Onnistumisen avaimia

Tom Lundberg & Juhani Töytäri: Onnistujan pikkujättiläinen, Positiivarit 2011.

Virpovitsat tuovat iloa. Kuva Jouko Varonen.

Juhani Töytäri tunnetaan positiivisen ajattelun uranuurtajana. Hän on toiminut positiivisuuden äänitorvena suomalaisille jo yli 25 vuotta. Töytäri lähestyy arkikansalaista myös internetin kautta. Hänen toimittamansa positiivarien sivusto on saanut paljon lukijoita.

Kirja on jaettu viiteen osastoon, joissa pohditaan mm. onnistumista ja tavoitteiden hallintaa, menestystä työelämässä, aineellisia päämääriä, ihmissuhteita, henkilökohtaista kehittymistä, jne…

Tom Lundberg tunnetaan mm. kirjailijana ja luennoitsijana, jolla on paljon sanottavaa arjen uuvuttamille ja muillekin.

Työelämästä mainitsee kirjan tekijä mm. tunnustuksen valtavan voiman. Kunpa työpaikoilla ja kodeissa muistettaisiin positiivisen palautteen merkitys. Liian moni pomo tai lasten vanhempi vaatii tuloksia, ohittaa onnistumiset, ja moittii ankarasti virheistä. Kirja sisältää paljon tietoa sekä aforismimaisia kiteytyksiä. Niinpä se sopinee hyvin myös kiireessä selailtavaksi ja vaikka lahjakirjaksi. Kirjassa riittää antia pidempäänkin pohdiskeluun. Joitakin ajatelmia tekisi mieli ripustaa vaikka jääkaapin oveen:

o Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

o Ei sillä ole merkitystä, missä olet ollut vaan sillä minne olet menossa.

o Viemällä ihmiseltä työn ja ylpeyden, viet häneltä myös terveyden.

o Juotua viiniä ja tanssittuja tansseja ei kukaan voi ottaa pois.

2 comments for “Onnistumisen avaimia

  1. Työpaikallani minulla oli mahdollisuus v 2000
    osallistua Juhani Töytärin ”positiivarit” luennolle.
    Hän kertoi iso-isästään joka kirjasi muistiin kolme
    positiivista asiaa joka päivältä.

    Olen seurannut 11 vuotta arkipäivisin sähköpostini
    kautta Positiivareiden ”Ajatusten aamiaista”. Viime
    torstaina siellä oli ajatelma:

    ”Jos sinulla on heikkous, käännä se voimaksesi –
    ja jos sinulla on voimaa, älä tuhlaa sitä
    heikkouksiisi.”

  2. o Viemällä ihmiseltä työn ja ylpeyden, viet häneltä myös terveyden.

    Siinäpä se on sanottu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *