt Rillingin suolla. ”Minulla oli uudet kumikengät, mutta varpaita paleli jumalattomasti.”
Vihtakosken voimalaitoksen patoa valamassa Lauri oli myös. ”Siellä tehtiin 12-tuntista päivää. Työmaalla kävi kaupparatsuja, joilta ostettiin vähän parempia vaatteita. Pyhänseutuun pantiin sitten semmoiset kuteet päälle.”
”Heti sotien jälkeen tehtiin rivitaloja. Sielläkin olin laittelemassa puruja seiniin. Taisi puruja välillä luiskahtaa muihinkin paikkoihin, kun siellä oli tyttöjä töissä.”
”Åhman oli isoin herra ja sen rouva oli rouva, puhuikin ruotsia. Ite oli patruuna mukavan oloinen ja luonnollinen.”
”Vain oli se Vaalvorssi viisas mies, kun siirtoväelle rakensi semmoiset työpaikat. Eikä palkkakaan ollut siellä huono, 20 000 markkaa sai kahdessa viikossa. Kun menin sitten aikanaan Lihakunnalle Joensuuhun, oli palkka 15 000 markkaa kuukaudessa.”
Lihakunnassa Ratilainen aloitti 1951 ja olikin siellä sitten 30 vuotta.
Uuden-Värtsilän ajoilta ovat muistissa harrastukset, esimerkiksi pesäpallo ja oma soittoporukka. ”Verannalla kun torvea töräytettiin, alkoi väkeä kerääntyä ympärille. Samanikäisiä oli kylässä paljon, kavereita ei tarvinnut haeskella. Jengi saatiin nopeasti kasaan. Siitä sitten käveltiin tanssipaikoille Saarioon tai Kaurilaan soittamaan ja tanssimaan. Sotien jälkeen oli nurkkatanssejakin.”
Mikä kumma se noita tuon ikäpolven miehiä riivasi, kun ne pukeutuivat pukuun ja ravattiin? Setä Arvo oli syntynyt v.1930 ja sama kaiku oli vaatetuksessa.
Tämä tapahtui Rääkkyläsä. Isännän käskystä renki ajeli sontaa pellolle. Kuorman päällä istuessa hänellä oli puvun takki, jonka taskusta pilkotti puhdas, silitetty, valkoinen nenäliina.Muut ihmettelemään moista asua. ”Herrasmies on aina herrasmies”, kuului vastaus. Ehkä pukupukeutumista vaati entisaikaan myös valokuvaan pääsy.
Just niin. Kun nyt katselee telkkarista jotain hienoa iltapukujuhlaa, vaikkapa Emma-gaalaa niin joku palkittu menee pokkaamaan hienon pokaalin pukeutuneena hienoon puvuntakkiin, ehkä solmiokin on kaulassa mutta jalassa jotkut farkun reuhkat. Jalassa ehkä lenkkarit. Mielestäni siinä ei ole mitään herrasmiesmäistä eikä kunnioitusta arvokasta tilaisuutta kohtaan.
Nuo Uudenvärtsilän pojat näyttävät ihan oikeilta herrasmiehiltä ja varmaan olivatkin. Katsokaa kuinka kiiltävät kengätkin!
Onpa kelvannut mennä tyttöjahtiin
Oletpas Lauri tutun näköinen mies Joensuun ajoilta.Olin muutamana kesänä töissä Keskolla ja vähän pitemmän aikaa ammattikoululla ja asuin Niinivaaralla.
Terv. Pusan Mirja