Nuijakalassa

Pitihän sitäkin kokeilla, kun olin kuullut puhuttavan nuijakalasta. Oli tietenkin tullut Sääperin rannan jään alla joskus nähdyksi joitakin kaloja. Nyt puhutaan siis ohuista, kirkkaista syysjäistä, ensijäistä, jotka peittivät järveä ennen kuin ensimmäistäkään lumihiutaletta oli vielä satanut. Sen verran asiat olivat tulleet kuulemisen pohjalta selväksi, että alkukäsitys oli ja lopultahan työ tekijäänsä neuvoo.

Eipä muuta kuin talvirytkyt niskaan, liiteristä kirves mukaan ja rantaan. Pientä tunnustelua jään kantavuudesta. Vahvaa on. Hyvin kestää. Ja kirkasta, aivan kuin lasia. Siitä vain vartion rannasta kohti Kejosen rantaa jäätä pitkin ja kaislikon reunaa seuraillen.

Jaaha, aivan rantaan jos menee kaislojen sekaan, alkaa jää upottaa. Varsinkin Kejosen ja Hynysen mökin rajalla, jossa rajaoja laskee järveen, on syytä ja ”turvallista” kiertää syvemmän kautta, jossa jäätä on jo tuuman verran! Älkää kokeilko tätä kotona, sillä vain ammattilaiset osaavat asiansa ja ovat karaisseet itsensä Jänisjoen virtaviivaisessa syvänpohjan uimakoulussa.

Siellähän niitä hauenpuikkoja jurnottaa matalassa kaislikossa. Sivulta lähelle ja kirvestä jäähän hamarapuolella. Ei onnistu. Hauet lähtevät livohkaan. Näköjään niiden lähelle pääsee paremmin edestä, siis järveltä päin. Nyt osui, mutta ei jäänyt. Menee nimittäin liian pystyssä lyöty kirveen hamara herkästi jään läpi. Jos tulee lyödessä reikä jäähän, ei kalakaan tainnu. Lopulta oppii lyömään siten, että hamara on jään suuntainen ja iskusta jää vain valkea läiskä jäähän. Nyt pyörtyy kalakin, jos vain lyönti osuu kohdalle. Vettä saa näköjään olla kalan ja jään välissä vaikkapa puoli metriä.

Kaloja saa tainnoksiin, mutta niitä ei saa ylös jään alta. Kun tekee reiän jäähän, on kala jo liukunut kauemmaksi tai viimeistään kourasta luiskahtaa sivulle. Avantoakaan ei voi tehdä kovin suureksi, kun alkaa jää vajota ja vettä nousee avannon laidoille.

Edellä kerrotussa oli nuija kalassa. Nuijakalassa pitää jään vahvuuden olla, kokemukseni mukaan, vähintään viisi senttiä. Silloinkin on tunnettava vesistö hyvin, ettei erehdy ohuemman jään kohtiin. Vähintään viisisenttistä jäätä voi nuijia jo kunnolla, jolloin iskun voima jään allakin on kovempi ja lyö samalla kalalta tajun kankaalle. Lyöntivälineenä joku tukeva, tylppäpäinen ja kohtalaisen massiivinen puusauva lienee paras. Pääsee lyömään jäähän seisaaltaan, jolloin ei tarvitse työntää naamaansa lähelle jään pintaa kalan pelokkeeksi. Avannon tekoon on tietysti kirves tai tuura tarpeen ja kalan nostoon vaikkapa nostokoukku, joita nykyisin jo on ihan yleisesti, mutta 50-luvulla en ollut sellaisesta vielä kuullut puhuttavankaan.

Toisaalta onhan se mukavaa puuhaa tutkia järven pohjaa ja kaloja kirkkaan jään läpi, vaikkei hakkaisikaan kaloja pyörryksiin. Pitää vain muistaa ohuen jään vaarat. Jäänaskalit sopivat kaikenkokoisille ja kelluntaliivejä löytyy kaiken kokoisille. Niin minäkin tekisin, etten olisi enää nuijana kalassa.

Sakari H

 

1 comment for “Nuijakalassa

  1. Tämä on varmaan hyvin vanha kalastuskeino niiltä ajoilta, jolloin
    ei näitä tehdasvalmisteisia kalastusvälineitä vielä ollut.

    Pitäisiköhän minunkin tänä syksynä kokeilla kalastaa näin, siis
    uittaa itseni heikoissa jäissä? Tässä on matala ranta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *