Talolla tavattiin

Värtsi-illan aikana tutustuttiin verkkolehden tekemiseen. Kuva EV
Kylätaloa käyttävät myös nuoret. Kuva EJ

Värtsilän kylätalo on mainio paikka pitää palavereja. Keskiviikkoiltana siellä vietettiin Värtsi-iltaa, johon osallistui toistakymmentä henkeä.

Kokemus rohkaisi suunnittelemaan jatkoa. Ensi kesänä saattaa toteutua lukijatapaaminen Värtsiläpäivien yhteydessä. Sellaista toivottiin jo viime kesäksi, mutta valmiuksia ei vielä ollut.

Illan aikana oli esillä mm. verkkolehden tulevaisuus. Tavoitteena on muutaman illan kurssin järjestäminen talven aikana lehdentekoon liittyvistä asioista kiinnostuneille. Palaamme asiaan.

Viihtyisyyttä luo pieni keittiö kokoushuoneen kupeessa. Kuva EJ

3 ajatusta aiheesta “Talolla tavattiin”

  1. Alpoaatos

    Oikein hienoa. Harmi kun en päässyt mukaan. Kaikkea hyvää ”lehdelle”

  2. Markus Kontiainen

    Hienoa, että väkeä oli koolla ja nuoriakin joukossa. Valitettavasti työesteen vuoksi ei ollut mahdollista olla mukana.

  3. Erkki Lintunen

    Olis ollut mukava olla mukana. Mutta piti olla Tampereella tapaamassa entisiä työtovereita ja keskustelemassa Tampereen seurakuntien nuorisotyön historiasta. Mutta mukana ollaan. Ierikka

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top