Aurinkopäivä

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja mittari näyttää +25. Puolilta päivin hyppään pyörän selkään ja lähden ajamaan rantaa pitkin. Meri kimaltaa ja purjeveneet lipuvat pitkin Tullisaaren selkää. Metro suhahtaa ylitseni, kun kurvaan sillan alitse Herttoniemen siirtolapuutarhan kulmassa. Asfaltti vaihtuu hiekkatieksi.

Hiekka rahisee pyörän alla, kun poljen kohti Viikkiä, ylä- ja alamäkeä ja välillä tasaista. Ohitan lumenkaatopaikan. Viimeisetkin menneen talven lumet ovat nyt sulaneet. Viiletän ulkoilureittiä kaupunkimetsän halki ohi luonnonsuojelualueen. Vastaantulijoita ei ole montaakaan. Fastholman viljelypalstalla mies kävelee kultapallokimppu kädessään ja vähän matkan päässä nainen kaivaa perunoita.

Katson maalaismaisemaa

Edessäni avautuvat Viikin pellot. Vehnä on jo puitu. Ohrapellon kohdalla tunnen kypsän viljan tuoksun. Ryhmä juoksijoita huohottaa ylämäkeen. Pysähdyn Vanhankaupunginlahden pohjukassa ja kiipeän lintutorniin. Harmaahaikara hiippailee kaislikon reunassa. Siellä kaislikon takana, muutaman kilometrin päässä näkyy Helsingin keskusta lukuisine kirkontorneineen. Kun käännyn ympäri, eteeni avautuu Viikin koetilan maalaismaisemat.

Valitsen arboretumin läpi ajaessani kapean metsäpolun. Pysähdyn pellon reunaan. Västäräkit pyrähtelevät pellolla pyrstöjään keikuttaen. Sudenkorentojakin olen nähnyt tänään jo vaikka kuinka monta. Koetilan nuori karja laiduntaa pellolla metsän reunassa. Metsässä tuoksuu syksy. Saniaiset ovat jo käpristyneet ruskeiksi ja keltaiset koivunlehdet täplittävät polkua.

Pyyhällän metsästä peltotielle ja ohi maatalousmuseon Gardenian pihaan. Turistiryhmä näyttää tutustuvan parhaillaan kukkaistutuksiin. Pienen pysähdyksen jälkeen matka jatkuu.

Joelle palaan taas kerran

Hurautan Viikinmäeltä Vantaan joen ylittävälle kaksikerroksiselle sillalle. Pysähdyn sillalle. Joki on melkein tyyni, vain kevyttä väreilyä on havaittavissa sen pinnalla. Rannan koivut ovat täyteläisen vihreitä muutamia yksittäisiä keltaisia oksia lukuun ottamatta. Silta tärisee, kun bussi ylittää sillan toisessa kerroksessa.

Jatkan matkaa joen länsirantaa myötäillen. Pyörätien varrella on penkkejä, joille voi halutessaan istahtaa levähtämään tai maisemia ihailemaan. Ohitan Oulunkylän siirtolapuutarhan. Eikä aikaakaan kun olen Pakilan siirtolapuutarhan ja viljelypalstojen kohdalla. Uimarannalla on muutamia auringonpalvojia.

Kiehtovat kartanot

Tuomarinkylän kartanon sänkipellolla kukkivat sauniot ja siellä täällä näyttää olevan ruiskaunokkejakin. Käännyn kartanoon johtavalle tielle. Jyhkeä vaaleanpunainen kartano on rakennettu vuonna 1790. Kaupungin omistama kartanomuseo on toiminut päärakennuksessa vuodesta 1962. Kartanon pehtoorin talo, jossa on nyt ravintola, on samalta ajalta kuin kartanokin. Istahdan ravintolan terassille lehmuksen katveeseen. Tilaan lohipiirakan ja salaattia. Pellon reunaa askeltaa yhdeksän hevosta. Jokaisen hevosen selässä istuu pieni tyttö ja isot tytöt taluttavat hevosia. Kartanon entisessä navetassa ja tallissa toimii ratsastuskouluja.

Jostain syystä minua ovat aina kiehtoneet kartanot ja entisajan pappilat. Ei minulla niistä muuta kokemusta ole kuin jokunen ateria kartanoitten ravintoloissa. Pappiloista sen verran, että lomitin Tohmajärven pappilassa kuukauden verran kotiapulaista joskus 60-luvun alkupuolella. Retkilläni kuljen usein nautiskellen ja huolta vailla näitten helsinkiläisten kartanoitten mailla. Esi-isäni sen sijaan raatoivat otsansa hiessä useiden sukupolvien ajan Alahovin kartanon mailla Pälkjärvellä.

Tuhat loistavaa aurinkoa

Iltapäivä on jo pitkällä kun saavun Haltialan maille. Sepelkyyhkyt ja varikset etsivät syötävää vehnän sängeltä. Kaupungin omistama Haltialan tila on kuin pala suomalaista maalaismaisemaa. Tilaan kuuluu useita entisen kartanon rakennuksia ja navetta, jossa on kotieläimiä. Tilaa ympäröivät laajat viljelysalueet – maisemapellot, joita viljelemällä hoidetaan arvokasta kulttuurimaisemaa. Tilan historia ulottuu 1500-luvulle.

Vuodesta 1991 lähtien Haltialan pelloilla on viljan lisäksi kasvatettu herneitä ja kukkia kaupunkilaisten poimittavaksi. Tänä kesänä on ihastusta herättänyt vaaleanpunaisena hehkuva malvapelto. Niitten aika alkaa olla jo ohi. Ajelen pitkin peltoteitä nauttien maiseman avaruudesta, tuoksuista ja auringon lämmöstä. Näillä peltoaukeilla olen tavoittanut jotain lapsuuteni maisemien tunnelmasta.

Jo kaukaa näen ne. Ajan lähemmäksi ja parkkeeraan pyöräni auringonkukkapellon laitaan. Edessäni on ainakin tuhat loistavaa aurinkoa. Tai saattaa niitä olla useampikin tuhat. Kävelen kameran kanssa valmiiksi tallattua polkua peltoon kuin viidakkoon. Tunnen olevani keskellä Vincent van Goghin maalausta. Auringonkukat ovat minua pidempiä. Joudun nousemaan varpailleni ja nostamaan kameran ylös saadakseni kuvatuksi peltoa laajemmalti. Ihanaa tämä digiaika, ei tarvitse säästellä filmiä!

Ennen kukkien poimimista pyöräilen kahville Wanhaan pehtooriin. Kahvilarakennus on tunnelmallinen, yli satavuotias entinen muonamiesten asunto. Kahvilaa on vuosikaudet pyörittänyt vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola. Hän on naimisissa Haltialan tilanhoitajan kanssa. Tällaisina päivinä asiakkaita riittää, nytkin lähes kaikki ison terassin pöydät ovat täynnä. Paikka on lapsiperheiden suosiossa. Navetan viereisissä aitauksissa on lampaita, sikoja, kanoja ja kukkoja.

Kahvin juotuani käyn hakemassa vettä pyöränkorissa olevaan ämpäriini. Ajan uudelleen auringonkukkapellon laitaan ja kaivan repusta oksasakset. Leikkelen ämpärin täyteen auringonkukkia – omaksi ja parin naapurin iloksi. Onnellisena lähden paluumatkalle.

Kuljen taas kotiin päin

Pyöränkorissani hehkuvat auringonkukat keräävät vastaantulijoiden katseita ja monta suuta ne saavat vetäytymään hymyyn. Lempeän lämpimässä illassa poljen pitkin joen rantaa. Aistin useassa kohtaa jättipalsamin hienostuneen tuoksun. Ihmettelen, kun en ole koko päivänä nähnyt ainuttakaan melojaa joella.

Viikissä pysähdyn pitkäksi aikaa pellon laitaan seuraamaan valkoposkihanhia. En osaa arvioida niiden määrää, mutta paljon niitä on. Pellolla käy kova kaklatus. Hanhiparvia tulee ja lähtee.

Puoli kahdeksalta kaarran rannan kautta kotipihaan. Päivän aikana kertyi kolmisenkymmentä ajokilometriä, kameran akut tyhjentyivät ja omat latautuivat. Täydellinen auringonkukkapäivä!