Jääkiekkohistoriaa

Mies Joensuusta
Jääkiekkovalmentajan tarinajaakiekkohistoriaa
Matikainen ei ollut kaikkien mieleen

Hannu Kauhala: Mies, joka vei leijonat mitaleille, Pentti Matikaisen jääkiekkoelämä, Tammi 2016

Pentti Matikainen aloitti uransa jääkiekkoilijana mm. Saipan riveissä. Kun Matikainen tuli mukaan puikkoihin, rämpi Saimaan Pallo vielä divarissa. Mutta pian tulivat kuvioihin Skrikot ja Mälkiät ja Matikainenkin siirtyi valmennuspuolelle.

Helsingissäkin kiinnostuttiin Matikaisesta ja kohta hän nousi myös maajoukkueen päävalmentajaksi ohjustaen Suomen mitaleille arvopeleissä. Matikainen koki myös karvaan kohtalon, kun hänet erotettiin maajoukkuetehtävistä ”kiitokseksi” hyvästä pohjatyöstä, joka kantoi hedelmää osittain Matikaisen ansiosta hänen seuraajiensa tiliin.

Kirja on joltisenkin selkeää kerrontaa Pentti Matikaisen jääkiekkoelämästä ja perhe vain vilahtaa mukana joskus, vaikka Matikainen on ollut aviossa saman kumppanin kanssa jo viisikymmentä vuotta.

Kirja on oletettavasti jääkiekkofanien mieleen. Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet Matikaisen tyylistä pukeutua ”ykkösiin” valmentaja-aitiossa ja häntä on myös pidetty ylimielisenä ja omalaatuisena luonteena. Ehkä kirjakin on hivenen yksipuolinen ja jännitteetön selonteko. Se noudattaa perinteistä elämänkertojen sääntöä, jätä kertomatta 90% ikävistä asioista.

Matikaista tekee mieli siteerata: ” Mutta mikään saavutuksistani ei olisi ollut mahdollinen ilman kunnossa olevia taustoja. Sainkin vaikeassa ammatissani aina hyvän tuen niin perheeltäni kuin muilta läheisiltäni.
… Koti on aina ollut minulle tärkeä asia, joskus jopa suoranainen pakopaikka. Olen tyytyväinen uraani, mutta vielä tyytyväisempi olen uraani erinomaisesti tukeneeseen kotielämääni.”

Miehellä oli siis arvot kohdallaan, vaikka tietysti hän joutui kokemaan melkein sikamaista kohtelua työssään, jopa nimittelyä, ivaa ja halveksuntaa. Kaikkien mieleen ei kuitenkaan voi aina olla.

Jouko Varonen

7 comments for “Jääkiekkohistoriaa

  1. Poikani pelasi Saipassa juniorivuodet ja SM-liikaa A-juniorina Saipassa kun armeija kutsui riveihinsä. Jääkiekko oli nuorelle hyvä oppi miehenä elämiseen ja ryhmän jäsenenä toimimiseen. Kiekkouralla kierrettiin joukkueena maa moneen kertaan ja tutustutaan leireillä, sekä pelien jälkeen uusia saman ikäisiä nuoria.

  2. Jääkiekko? oliko se sellainen peli, jossa lauma jätkiä luistelee aidatussa leikkikehässä kepit kädessä musta pyörylän jäljessä ja välillä hakkaavat toisiaan nyrkillä.

  3. Kyllä Kalevi on ihan oikeilla jäljillä, se on sitä jääkiekkoa. Välillä peliväline tuntuu vaihtuvan siitä pyöreästä pitkäksi kiekoksi, kun kuuntelee selostuksia.
    Se on myös niin väkivaltainen peli, että siellä on oltava useita tuomareitakin paikanpäällä. Jotka antavat tuomioita vääränmallisista kepeistä, eli mailoista. On poikittaista ja liian korkeaa mailaa.
    Tosin tuomiot ovat aika lieviä. Eri minuuttien pituisia jäähyjä yleensä. Joskus yleisökin voi intoutua liikaa, jolloin tuomarit joutuvat töihin, kuten jalkapallossa. Tosin ne tuomiot tulevat viiveellä raastuvassa.
    Kiekossa tuomiot vihelletään. Saa nähdä milloin raastuvan ja hovioikeuden tuomioitakin aletaan viheltäen päättää.

  4. Oisitte kahtoneet, miten TUOMARI antoi voiton Islannille ja häviön Suomelle. Siis tuomari!!!!! Että silleen. Ei ollut kysymys jääkiekosta!

  5. Katoinpa ja ihmettelin suuresti.Oiskohan tuomari olluna samaamieltä lopputuloksesta,jos ottelu ois pelattuna Suomessa?? Saarivaltiossa on vissiin parempi miellyttee kotiylleissöö,piässöö ehjin nahoin takasi Norjaan.

  6. Muistan kun Jokipojat viimeisenä joukkueena Suomessa pelasi ulkojäällä Jääkiekkoa SM-liikassa. Toivo Sivonen siskoni mies teki oman työnsä ohella Karjalaiseen ja Uuteen Suomeen juttuja ajankohtaisista asioista myös urheilusta. Yhdessä kävimme Mehtimäellä kasomassa Jokipoikien otteluita. Topi teki seuraavan aamun lehteen jutun ottelun kulusta. Ilmaston muutos on tehnyt tehtävänsä eikä näitäkään muisteluitani voi kokea livenä Suomen talvessa.

  7. Eikait pena koskaan ite pelannu a tasolla. Valmensi kyllä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *