Kalat

On nykyttäjien aika. Kuvat Jouko Varonen.

Juhani Kotilaisen hirmusaalis.

Yksinäinen hiihtäjä tekee hankeen pitkän, terävän ladun. Lumi täyttää koiran jättämiä painanteita niin, että silmä erehtyy, lopulta uskoo, ettei kukaan kulkenut, se oli vain ajatus hiihtäjästä ja koirasta, joka yritti pysytellä hiihtäjän ladulla. Ehkä hän katsoi rannassa kuin vainuten, mikä on tämän päivän suunta, kääntyi ja alkoi kahlata upottavassa lumessa. Löysi sopivan rantalahden, etsi jään ja veden, tunsi vanhan repun kankeuden ja ominaishajun, joka oli tullut siihen vuosikymmeniä sitten. Istuessaan hän ehkä ajatteli: Tässä viivyn kauan. Kalat ovat viettäneet yön tuon jäätyneen kortteikon kohdalla. Ehkä ovat liikkuneet keskemmäs, mutta tuskin liian kauas. Näkevät vilkkuni ja palaavat.

Hän kairaa jäätä, asettaa kairan tueksi takamustensa alle. Siima laskeutuu avantoon hitaasti. Ehkä en saakaan kalaa tästä, hän ajattelee vähän ajan kuluttua, mutta jatkaa silti tasaista ranneliikettään. Rannan kivet ovat osittain paljaita. Varikset viipyvät puissa, mutta eivät vielä ääntele, hyppivät joskus rauhattomasti. Kuuluu joskus vaimea kurahdus. Mies nostaa ensimmäisen kalan. Se on vaalea ja pieni. Hiihtäjä ottaa käsineen kädestään ja koukkaa kalalta keltaisen silmän syötiksi. Siitä avannosta ei enää tule.

Toisen avannon vesi on sameaa. Ehkä se on liian rannassa. Kortteita sattunut kairan tielle. Joka tapauksessa avanto antaa hiihtäjälle suuren, tumman kalan. Se on aivan erilainen kuin ensimmäinen. Silmät mustat kuin avanto. Jostakin vastarannalta, joka ei kunnolla erotu häikäisevästä hangesta, lähtee muutama hiihtäjä. Tulevat vinosti ja pysähtyvät välillä. Keskellä järveä ne hajaantuvat eri suuntiin ja osa heistä kokee verkon. Lapion he kaivavat lumesta, seipään juuresta ja avaavat hangen. Kaksi pientä lasta juoksee ympäri työskenteleviä miehiä. Sitten, äkkiä he menevät takaisin.

Jaakko Varonen ja sintti.

Hiihtäjä on kairannut lahteen useita avantoja. Kalat hän on jättänyt avantojen laidoille. Hän ei ole oikein tyytyväinen. Lumisessa rinteessä juoksee kärppä ja sukeltaa äkkiä puhtaaseen hankeen. Se jää sinne. Varikset riitelevät kauan paikalla. Hiihtäjä seuraa näytelmän. Hänen varpaitaan palelee. Vielä hän kairaa avannon kaislikon lähelle rantaan. Kairan mukana avannosta nousee kuollut kalanpoika. Hän saa avannosta pienen hauen ja miettii, laskisiko sen pois. Jättää kuitenkin hangelle, koska sen leuasta tulee veri.

Aurinko on alkanut lämmittää, ja lumen reunat kivien päällä tulevat kosteiksi. Se tekee olon raukeaksi. Uusien avantojen kairaaminen tuntuu väsyttävän. Nyt ovat kalat kuitenkin sillä syönnillä, että hyvin harvoin tulevat vilkkuun. Ei auta muuttaa käden liikettä. Joku ahven käy nykäisemässä viehettä, mutta on kyllin varovainen ja katoaa pois. Mies katsoo avantoon ja näkee, että ahvenia on useita. Ne pysyvät paikallaan ja ihmettelevät vilkun hidasta liikettä. Joskus koukku repäisee pohjasta pienen kasvin ja synnyttää mutapilven. Silloin kalat siirtyvät kauemmas. Välillä ne kuitenkin palaavat takaisin.

Ehkä hiihtäjä valitsi toisen suunnan. Sauvoi keskelle järveä, kohti kirkasta aurinkoa. Jossakin kohdassa hän ajatteli: Tähän teen avannon. Sitten teki reiän tai useita ja yht´äkkiä sai ensimmäisen kalan. Täällä söi paremmin. Niitä tuli yksi toisensa jälkeen, suuria ja tummia ahvenia, jotka vielä hangella aukoivat kitaansa ahneina. Siinä kohtaa järvi oli syvä, ja kevyt viehe sai laskeutua kauan aikaa, ennen kuin tapasi pohjan. Aurinko kirkkaalla hangella sattui silmiin. Hiihtäjä jätti ongen avannon reunalle ja kaivoi reppunsa taskusta aurinkolasit.

Syönnillään on tänään.

Rannasta tuli toisia. Ne pysähtelivät matkalla. Joku koetti onkia suuresta avannosta, jonka verkonkatsojat olivat jättäneet. Hän ihmetteli kalan tuloa. Ne olivat todella syöntituulella tänään. Välillä hiihtäjä kokosi kaloja reppuun. Jokaisen avannon kupeelle jäi pieni hauta, jossa lumi oli värjäytynyt punaiseksi. Punaisena hohtavia rantapuita lämmitti aurinko, ja kallion kupeesta uskaltautuivat varikset alas avannoille. Ne tutkivat tarkkaan avantojen reunoja ja söivät sinne heitettyjä kalan silmiä. Ehkä siellä oli auringossa pehmennyt kiiski, josta riitti linnulle yhdeksi suupalaksi.

Hauki värisi kauan hangella. Oikeastaan hän ei uskonut siihen pitkään aikaan. Kala oli iskenyt äkkiä ja lopettanut ahventen syönnin. Ehkä kolme kiloa tai vähän yli. Silmä erotti sen. Kalan hän tappoi ja asetti repun pohjalle, mietti suunnan ja alkoi tarpoa. Vähän matkan päähän hän pysähtyi. Todettuaan, että jäälle oli noussut vahva kerros hyhmää, hän kääntyi takaisin.

Hiihtäjä ohitti toiset, näki suuret määrät valmiita avantoja. Rannassa hän tunsi kuinka hauki vielä liikahteli repussa, mutta ei halunnut enää koskea siihen. Latu meni kapeaa kujaa kuusikon halki. Aurinko oli sulattanut sitä. Hiihtäjä lykki tasaista tahtia. Suksia täytyi vähän nostella umpipaikoissa. Pian hän oli ohittanut metsän ja näki auton, joka odotti tiellä.