Joensuu kehuu Niiralaa

Niiralasta on Sortavalaan sama matka kuin Joensuuhun. Kuva EJ

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen näkee Venäjän läheisyyden yhtenä Pohjois-Karjalan suurimmista mahdollisuuksista. Karjalainen tuo mielipiteitään julki Hesarin liitteenä tiistaina jaetussa maakunnan mainoslehtisessä.

”Venäjän läheisyys näkyy jo nyt myönteisesti pohjoiskarjalaisessa arjessa. Niiralan rajanylityspaikan ansiosta Joensuu on taxfree-myynnissä Suomen neljänneksi suurin kaupunki ja kasvu on ollut tänäkin vuonna suhteellisesti kovinta valtakunnan tasolla. Matkailun ja kaupan vilkastumisen lisäksi Venäjän läheisyydestä hyötyy myös muu elinkeinoelämä, jolle Pohjois-Karjala on hyvä sillanpääasema Venäjän markkinoille. Jo tällä hetkellä esimerkiksi metsäosaamistamme viedään itärajan taakse, jossa ollaan hyvin kiinnostuneita uusiutuvan energian hyödyntämisestä. Venäjän pyrkimykset metsävarojen hyödyntämiseen uusiutuvan energian tuotannossa avaa uusia markkinoita myös metsäkone- ja muulle metalliteollisuudelle sekä uusien innovaatioiden kehittäjille. Unohtaa ei myöskään pidä maataloutta ja elintarviketuotantoa, joiden tuotteille rajan takana on vahva kysyntä”, toteaa kaupunginjohtaja.

Liitteen julkaisija on Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Painos on 370 000 kappaletta.

Kesän avausta Niiralassa. Kuva EJ

2 comments for “Joensuu kehuu Niiralaa

  1. Tohmajärvi on yksi harvoista Pohjois-Karjalan paikkakunnista, joissa väkiluku on lisääntynyt viime aikoina. Tässä lienee Niiralan ylityspaikalla oma osuutensa.

  2. En ole vielä nähnyt kyseistä liitettä – valitettavasti, mutta rajanylityspaikan merkitys on varmasti kiistaton. Edesmennyt kunnallisneuvos Uuno Matikainen muisti aina sen ottaa esille. Joensuu maakunnan veturina voisi käynnistää uudelleen raideliikenteen kehittämisen Joensuu -Niirala-Värtsilä- Sortavala-Petroskoi rataverkolla. Tämä toimiessaan lisäisi kaupankäyntiä Joensuun suuntaan ja olisi vaihtoehto myös maantiellä tapahtuvalle päivittäiselle työssäkäyntiliikenteelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *