lokakuu 2016

Myllymuseo, Värtsilän Kotiseutuyhdistys ry

Myllymuseon kunnostustyöt loppusuoralla

Värtsilän Kotiseutuyhdistyksen ylläpitämällä Myllymuseolla on viime aikoina ahkeroitu niin talkoolaisten kuin palkollistenkin voimin. Kunnostus onkin jo edennyt loppuvaiheeseen. Nyt odotellaan vain kylvetyn ruohon kasvamista pihamaassa, mikä on lähinnä ensi kevään juttu. Museoon on asennettu alakertaan uusia ikkunoita, seitsemän kappaletta. Rakennuksen kiviperustukset on myös kaivettu esiin maakerroksen alta. Muutkin kun vaihdetut ikkunat toki kaipaavat kunnostusta, mutta

Elokuva-arvostelut

Kaksi kaunista filmiä

Kaksi vaikuttavaa filmiä Elefantti mahtiroolissa Naisen psyyken kartoitusta Vettä elefanteille, DVD, ohjaaja Francis Lawrence, pääosissa Christoph Waltz, Reese Witherspoon ja Robert Pattinson)2011 Norwegian Wood, DVD, ohjaus Tran Anh Hung, pääosissa Rinko Kikuchi, Kengo Kora, 2010 Vettä elefanteille-elokuva tapahtuu suurelta osin sirkusmaailmassa ja on vaikuttava kuvaus nuoren sirkuksen eläinlääkärin ( Pattinson) ja sirkuksen väkivaltaisen johtajan (Waltz)

Ajankohtaista

Joulukuusia

Maija Kukkosen joulukuusiviljelmällä on liki 100 joulukuusta luovutuskunnossa. Niitä voi häneltä varata 30 € hintaan, kotiintuotuna vitonen lisää hintaan. Puhelinnumero on 0405567438. Varat käytetään Kansanlähetyksen työn tukemiseen.

Kirja-arvostelut

Rytmihäiriöitä

Eläkeläisen ajatuksia Sujuvia esseitä Elämää on eläkkeelläkin Sinikka Vuento: Rytmihäiriöitä, Sinapinsiemen ry 2016 Lueskelin lehdestä, että paikkakunnalle on saatu uusi kirjailija. Jäi mieleen kirjan nimi, Rytmihäiriöitä. Jossakin vaiheessa tapasin itsensä kirjailijankin ja sain myös luettavaksi tämän kirjan. Ensilukemalla huomasin, että kyseessä on opettaja ja toimittaja sekä kriitikko, jonka tuotoksiin olen jollakin tapaa jäävi puuttumaan. Mutta löysin Vuennon esseistä

Kirkolliset ilmoitukset

Kirkolliset ilmoitukset 13.10. – 25.10.2016

To 13.10. Perhekerho päiväkerhotiloissa klo 9.30-11. Su 16.10. Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Messu Värtsilän kirkossa klo 10, Lappalainen, Kivivuori, kirkkokahvit srk-kodissa (järj. Eläkeliitto, Värtsilä), alustus ja keskustelua aiheesta ”Kuka ja mikä oli Luther?”, Lappalainen. Ti 18.10. Tervetuloa laulamaan gospelit-yhteislauluhetkeen klo 16.30, lauletaan tulevan pyhän gospelmessun lauluja. To 20.10. Eläkeläisten iltapäivä srk-talolla klo 12-14.30, ehtoollinen. Lähetyksen päiväkahvit Värtsilässä

Ajankohtaista

Iso Kiitos

Kiitoksia kaikille lukijoille, kirjoittajille ja kuvien lähettäjille! Työni Värtsi-lehden parissa päättyy 13.10. Tehtävää jatkaa marraskuun loppuun saakka Leo Olavi Härkönen. Hyvää syksyn jatkoa kaikille! Maarit Toivanen  

Rajavartiolaitos

Epäilty luvaton rajanylitys Kiteellä

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii 7.10.2016 ilmi tullutta mahdollista luvatonta rajanylitystä Kiteen Närsäkkälässä. Yhden henkilön epäillään ylittäneen valtakunnan rajan maastoitse Venäjältä Suomeen Pyhäjärven pohjoispuoliselta alueelta. Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii tapausta rikosnimikkeellä valtionrajarikos. Tapaukseen liittyen on oltu yhteydessä myös Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun. Tapaukseen mahdollisesti liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan joko puhelimitse Pohjois- Karjalan rajavartioston johtokeskukseen numeroon 0295412300 tai sähköpostitse

Lukijoilta

Puutarha-iloa

  Jospa nyt tällä kertaa olisi Hilkan vuoro tehdä kuvakavalkaadia vaikkapa entiseltä kotipihalta Matarakadulta.Tasan 50 vuotta ehdittiin siellä asua kunnes tuli aika muuttaa palvelujen lähelle keskustaan.Vanhin poikamme Hannu perheineen jatkaa entisellä kotipaikalla. Silloin alkuun Matarakatu oli melkeinpä kinttupolku. Komea metsikkö kasvoi paikalla, puiden kaadolla ja raivaamalla piti aloittaa. Hikeä vaan ei kyyneleitä sai vuodattaa moneen

Ajankohtaista

Ruskealan kirkko vihitty

Sunnuntaina 25. 09. vihittiin tulipalon jälkeen lähes uudelleen rakennettu Ruskealan kirkko. Vihkimisen toimitti Inkerin kirkon piispa Aarre Kuukauppi avustajineen. Juhla oli vaikuttava. Mieleen tuli monta kertaa nykyisen Ruskealan merkittävä rakentaja Kalevi Keinonen, joka kuoli vajaa vuosi ennen alkuperäisen kirkon paloa. Tuntuu uskomattomalta, miten tämä on ollut mahdollista. Tiedusteltuani sitä sain vastauksen: Kirkolla eli Herran kukkarossa on runsaasti turisteja yöpymässä

Kirja-arvostelut

Viihdehahmoja

Hauskuttajia moneen makuun Munamiehestä pastori Silliin Sketsiviihteen valiot Susan Heikkinen: Sketsofrenia, sata suomalaista sketsihahmoa, SKS-kustannus 2016 Entisinä aikoina sketsiviihde ja huumorifilmit olivat pehmoisempia kuin nykyisenä ns. törkyviihteen aikakautena. Viimesiä kunnon viihdyttäjiä oli Spede Pasanen, joka ei sortunut ylilyönteihin. Nykyisin näyttää siltä, että mennään mieluusti sieltä, missä aita on matalin, eli ns. alapäähumorin kautta tai jopa

Ajan patinaa, Värtsiläisten Seura ry

Laulu se on ollut …

”Laulu se on ollut päivieni ratto ja laulu se on ollut minun työni.” Otin tämän laulun sanoitusta tähän pienen jutun otsikoksi ja motoksi laulua ylistävän tekstin vuoksi. Se kuvaa oivallisesti sitä henkeä ja tunnelmaa, joka täytti salin, kun värtsiläistenseuralaiset olivat suurella joukolla mukana jo perinteeksi tulleessa laulutapahtumassa, tällä kertaa Värtsilän kirkon seurakuntakodissa. Muutamina edellisinä vuosina

Kirja-arvostelut

Jääkiekkohistoriaa

Mies Joensuusta Jääkiekkovalmentajan tarina Matikainen ei ollut kaikkien mieleen Hannu Kauhala: Mies, joka vei leijonat mitaleille, Pentti Matikaisen jääkiekkoelämä, Tammi 2016 Pentti Matikainen aloitti uransa jääkiekkoilijana mm. Saipan riveissä. Kun Matikainen tuli mukaan puikkoihin, rämpi Saimaan Pallo vielä divarissa. Mutta pian tulivat kuvioihin Skrikot ja Mälkiät ja Matikainenkin siirtyi valmennuspuolelle. Helsingissäkin kiinnostuttiin Matikaisesta ja kohta hän nousi myös

Lukijoilta

Laulunharrastuksesta

Laulusta voi saada traumojakin Taannoin Kouvolan Sanomissa oli juttua laulunharrastamisesta ja siitä kuinka innokas laulunharrastaja voi lopettaa harrastuksensa. Laulupedagogin tai kuorokaverin töksäys laulajan taidoista voi koitua tämän turmioksi ja tuottaa elinikäisen trauman. Näin kertoi lehti. Tämä varmasti pitää monelta osin paikkansa. Se, missä sitten kulkee raja laulunharrastajalla ja oikeasti laulajaksi haluavalla taitaa olla aika häilyväinen. Joskushan voi olla

Kirkolliset ilmoitukset

Kirkolliset ilmoitukset 5.10. – 11.10.2016

Ke.5.10 Lastenkirkko Käenpesässä klo 10, Happonen, Perälä. Hartaus Hoivasairaalassa ja Takkunurmentuvassa klo 13.30, Lappalainen, Perälä. To 6.10. Perhekerho srk-talolla klo 9.30, keittolounas ilmoittautuneille klo 10.30. Lähetyksen päiväkahvit Värtsilässä rk-kodissa klo 13. Pe 7.10. Hartaus Kotipihan Erkkilässä klo 13, Lappalainen, Nikkinen. Su 9.10. Lähetyksen kirkkopyhä. Jumalanpalvelus srk-talolla klo 10, Happonen, Lappalainen, Perälä. Kirkkokahvit Tasauskeräyksen hyväksi (Murtoin

Scroll to Top