Asumista vartiolla

Sopu sijaa antaa –tyylillä siellä eleltiin, varsinkin vanhalla vartiolla ajanjakso noin 1952 – 1957. Rakennuksessa oli kaikkinensa keittiö ja kaksi huonetta. Toinen huone oli miehistötupana, toinen perheemme käytössä ja keittiö yhteiskäytössä. Äitimuori toimi emäntänä, joka huolehti miehistön muonituksesta ja samoja pöperöitä söimme tietysti itsekin.

Lienee selvää, että ei noihin tiloihin voinut suuria leikkejä perustaa, eikä ainakaan mitään kaverijoukkoja ottaa sisätiloihin. Niinpä ne leikit tapahtuivatkin ulkona. Pihapiirissä jos oltiin, niin siinä rakennuksen takana kuusen alla Kunnaksen puoleisella nurkalla. Tai kuusen takana Kunnaksen metsään nousevalla kalliolla, ellei sitten oltu Sääperin rannassa uimassa tai pitkällä laiturilla onkimassa särkiä.

Paljon oltiin lähiseudun nuorten kanssa yksissä, mutta varsinkin näin jälkeenpäin huomaa, että ei meillä juurikaan käynyt rajavyöhykkeen ulkopuolella asuvaa väkeä. Rajavyöhyke oli silloin leveämpi, ulottui Sääperintien kohdalla Ilomantsintiehen saakka ja järven toisella puolella Haapojaan asti. Ehkä sen vyöhykkeen muut tiedostivat, niin kuin varmaan oli tarkoituskin. Itsehän siihen ei älynnyt kiinnittää mitään huomiota, kun ei se rajoittanut omaa kulkemista. Vyöhyke oli itselle liian arkinen huomattavaksi.

Hyvin tuossa asumismuodossa tuli siellä palvelleet rajamiehet tutuiksi. Kaikki olivat tosi hyviä ja sopuisia tyyppejä. Vaihtuvuutta oli jonkun verran, ehkä nämä nuoret miehet akoittuivat tai muista syistä siirtyivät elämässään muualle ja eteenpäin. Pieni ikävä aina jäi pois muuttaneiden jälkeen.

Uusi vartio rakennettiin siinä vanhalla asumisemme aikana ja valmistui ilmeisesti 1957. Voipihan se olla, että nämä minun vuosiluvut ovat hieman virheellisiä. Kuitenkin ne ovat niin vähän virheellisiä kuin suinkin muistan. Uudella vartiolla olikin useampi asunto ja sisävessat. Tämän uuden vartiorakennuksen alapäädyssä oli meidän kämppä. Yläkerran molemmissa päädyissä oli pieni perheasunto. Alakerran toisessa päädyssä oli hyvät tilat miehistölle, pikkutoimisto ja rakennuksen puolivälissä vartion keittiö. Kellari oli auki koko matkalta, siellä oli puuvarasto, pannuhuone ja kellarisäilytystiloja. Monet perheet ja ihmiset ovat jääneet mukavana muistona mieleeni myös uudelta vartiolta.

Uudella vartiolla tuli pelattua nuorten kesken ja henkilökunnankin kanssa kovasti koronaa. Siellä kun oli tilojen puolesta mahdollisuus sijoittaa tällainen huviväline miehistötupaan. Uudella vartiolla oli myös tilaa kiertäville elokuvanäytöksille, joita muistaakseni sai tulla ainakin lähistön asukkaat katsomaan.

Vaikka nämä paikalliset vartiotouhut ovatkin taakse jäänyttä elämää, on mielestäni oikein hyvä, että rakennukset ja niiden käyttö ainakin Sääperillä on jatkunut kotiseutua kunnioittavissa, yrittävissä käsissä.

 Sakari H

 

22 comments for “Asumista vartiolla

  1. Talikan vartion pihalle Hoilolassa muodostui 1950-luvun loppuvuosina kylän lentopallokeskus. Kesäillat kuluivat siellä rattoisasti.

  2. Värtsilän kylätalolla on pingispöytä – aivan uusi. Terv.Mirjasisko

  3. Tutulta kuulostaa naapurivartion Niiralan kulmasta katsottuna.Niiralan ”uusi”vartio on varmasti tehty samoilla kuvilla kuin Sääperi,kellarissa oli tosin sauna kun vartio on kuivanmaan tontilla.Sääperissähän oli hieno rantasauna.
    Niiralan vanha vartio oli asemalta rajalle päin mentäessä tien oikealla puolella.Alueesta on jäljellä yksi rakennus ja sotkuinen piha-alue.1960-luvulla siinä oli kaksi asuinrakennusta,talli kärrivajoineen,aitat,sauna,kellari ja ampumarata.Alueella asui viisi perheellistä rajamiestä.Meitä lapsia oli noin 15.Ei ollut leikkikavereista pula.Talvella käytiin Koukun mäessä katkomassa suksia,kesällä Kerosen tai VR:n rannassa uimassa ja ongella…huh kuka kääntäis kelloja muutaman vuosikymmenen taaksepäin.

  4. Tässä olisi mielenkiintoinen aihe mennä ajassa vielä vähäsen taaksepäin. Tarkoitan sitä vielä vanhempaa vartiota kuin Sakarin mainitsema ”vanha vartio”

    Rajan kulkuhan ”sovittiin” 40 luvun puolivälin paikkeilla siihen missä se nyt on. Kuka tietäisi tästä ajasta, siis ajasta ennen ”vanhan” vartion rakentamista. Jossain rajan vartijat asuivat silloinkin.

  5. Hyviä ovat Alpon utelut. Itse en osaa niihin ainakaan tarkkaan vastata. Ennen Sääperin vanhaa vartiota rajavartiosto toimi lyhyet ajat Valkoisella talolla ja Airolan huvilassa. Oli ihan 50-luvun alkua, itse asuimme silloin tilapäisesti Patsolan Karvisessa.

    Kaustajärvellä ennen vartiorakennuksia asuimme 40-luvun puolivälissä Kaustan koululla, tosin itse en ollut vielä silloin paikalla.

  6. Joku on saattanut tehdäkin jo historiikkia aiheesta, tai ellei ole niin alkaisi olla korkea aika.
    Noista vanhemmista vartijoista puuttuu varmaankin vielä monta. Mieleen tulee Rosendal Kokkonen ja Shemeikka. Olivat varmaan Sääperillä. Turunen, joka asui Kaustan koulun lähellä. Etunimiä en muista

  7. Minä olen tuntenut mainitut henkilöt seuraavin etunimin:
    Martti Rosendahl, palveli mm. 1970-luvulla Närsäkkälässä, kertoi olleensa joskus Värtsilässä
    Matti Kokkonen
    Herman Shemeikka
    Aimo Turunen

  8. Tämä Heikin isä Matti Kokkonen tuli mainittua Vanhoja vartijoita -jutussa.
    Shemeikan muistan myös näin autettuna, ei mikään pitkä hujoppi.

  9. Anteeksi meni kuulema taas taas väärään paikka pingispeli kommentti

    Terkkuja Mirjasisko

  10. Ja vielä muitakin virheitä kovassa FLUNSSASSA. MirjaSisko
    Nyt häivyn………..

  11. Olen mielenkiinnolla lueskellut Sakari H:n juttuja vartijoista ja vartioista ja tavallaan ulkopuolisesta näkökulmasta miettinyt, mitä Rajavartiosto on vuosikymmenien aikana merkinnyt meille rajaseudun asukkaille.
    Jotakin kosketuspintaa mainittuun tahoon on itsellänikin ollut oikeastaan koko ajan; olen asunut aina ”rajalla” eli sekä syntymäkotini Värtsilän kirkonkylässä että nykyinen asuinpaikkamme Niiralassa ovat kahden kilometrin päässä valtakunnanrajasta. Muutamana Ilomantsin vuotena rajalle oli matkaa 20 km, mutta rajakunnassa kuitenkin silloinkin oltiin. Koulupoikana kävin kesälomareissuilla sukulaisperheessä Närsäkkälän vartiolla, jossa sai tietenkin seurata rajavartijoiden touhuja pitkin päivää. Varusmiespalveluksen suoritin Pohjois-Karjalan Rajavartiostossa Onttolassa, kävin muutamat Rajajääkärikomppanian kertausharjoitukset ennen siirtymistäni Maakuntajoukkoihin ja kuulun jäsenenä Kiteen Rajakiltaan. Rajavartijan ammatti olisi aikanaan aidosti kiinnostanut, hainkin sinne useamman kerran mutta hakijoiden runsauden vuoksi olisi pitänyt olla valttina korkeampi siviili/sotilaskoulutus tai jotakin erityisosaamista.
    Lapsuuskodissa asuessani rajamiespartiot koirineen tulivat hyvin tutuiksi polkiessaan aseet selässä pitkin Hiidenvaarantietä tai hiihtäessään Sääperin yli. Milloin olimme ongella Haponojalla tai talvikalassa järvellä, miehet pysähtyivät lähes poikkeuksetta juttusille meidänkin kanssamme, vaikka olimme vain lapsia ja nuoria. He pitivät tälläkin tavalla oikeasti yllä hyviä suhteita kaikenikäiseen paikalliseen väestöön eli toteuttivat sitä perustehtävää, johon tehokas rajanvartiointityö ainakin silloin käsiykseni mukaan pitkälti perustui.Työapuakin heiltä saatiin, mm. laitumelta karannutta karjaa olivat rajamiehet ueammankin kerran apuna pyydystämässä.
    Nyt ovat asiat muuttuneet, eivätkä suinkaan välttämättä parempaan suuntaan. Pienten vartioasemien toiminta on lakkautunut, rajamiehet eivät enää asu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta työpaikkakunnallaan. He eivät tunne ketään eikä heitä tunne kukaan. Kulkeminen on maantiellä miltei sataprosenttisesti moottoroitu ja hiihto-tai mieluumminkin kelkkaurakin kulkee raja-aidalla. Luopa siinä sitten puolin ja toisin mitään kontakteja! No, tästä ei rajamiehiä voi sinällänsä syyllistää, koska tehokkuusajattelu jyrää rajalla niinkuin kaikkialla muuallakin. Valitettavasti olen joutunut tekemään huomion myös sellaisesta asiasta, johon he, rajavartijat, voivat vaikuttaa. Niiralankin miehissä (ja naisissa) on jatkuvasti muutamia sellaisia kavereita, jotka eivät vaivaudu tien päällä edes tervehtimään! Ujojako ovat vai mitä toimistosissejä lienevätkään, mutta oudolta tuntuu, kun ajattelen jälleen sitä suhteiden ylläpitoa paikalliseen väestöön.
    Kotiini tilattiin aikoinaan Rajamme Vartijat – lehti. Kettusen Esko kierteli taloissa asiamiehenä ja sai käsittääkseni hyvin tilauksia. Kyseinen julkaisuhan oli silloin sisällöltään kaikin puolin tosi kiinnostava. Mm. eräpalsta oli sellainen, jonka itsekin tutkin aina hyvin tarkasti. Nyt tämä lehti on tullut minulle muutaman vuoden ajan Rajakillan jäsenyyden myötä. Voihan olla, että osittain aika kultaa muistot, mutta mielestäni sen aineistossa on käynyt kyllä melkoinen inflaatio. Mm. ihmiskauppa ja sen torjuminen ym. tehtäväkentän kansainväliset ilmiöt ovat epäilemättä tärkeää asiaa, mutta eivätpä ne sinällään juuri tavallista rajaseudun asukasta koske.
    Muutama vuosi sitten saimme vaimoni kanssa Rajavartiostolta kutsukirjeen. Meidät pyydettiin RVL:n vuosipäivän kunniaksi juhlakahville Niiralan vartioasemalle. Osallistuimme sinne mielellämme, tilaisuus oli mukava, lisäkutsuja odotellaan.

    Mitä Rajavartioston olemassaolo merkitsee? Se merkitsee tietenkin inhimillistä turvallisuutta. Mm Rajan autot ja helikopterit eli näkyvä toiminta luo omalta osaltaan ihmisiin tunnetta ja tietoisuutta, että vieläkin on joku viranomaistaho, joka on tietyllä tavalla lähellä. Se on mm. tänä aikana mahdollisesti ja todennäköisesti nopein apu, mikä esimerkiksi Hätäkeskuksen kautta voidaan välittää.
    Rajanylityspaikan valvonta on luonnollisesti hyvin näkyvä osa turvallisuustoimintaa, mutta sen kommentoinnin jätän suosiolla muille, koska en itse käy Venäjällä.

  12. Vartion naapurissa syntyneenä – Kaustajärven koulun vieressä Jouhtenuksen rannalla – muistan toki entiset rajamiehet. Saattaa siihen vaikuttaa myös 25 vuoden työ talossa.
    Vanhemmillani oli paljon tuttuja töissä ”rajassa”. Jukka ja Siiri tietenkin parhaimpina, oli Pynnöset, Lahja ja Aarne, Kiisket, meidän maitotinkiläiset, oli Kukot ja monet muut.
    Noitten tuttavuuksien kautta minäkin olin Hyytiöitten ”pösön” ja Kejosen Maunon Skodassa keskikoulumatkoilla.
    Ja sitten Karhisen Antti – hän se etupäässä hommaan houkutteli, enkä ole tuota katunut edes 12 eläkevuoden jälkeen.

  13. Martti Rosendahl on Niiralan varion Rajamiehen Kalle Rohsendahlin poika,inttikaveri Onttolasta,Kokkosen Matti mainitun Sääperin Kokkosen poika,heillä oli kotitalo aivan rajan pinnassa Sääperin takana,lammen rannalla jonka nimeä en muista.Pidimme isäni kanssa katiskoja ko.lammella.Kalaa tuli ja välillä vilkuteltiin kymmenen metrin päähän naapurin partiomiehille.Turusen Aimo,karhunkaataja Tuupovaarasta,inttikavereitani myös,mutta ei värtsilässä syntyneitä.
    Toisen polven oikeista rajamiehistä haluaisin nostaa esille värtsilän omia poikia,mm Kallion Lassi ja Strandenin Nikke.
    Karhisen Antti on tietty omaksi otettu,rehti urheileva rajamies.

  14. Asumista vartiolla ja asumista siellä rajan tuntumassa. Kanssakäyminen rajan henkilöstön ja siviliväestön kesken parhaimmillaan ollut erittäin tiivistä ja molempia osapuolia hyödyttävää. Rajamiehet auttoivat paikallisia siviiliasukkaita monin tavoin, sehän on selvä. Ja tuttavien kesken tuli aina vaihdettua kuulumiset. Vartiolla saattoi olla myös seudun ainut puhelin

    Mutta apua annettiin myös toisin päin. Rajamiehet eivät olleet aina rajalla, mutta siellä asuvat siviilit olivat. Monet kerrat siviilit ovat tehneet havaintoja oudoista liikkujista rajavyöhykkeellä ja imoittaneet niistä vartiolle.

    Noista nimistä vielä
    Tässähän alkaa olla nimilista valmiina. Kiitoksia kaikille. Kunhan saadaan vielä loput ”vanhan vartion” konkareista selville ja mielellään vielä kuvat, niin päästään haaveilemaan ryhmäkuvasta vanhan vartion rappusille. Emäntää ja koiria unohtamatta -tietenkin

  15. Vääpeli Armas (?) Hiles asui aika kauan Lintulan yläkerrassa. Minua vähän vanhempia lapsia olivat Oiva, Heikki ja muistaakseni Armi. Varmaankin monet muistavat myös luutnantti Janne (Jankka) Lukkarisen. Olikohan vaimon nimi Maiju? Lapset ikäluokkaani: Eeva (on naimisissa professori Jaakko Nousiaisen kanssa), Oili, Matti (rehtorina Kontiolahdessa), Maija-Liisa sekä Samppa ja Olli (kuolivat miehen parhaassa iässä, Ollin puoliso Liisa s Piiroinen, Värtsiläisten seuran sihteeri). Isäni sai Jänisjoesta rysällä 12,5 kg painoisen hauen, jonka hän antoi Lukkarisen perheelle. Fågeli

  16. Jussiin yhtyen olen pitkälti samaa mieltä. On suorastaan ikävä ns.iäkkäämpiä ja eläkkeellä olevia rajamiehiä, joita sai moikata ja jotka tervehtivät kohdatessaan minutkin. Moni on jo poissa näistä maisemista. Se ensimmäinen kerta kun saimme komentajan luvan
    Värtsilä-päivien aikaan nousta uudelle tornille ja rajasotilaskotisisaret tarjosivat tornin juurella makoisat munkkikahvit. Ja entäs ne Arppen pihalla teltassa juodut kahvit.Kiitos teille kaikille
    Seurustelukin oli mukavaa- usein aika loppui kesken.
    Terv.MirjaSisko

  17. Joren tekstiin pienehkö korjaus kaikessa ystävyydessä. Inttikaverisi lienee ollu Turusen Alpo. Aimo Turunen taas oli Kaustajärven rajamiehiä – jo edesmennyt ja asui loppuun saakka koulun vieressä.
    Paikkakunnan poikia rajamiehenä oli Tikan Kalevi,Tarvaisen Seppo, Rummukaisen Alpo, Niirasen Teuvo, Turusen Seppo, Tietäväisen Erkki ja Jaatisen Matti ja Hannu minun ikäisistä.

  18. Onpa täällä ahkeroitu kommenttien kanssa. Ihan iloisesti yllätyin, kun avasin läppyrän näin iltapuhteeksi ja oivallista täydennystä on tullut tuutin täydeltä.

    Kokkosista sen verran, että olihan heitä tosiaan isä-Matti ja poika-Matti; en tiennyt tai muistanut, että poika-Mattikin palveli rajajääkärinä. Isä-Matin asunto oli ihan raja-aidan kupeessa, ei kuitenkaan rannalla, vaikka Onkilampi olikin lähistöllä.

  19. Minäkin muutaman nimen mitä mieleen tulee, kaikkien etunimiä en muista.Ratavartiolla Hirvonen,Parviainen,Partasen Imppo, Rosti,Simolan Keijo,Hovin Yrjö,Nuutinen Ville,Matinemen Ilmari,Sollo,Kinnari Arvo,Huuskonen Alpo,Itkonen.Joren isän nimi muistaakseni Unto.Vähän nuorempia Värtsilässä Kinnunen ET ja ES, Saukkonen Markku,Hakulinen Martti,Suihko Pertti,Piispanen Jouko,Laakkonen Pauli, Turusen Hemppa,Väistö Esko,Karttunen Ilkka ja Ella oli emäntänä, Karhisen Antin Aune vaimo oli myös emäntänä.Sääperillä Ryhänen,Sotejeff,Jaatinen Kalevi,Nissinen Jouko,Hyvösen Rami?,Huhkion Jarmo, Jarmo teki vielä reserviin siirryttyään pitkän ja ansiokkaan päivätyön Opaskoirakoulun johtajana.Kaustassa Nissisen Sulo,Hämäläisen Pekka,Piiroisen Valto,Hietasen Pena,Sirolan Aleksi,Sorsan Jorma,Ikosen Matti,Niemisen Pauli,Nenosen Ressi,Pulkkisen Valto,Väänäsen Niilo.
    Jossakin Värtsilän alueella myös Svanbergin veljekset Olavi ja Erkki.
    Lopputiedoksi että Kokkosen Matin poika Soini oli varmaan lipo 30 vuotta RvL:n palveluksessa, aloitti Saarivaarasta jäi reserviin Värtsilästä.

  20. Alpoaatos mainitsee kommentissaan siviilien tekemät havainnot oudoista liikkujista rajavyöhykkeellä. Tähän liittyen tahdon kertoa vielä erään kohdalleni sattuneen tapauksen.
    1980-luvun taitteessa eräänä kesäiltana olin kaverini kanssa rottajahdissa Värtsilän kunnan kaatopaikalla Otrakankaalla Ryösiönjoen takana. Kaatopaikalle johtava tie oli suljettu loppupäästään puomilla, joten aivan perille asti emme kulkupelillämme traktorilla voineet mennä.
    Kun jahdin sillä kertaa päätettyämme kävelimme takaisin puomille päin, niin noin sadan metrin päässä oikealta puolelta metsästä tielle ilmaantui siniseen verryttelyasuun pukeutunut ihminen. Harvoinhan siellä yleensäkään ketään tavattiin, ja vielä omituisempaa oli kun miekkonen vain lisäsi vauhtia kadoten vasemmalle puolelle metsään sen sijaan ,että olisi pysähtynyt juttusille. Luuliko hän meitä virkavallan edustajiksi, kun varusteinani oli maastopuku ja ase vai halusiko karttaa kaikkia kulkijoita?
    Tapaus ihmetytti meitä suuresti. Seuraavana päivänä tieto oudosta matkamiehestä meni kaverini vanhempien kautta Rajavartiostolle, jossa siitä oitis kiinnostuttiin. Niiralan vartiopäällikkö Kalervo Rinne soitti minullekin ja halusi vielä tarkistaa saadut tiedot yksityiskohtaisesti.
    Mitään virallista raporttia emme siviili-ihmisinä tietenkään asiasta saaneet, mutta hevosmiesten tietotoimiston mukaan tyyppi oli Neuvostoliiton kansalainen, joka ehkä oli itse asiassa napattu kiinni jo ennen meitä tullutta ilmoitusta; rajaviranomaiset vain selvittelivät hänen matkareittiään ja varmistivat samalla, että kulkijoita ei ole enempää.

  21. Minäkin kannan korteni tähän muisteluun, kun olen melkein koko ikäni täällä asunut.
    Väänäsen Aulis oli ainakin sääperin vartiolla vartiopäällikkönä ja Eeva rouva kirjanpitäjänä Värtsilän kunnassa! Varmasti Aulikselta löytyis tietoa rajavartioston ajoilta, asuu nykyisin kemienkylällä.
    Tuosta tervehtimis asiasta olen aivan samaamieltä,- eiköhän se kuuluisi jo perus asioihin puolin ja toisin? Minä kyllä ainakin huiskuttelen joka rajan autolle ( vaikka en aina vastausta saakkaan.. jiäpi kyllä vähän pahamieli kun tietää ettei se tervehtiminen maksais mitään.)

  22. Kiitos, pitkäaikainen asukki, Niinhän se Aulis meinasi unohtua. Kukahan saisi kirjoittaneeksi luettelomuotoon ainakin nämä vanhemmat vartijat. Mieleen tahtoo jäädä vain ne värikkäimmät persoonat. Ne maan hiljaiset pyrkii unohtumaan. Valitettavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *