Toivon kappeli

Kaustajärvellä taannoin käydessäni oli tilaisuus pistäytyä rovasti Erkki Lintusen pihapiirissä olevassa kappelissa. Sittemmin pyysin häneltä tietoja tuosta mielenkiintoisesta rakennuksesta. Sähköposti toi seuraavanlaisen selonteon. Väliotsikot toimituksen.

”Kappeli on muurattu kivestä. Alin kerros on rahdattu Kaustajärven naapurin Onni ja Riitta Pakarisen entisen navetan isoista kivistä. Niiden päälle on tuotu Via Karelian varrelta räjäytyskiviä, ja ylin kerrostuma on Tohmajärven sankarihautausmaan käytöstä poistettuja käytävien liuskakiviä. Kivi- ja navettateema jatkuu alttarin kivijärkäleessä, joka on lapsuudenkotini Lintulan puretun kivinavetan merkkikivi. Siinä on vuosiluku 1880. Navettateemaan kuuluu olennaisena osana viljely. Alttarin yläosa on rakennettu Lintulan vilja-aitan paksuista lankunpätkistä. Aitta on rakennettu herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen syntymävuotena 1777.

Lattialankut löytyivät Murtoinkylästä puretun talon taapelista. Satavuotisen ulko-oven lahjoitti Tohmajärvellä palvellut lääkäri Seppo Koistinen, ja siihen asennetun käsitekoisen lukon toivat tuliaislahjana Martti ja Tuula Salmi Lemiltä, läheiset ystävät siltä ajalta, jolloin olin siellä kirkkoherrana. Kappelin harjalla seisoo hautaristi, joka on kulkeutunut Vienan Karjalasta Venäjän Värtsilään. Löysin sen ruohikon piilosta, toin sen rajan yli, puhdistin, maalasin ja nostin entisten rippikoulupoikieni kanssa katolle.

Kiviä on tuotu niin monista paikoista, etten ole ennättänyt niistä kirjaa pitää, sekä Suomesta että Venäjältä, jopa Afrikasta saakka. Mainittakoon vain , että muotoilin itäseinälle ristin kivistä, jotka olen poiminut raja-aidan alta. Ristin alla on kivi veljeni Matin uurnahaudasta, jonka kaivoin. Keskellä on kivi Ihantalasta, jossa Ullan isä taisteli ja yläpuolella kivi Matkaselästä, paikasta jossa isäni menetti sodassa partiomatkalla toisen silmänsä.

Kolmen vuoden urakka

Kiviä toistensa päälle nostellessa ajattelin syvästi kunnioittaen suomalaisia talonpoikia ja sitkeitä emäntiä, jotka ovat vuosisatojen ajan tuottaneet kansalle leivän ja särpimen. Yksi heistä oli isäni Toivo, jonka mukaan kappelin nimi on Toivon kappeli. Värtsilän entinen kirkkoherra ja sittemmin Inkerin piispa Leino Hassinen vihki kappelin toivonpäivänä 4.6.1997, joka on myös marskin syntymäpäivä, puolustusvoimien lippupäivä ja pappisvihkimykseni vuosipäivä. Tuo päivä on yksi elämäni huippukohdista, kolmen vuoden urakan helpotus. Sivuseinille siteiksi ruuvatut ankkurit, jotka tein kansalaisopiston metallipiirissä, ovat toivon symboli kristillisessä kulttuurissa.

Alttaritauluna on näkymä Kaustajärvelle. Se julistaa Luojan suuruutta ja ihmisen täydellistä riippuvuutta hänestä. Mutta ikkunan alareunalla on myös Golgatan kallio, jonka löysin lattialankkutaapelin vierestä. Sen päälle tein kolme ristiä käsin taotuista rautanauloista. Golgatan kallion molemmilla reunoilla on neljä kiveä, kaksi kummallakin puolella. Ne ovat Lemin neliäänistä virsilaulua: supraano, altti, tenuorin ja paassi. Laulu syntyy Pyhän Hengen työnä. Se ylistää Kristusta, jonka Isä lähetti toivonlähteeksi maailmaan.

”Brysselin rouvat”

Alttari-ikkunan oikealla puolella nurkassa katselee Kaustajärvestä löytynyt enkeli ja sen alapuolella lattialla puuveistos, jonka ostin Kiteeltä Leo Karppasen ateljeesta. Siinä mies on kylvötöissä. Katsokaa sen jyväkättä, sen kasvojen ilmettä: sanokaa Brysselin rouvat mitä tahansa, minä kylvän peltoon!

Olen ylpeä ja kiitollinen Ullan tekemistä ikkunoista, tiffanitöistä. Alttari-ikkunan yläpuolella on ristinmuotoinen ikkuna. Vaakasuorassa kolme ruutua kuvaavat uskoa, toivoa ja rakkautta. Pystysuoran rivin alin ja ylin ruutu kuvaavat pyhää sakramenttia: leipää ja viiniä, Kristuksen salaisuutta aistittavassa todellisuudessa, joka avautuu uskolle. Itäseinällä on Maria-ikkuna ja länsiseinällä rauhan kyyhky.

Alttari-ikkunan vasemmalla reunalla on Kristuksen ikoni ja oikealla diakonian ikoni, jossa ovat ortodoksisen luostarilaitoksen uudistaja, munkki Sergei, katolisen kirkon munkki, lintujen ystävä Fransiscus Assisilainen ja luterilainen teologi, jonka Hitler teloitutti, Dietrich Bonhoeffer. Ikonit on siunannut rovasti Kalevi Kokkonen. Itäseinällä on lyijyyn kaiverrettu kuva rajan taakse jääneestä ja v. 1941 palaneesta Värtsilän kirkosta. Taideteoksen oikeasta ylänurkasta on kuulemani mukaan ongenpainoksi leikattu pois pala. Se kertoo Tynkä-Värtsilästä, jota ei itänaapuri meiltä vienyt.

Minulle pyhä kaste 18.6.1937, ukkini 65-vuotispäivänä, on merkinnyt vallankumousta elämässäni 1950-luvun lopulla, Leino Hassisen työhuoneessa käytyjen pohdintojen jälkeen. Siksi olen rakentanut kappeliini myös kastepaikan. Löysin Ilmajoelta Ullan kotipihasta puretun ulkorakennuksen hirrenpätkän. Siitä tein kastemaljan jalustan. Liinat, myös alttarilla oleva, ovat Ullan tekemiä Jennin kastepöydälle.

Tällaisia ajatuksia ja muistoja risteilee mielessäni, kun mökötän Toivon kappelissa tuolilla, joita siellä on kymmenen niin kuin on kymmenen käskyäkin, elämän kivijaloiksi annettuja. Tuolit ovat käytöstä poistettuja ja kuntoon korjaamiani Värtsilän kirkon tuoleja. Värtsilän kirkossa löysin messun, siellä päätin lähteä teologiaa opiskelemaan, sieltä siirryin eläkkeelle. Päivääkään en vaihtaisi pois lahjaksi saamastani armonajasta.”