Silloin tällöin olemme saaneet hienovaraista palautetta, että Värtsiin pitäisi perustaa runoille oma palsta. Nyt sellainen on olemassa. Tänne saa kirjoittaa mitallista tai vapaamittaista tai siltä ja väliltä, proosarunoa tai luonnonlyriikkaa, kalevalaista tai haikua tahi tankaa. Runous on niin ylimaailmallista, ettei Värtsilää tarvitse välttämättä mainita, mutta kotiseuturunot ovat hyvin tervetulleita. Kirjoittaa voi omalla nimellään tai nimimerkillä. Lyhyet runot ovat helpommin luettavissa.
Kokeilemme aluksi sellaista käytäntöä, että runon voi jokainen kirjoittaa itse Runot -palstan Vastaa-laatikkoon. Tällöin kirjoittajan on itse korjattava huolellisesti mahdolliset lyöntivirheet, ennen kuin lähettää runon. Jokaisesta uudesta runosta näkyy maininta jonkin aikaa kommenttipalstalla, kuin kommenttina ikään. Jos systeemi muuttuu ajan myötä vaikeaksi, yritämme kehitellä jonkin muun ratkaisun.
Kuutamolla
Kuusikon yllä
kuutamo pakkasella.
Jossain rasahti.
Sydän hypähti laukkaan
mulla ja jäniksellä.
SILLALLA
Vuosikymmenten takaa
heijastuu varjo
valoksi kirkastuu.
Joen tummalla kalvolla
kimaltaa.
Aurinko ja kuu
syleilevät toisiaan
samalla sillalla.
Vuodet ja vuosikymmenet
nuoruuden kiihko
unelmat ja
vanhuuden raukeat liekit
hiipuvat tuohukset
elämän liturgiaa
ajasta ikuisuuden virtaan.
EVAKKOLAPSI
Käsi kädessä, mummo ja minä
pimeä pakkasaamu
jäätävä viima aukeilla.
Tuuletkin tuimempia Pohjanmaalla
kuin kotona Karjalassa!
Tuherran itkua, mummo lohduttaa:
Jo näkyy valot pellon takaa
pian ollaan äidin luona
juoksepa katsomaan kettuja!
Ketut omissa häkeissään
irvistävät, kiroavat:
Käänny, kurja, kotihisi!
Siitä parkuen navettaan
navetassakin sähkövalot!
Vieras navetta, vieraat lehmät
äitikin näyttää vieraalta.
Miniä ja anoppi riitelevät
sanat sinkoilevat seinästä seinään:
Vanha ihminen LASTA itkettää!
Eikö lapsella liene ÄITIÄÄN ikävä!
Silitän navettakissaa
kenestä ne puhuvat?
En minä näe täällä
yhtään lasta.
Tellervo
kirjoitettu v 2000
Mäkäräisen Kaisa jättää Mona Lisan hopealle
Taulutyttöjä tavallaan kumpikin.
Pyssy selässä hiihtävän
hymy
sieluun sattuva
– koskettavampi!
(raiku)
Tellervolta sopivasti naistenpäivään osuva runo!
Huomaa, että tälle palstalle on ollut tilausta. Taitavasti kirjoitettuja runoja, joissa on itse koetun ja eletyn elämän makua. SILLALLA runossa samankaltaista syvää kauneutta kuin Aari Surakalla.
Tänne tulleista runoistahan voisi sitten myöhemmin julkaista yhteisen koosteen. Itse en osaa runolle ruveta vaan mielenkiinnolla odotan muilta jatkoa !
ps.oliko tämä palsta vain runoille, ei muille kommenteille?!
Saa kannustaa runoilijoita.
myrsky katkoi tuomen latvan
synkkään tummaan jokeen
kulki oksa veden pintaa
taaksen jätti tutun kylän
viljapellot,kauniin laakson
kuovin huudon,vanhan koulun
sillan ali,sinilintu
kivitalo oikealla
laakson rauha kaikkialla
miksi itket,latva hyvä
ulkomaille virta vie
tänään itken
tuonempana nauraa tohdin
myrsky repi minut irti
juuret jäivät törmään joen
KEVÄTTÄ ILMASSA?
Istun mökin seinustalla
styroksi ahterini alla.
Oli ikkunanpielen mittarissa plus-miinus nolla
Mikä on tässä ”ihmislapsen” olla?
On ilma kuulaan keväinen
taivas kauniin sininen.
Aurinko säteillään yrittää
säätä ja mieltä lämmittää.
Mutta tuuli navakka kai
sään koleaksi tuntumaan sai.
Ei lämpö vielä nietoksiin
pysty hankiin lähes metrisiin!
Pihapuussa laulaa viherpeipot ja tiaiset
äsken vein niille pähkinät ja siemenet.
Ne laulullansa kauniilla haluaa
kohteliaasti kai ruoasta kiittää vaan.
Vai onko kevätaurinko siihen syy
kun metsästä jo kuuluu ti-ti-tyy?
Tikkakin sähköpylvästä rummuttaa
ja kevään tuloa näin kuuluttaa.
Kissa ikkunasta ihmettelee
mitä tuo ”ihminen” tuolla istuskelee?
Eikö hän edisty lenkille lähtemään
tai suksilla edes hiihtelemään?
Kai se on kohta lähdettävä
ja mökissä ensin kahvit kiehautettava.
Sitten jaksaa muutaman tunnin lenkkeillä
ja luonnon kauneutta ihmetellä!!!!!
Kirjoitettu aurinkoisena keskiviikko aamuna 9.3. (Värtsilän salomailla)
Mukavaa kuultavaa, että runoja peräänkuulutetaan.
Täällä kun taotaan päähän ettei kukaan lue runoja.
Silti julkaisin runokirjani ”Kuin puro joka etsii uomiaan ” ja hyvin on mennyt kaupaksi vaikka kukaan ei kuulema nykyaikana lue runoja.
Olet hyvällä asialla ,ja varmasti saat palautetta.
Runohan tulkitsee niitä syvempiä sydämen tunteitamme.
Ne kertovat elämän kokemuksista .
Luen mielelläni toisten runoja.
Silloin saan sisäisen kuvan siitä ihmisestä.
Kiitos runopalstan avaajalle.
Maila Tsupukka
Göteborg
Lähetän nuorimman sisareni Kaija Kekokankaan runon Kaija asuu Hälleforssissa ruotsissa.
Kotiseutuni
Vuosikymmenet
olen sinusta uneksinut
synnyinseutuni Värtsilä.
Unessani olet sellainen
kuin silloin
joutuessani pois
lähtemään.
Kaunis muistosi
säilyy sydämessäni.
Nähtyäni sinut jälleen
olet vieläkin rakkaampi.
En ole ainoa joka
kärsinyt on
sinä synnyinseutuni
kärsit täyden tappion.
Harjut, mäennyppylät
autioina näin.
Punainen kotimökki
harmaana väsähtäin.
Vain kivi suuri
ja kukkaniityt mummolasta
raunion keskellä on.
Rakas Karjala
kanssasi olen
yhtä onneton.
Kuulin kuinka luontos
vaikeroi
itkuvirttä mummoni
lauloi.
Kaija Kekokangas
Keskimmäinen sisareni Suoma Pennanen Borlängestä runoilee näin.
Lapsuuden saunat
Rantasaunan savut näen
tänne taakse ulapan
venhollani sinne soudan
kaipaan saunan lämpimään.
Siellä koivuvitsa tuoksuu
saunahuokaa kiuas paukkuu.
Vettä viskaan, löyly joutuu
vasta alkaa heilumaan.
Muistoissa käy lapsuus-saunat
ukki mua kylvettää
mummo pesee , huuhtoo , pukee
äiti sisällä vartoaa.
Piirakat ja kirnupiimä
nyt ne kyllä maistuvat.
Isän syliin keinutuoliin
siihen varmaan nukahdan.
Saunat ovat samanlaiset
kylpijät vain muuttuvat.
Muistoista ei koskaan häivy
lapsuus-saunat ihanat .
Suoma Pennanen Borlänge
Oma runoni
Elämänikangas
Kudon elämäni kangasta
ruusunpunaista, liian vähän.
Tummansiniset pilvet
uhkaavat idästä.
Kankaani kostuu kyynelistä.
Ollessani vieraissa
lyön uhmaten kankaaseeni
tummia raitoja.
Kuulen kuinka ruma kankaani on.
Eihän siellä karjalassa osata mitään!
Olenko itsepäinen
puolustaessani juuriani?
Mummoni ja äitini ovat opettaneet.
Heidän kankaansa ovat kauniit.
Haluan jättää lapsilleni ja
heidän lapsilleen
oman kauniin kankaani.
Kuteet ovat katkeilleet
vain loimet ovat kestäneet.
Ovathan ne kotona viljeltyjä.
Vuoroin punaista ja mustaa.
Kuteet ovat vieraat värjänneet.
Kovin kirjava on kankaani.
Matoksiko lattialle?
EI !
Laitan sen pöydälle ja
sytytän kynttilät muistoksi heille
jotka antoivat untuvaiset
ruusunpunaiset kuteet.
Heitä muistellessani saan voimaa.
Heitä kunnioitan.
Kirjavuudestaan huolimatta
on kankaani rakas
se säilyy tuleville
sukupolville
minun elämäni kangas.
Maila Tsupukka
Göteborg
Lisää, lisää.
Kyllä kaikki osaavat kirjoittaa tuntemuksiaan runomuotoon.
Olen juuri lukenut runonne, runopalstalta.
Miksi kirjoitatte vain pöytälaatikkoon .
Vaikka, niin tein minäkin aikani, monta vuotta.
Tyttäreni Leena ,pakotti minut julkaisemaan runoni.
Olin vain niin sokea omille runoilleni.
On hyvä, että Jormanainen laittoi alulle tämän runoilun.
Näin voimme lähestyä toisiamme ,me Värtsiläiset,runon siivin.
Lupaan lähettää lisää runoja.
Rakastan runoja,rakastan karjalaa.
Sinne kaipaava .
Maila Tsupukka
Hienohelma on
talvipakkasellakin
kesämekossa.
Ruusupilvissä
unelmoiva egoni
turhanpäiväinen.
Kahlittu sydän
anna tunteille siivet
vapautua.
Tässä päivässä
varjo menneisyydestä
kokemuksina.
Tässä tapailin haikurunoja
Maila tsupukka
Pihlajapuukin
kukkimasta laattuaan
värit parhaat saa.
—————–
Haiku kirjoitettu 1982
Tellervon haiku on hyvä!
Maila
Luonto
Tuulee tuiskuaa,lumi lentää ja kinostaa.
Voi teitä pikkuiset linnut,tuuli teitä
riepottaa,pysykää piilossa oksien alla,
esiin tulkaa vain auringolla.
Ei ole kiirettä pesäntekoon,
vaikka räystäät välillä tippuu
silti ruokakin piilossa pysyy.
Poikaset pienet ei tarkene vielä,
hankala tuiskun keskellä lennellä oisi,
eikä laulukaan viel kirkkaana soisi.
Kevättä rinnassa!
Mikä se on tämä kevään taika,
onko se ehkä auringon aika.
Se herättää paisteeseen talviunniset
ja syksysateen lamaannuttamat.
Eikä se haittaa vaikka pöly ja tomu
tanssivat pinnoilla usean kodin.
Siispä nyt luutun ja rätin etsin
nurkasta siivouskopin.
Vähän kun heiluu kuin seinähullu,
kiitosta tulee auringosta.
KEVÄTSADE
Lauantaisena ”lepopäivänä”
havahduin hereille
aamuaikaisin
vähän viiden jälkeen.
Uusi ääni ulkoa
kantautui korviini.
Talven tuiskuihin tottunut
alitajunta ajatteli
ihmetteli kai itsekseen
keväistä konserttia
peltikaton pinnalla.
Kuului katolta
sateen soittelu
veden vieno ääni.
Pienet pisarat
leikkivät leppoisasti
kilpailivat kai keskenään.
Kuka kerkeäisi kuuluvimmin
ilmoittaa ihmisille
unessa vielä uinuville
kotonaan kuorsaaville
viestin varhaisen aamun
KEVÄT ON KOITTANUT!
(Myöhemmin päivän valjettua huomasin lämpömittarin olevan muutaman kymmenyksen pakkasen puolella ja sateen muuttuneen jäätäväksi! Tunnelmat aamuhämärissä olivat kuitenkin runon kaltaiset ja sanotaanhan, että ”Kevät keikkuen tulevi!”)
Tosiaan, kylläpä nyt kylmän maaliskuun jälkeen kaipaakin katolta kuuluvaa sateen ropinaa!Aamulla oli ensi kertaa plussalla, joten eiköpä pian kuulunekin.
* Lähti ukko pohjolasta *
Alpo Rummukainen
Osa Kevät 1
Kahtoi ukko ikkunasta
ootti tuttuja tulevan..
Saisi tulla muuttolinnut
matkain päästä jo miekkoset.
Toisi tiedon keväimestä,
uuden suven saavunnasta,
tänne korpien keskelle,
Karjalan kivikkomaille.
Talvi pitkä ja pimeä,
– pitkä on oottavan aika.
Jopa kiersi joutsenparvi
ukon järven jäätikölle,
pesäpoukaman perälle.
Ilostui mökin isäntä
ystäväinsä saavunnasta,
jouhtenien joudunnasta .
Ukon mieli leivon lailla
talven kohmeesta kohosi,
virkos talvihortehesta.
Pari vaikka on valittu,
ajat sitten jo otettu,
silti soipi soidintanssi,
tanssi uus jokakeväinen.
Ukko katsoo mietteissänsä
hellän linnun liehakoita.
Miettii tuota tuumaellen
itsellensä muistutellen:
Ei ne papin pakehilla,
taikka tuomarin tuvilla
liittoansa lujittele,
kultarenkain koristele .
Ainut silti ystävänsä,
puoliso on vierellänsä .
– Yks´on puoliso pojalla,
– yksi neitojouhtenella.
Eliniän sopu säilyy
liittonsa luja, ikuinen.
Siin ois opiks ottamista
elon ohjeeks antamista
itsekullekin elolle,
ihmiselle oppineelle.
Vaikk´ ois ukko taikka akka
vakituiseksi valittu,
elin´iäksi otettu,
voisi joskus jouhten lailla
toinen toistaan kosiskella,
helliä ja hemmotella.
*********
jatkuu…
Kommentoinpa itse ”Ukon lähtöä pohjolasta” ennenkuin muut ehtivät. Kevät herättelee luonnon yllättävän nopeasti eloon ja ihmisetkin pikkuhiljaa horroksesta.. Keväällä sitä on ihminenkin tarmoa täynnä ia valmiina tekemään mitä tahansa. Siinä horroksesta heräillessä nousee mieleen ajankohtaisten asioiden lisäksi kaikki ne työt mitä piti tehdä jo aikoja sitten.. sekä ihmissuhteet, nekin taitaa unohtua kaikessa kiireessä.
Näitä mietin kerran lomareissulla Turkin lämmössä loikoillessa. Kirjoittelin niitä turistikartan taakse muistiin. Laitan niitä ajatuksia tähän toistenkin nähtäväksi.
Ps. Nimi on niin pitkä, että käytän etunimiä
Moni säästää koko vuoden
että ulkomaille voi matkustaa.
Sillälailla viettää lomaa
kun etelässä olla saa.
Mua rannat vieraan maan
kiinnosta ei ollenkaan
lähteä nyt sinne asti
rahan tuhlausta vaan.
Sama aurinko on täällä
saman lämmönkin se suo
maksaa turhaan rahaa siitä
jonka Luoja ilman luo.
Kaunis on tää oma maakin
omalla kielellä pärjäilee
eikä tartte rasittua
kotimaassa kun lomailee
Puhtaat rannat sekä vedet
niitä ei tarjoa ulkomaa
miksi niitä hakemahan
täytyy mennä rajan taa?
Kauniina niin päilyy järvet
sinisyyttään hehkuen
keltaisena rypsipellot
sinikellot helkkyen .
Ihanalta tuntuu laittaa
paljas jalka ruohikkoon.
Lähdevesi kirkas , raikas,
helteinen kun päivä on .
Turvallinen niin on olo
kotimaani rannalla
levon antaa oma sänky
kun kotiin palaan illalla .
Ei mun tartte jonotella
eikä oottaa koneita
kotona saan laiskotella
nauttia kesälomasta .
Etelästä tänne tullaan
luontoa kaunista katsomaan
täältä mennään etelähän
saasterannoille loikomaan .
Saman taivaan alla kaikki
sikin sokin matkataan
rauhaa ei saa lomaväki
aina matkaa tehdään vaan .
Rantakalliolle istun
liplattavan laineen näin
lumpeenkukka hiljaa keinuu
linnut lauluansa visertäin .
Aaval pieni purjevenho
aallokossa taivaltaa
auringossa vedenpinta
hopeista luo hohtoaan .
Jossain kirkuu lokkiparvi
ruokaansa kai saalistaa
ehkä jossain kaislikossa
kalamies nyt kalastaa .
Saapuu ilta suvi vieno
alas laskee aurinkoo
ulpukatkin uneen vaipuu
hiljaa huojuu kaislikko .
Lähden kotiin, astun hiljaa
ihana on suvi tää
itikka mun korvissani
itkuvirttä virittää .
Vihreää on luonto kesän
kosteutta nurmikon
kukkasetkin uupuneena
uneen vaipuneet jo on.
Kuinka kauniiksi Luoja on luonut
puut, pensaat ja kukkivan maan .
Penseleillään suonut
niihin väriloistoaan .
Kuinka kaunis on sinivuokko
taivaansineä kuultaen
pieni punainen ruusunkukka
tuoksullansa huumaten.
Mutta keltainen rentukankukka
hällä hyljätyn väri on
kun mä kuljen polkua pitkin
tästä kaikesta nauttien.
Ehkä Luoja luodessaan itki
siksi kyyneleet kosteisen maan
ilman Luojan sivellintä
olis autio tämä maa .
Olet kirjoittanut Kalevalamitalla runosi”Lähti ukko pohjolasta”
Sekin on lahja,osata kirjoittaa Kalevala tyyliä.
Minulla on kaksi runokirjaa sillä mitalla kirjoitettua , ei omiani vaan E.Lönnrotin .
Onkohan tämä runosuoni meissä Karjalaisissa synnynnäistä
Maila
Elämän mesi
jota maa on kauan janonnut
ropisee maahan
pomppien iloisesti asfaltilla .
Rännien laulaessa ja
viemärien hörppiessä sitä ahneesti
Se katoaa maaemon syliin
Luonto on pessyt naamansa
kesän kuumassa löylyssä
Puittenlehvien vienosti vavistessa
sade valuu maan uomiin
Maa on kuin horkassa
Kostealle tuoksuva maa on
saanut uuden puhtaan puvun
allensa lätisevät anturat
Luoden taivaalle kiitoksensa.
Maila
Pajunkissatkin
jo keväästä kertoilee
ensikukkaset!
Hauskasti nyt litisee
saapas lätäkössä
Kylmästä varvas vapisee
kevääntulo töissä
Iloisesti juoksuttaa
puro poikiansa
laulaa kevätlaulujaan
vedensolinoissa .
Vielä kevät odottaa
myöhäisiä halla öitä
vuokko pieni pilkistää
ojanpengermöiltä
Pajunkissa keinuen
silmiänsä aukoo
uskaltaisko ulos tulla
kevät vielä raukoo
Vettä sataa joka päivä
lammikot vain kasvaa
Saapas polkee ahkerasti
halkoo kevään moskaa
Suoma Pennanen
Kyllä on mukava lukea noita teidän runoja.
Tuo haiku olikin ihan uusi tuttavuus.
Huomaa, että näin keväällä mieli tekee kirjoittaa kevään ilmiöistä. Minä kaivelin pöytälaatikosta jatkoa tuohon
”pohjolan ukon” tarinaan. Kunhan lumet sulaa ja maa lämpiää
Niin vilkaistaan niitä ”akan touhuja”
* Lähti ukko pohjolasta *
Jatkoa. Kevät 2
*********
Suli lumet, läikkyi lammet,
jäät järvistä oheni.
Lauloi leivot laaksosissa ,
Piipersi pihoilla peipot.
Ukko kertaa mielessänsä
lorun lapsena opitun:
”Kuu on kiurusta kesähän
puoli kuuta peipposesta
västäräkistä vähäsen…”
Herää ukko mietteistänsä
– huomaa tulleen jo keväisen.
Tuli kerran kehutuksi ,
vaimollekin luvatuksi ,
että kunhan saapuu suvi ,
kesä kerran kerkiävi,
kevätkiireet hellittävi:
Aikaa on yhessä olla.
Päivät pitkät seurustella,
kainalossa kiehnätellä
kasvimaita katsastella,
marjamaita tutkistella.
Tuli kiire kinttuloihin
hoppu housun punttiloihin.
”Keväthommat ensin hoidan
kesäkiireitten edestä.
Ropottelen rästihommat
iltapuhteella pykäsen.”
Teki töitä hullun lailla.
Päivät pitkät pakerteli,
yötä myöten aherteli.
Niska jäykkänä jupersi.
Täytyi saada polttopuutkin
kevähällä kuivumahan,
huhtikuulla haihtumahan.
Halkoi halot, koivut kaatoi
pani pieniksi petäjät.
Pajut pilkkoi pirstaleiksi,
lepät loihti liiterihin
katon alle kuivumahan.
Ett´ ois lämmin talvi-illoin
syksyviimain viuhuessa
kanssa eukon kelletellä,
lajitoverin laiskotella.
Keralla kotosen kullan.
jatkuu..
Alpoaatos
Oletko koskaan ajatellut
miten lyhyt on elomme tää ?
Niin pitkiltä tuntuu vuodet
eteenpäin
mutta lyhyiltä
mitkä taakse jää .
Jos alusta alkaa saisin
toisin eläisin eloni tään
niin tyhjäksi mä kaiken
eletyn nyt nään
Mutta onnellinen kuitenkin
kun lapset ja lapsenlapset on
he täyttävät sen tyhjyyden joka
minulta jälkeen jää
Ehkä näin on oltava
elomme tää
kuin helmet sukuketjussa
mitä toiset ei ehdi aikanaan
tekee toiset sen jatkossa
Ehkä silloin elämä sisällön saa
siihen kuluu
useita sukuja vaan.
Jatkan noita ”pohjolan ukon” kesä näkemyksiä
…jatkuu… Lähti ukko pohjolasta
Akan touhuja kasvimaalla ja vähän ukonkin
* * *
Touhui akka alallansa
töitä riuskasti ropotti..
Yritteli yrttimaata
saaha korven keskelleki,
uuvet kasvit kasvamahan,
tuntemattomat tutuille,
ventovieraat vierahille.
Sortit postin toimittamat
”Hoppu-Hallin” hommailemat.
Monenmoiset maustekasvit:
sopan sävyksi salviat,
lipstikan liharuokihin,
lemmenyrtit lemmitylle.
Myöskin laittoi monet kaalit
potut penkkeihin pyvälsi.
Sylki nauriit, taikoi tillit,
Sipersi sekahan sipulit.
Vielä laittoi kukat kauniit
iloks silmälle ihmisen.
Kesä sai jo Karjalahan
lämmin leuto Lapin maahan.
Pani kasvit kasvamahan.
Lajit luonnon laulamahan.
Yrtitki ylenemähän.
Kasvoi kaalit, nauriit nousi,
siristi silmiään sipulit.
Oudot kasvit kainostellen
yrittivät yrttimaasta
päästä penkistä pihalle,
valoon saaha varsiansa.
Minttu ensin mietiskeli,
oregaano ounasteli,
muutkin yrtit ihmetteli:
”Mihin joutuneet olemme?
Alhaalla on aurinkoinen,
jäinen huura juuren alla.”
Libstikka, tuo suuri heinä,
tunsi tienoon tuttavaksi.
Kotiin tiesi tulleheksi,
Juurtui heti juurillensa.
– Niin lihoi Liperin yrtti.
Tuli myöskin tuttavia :
Vesiheinän vempuloita,
saviheinän hempukoita,
juolavehnien väleistä.
Siitä synkkeni emäntä
pilvi nousi otsallensa
ryppy otsalle kohosi.
Emo uhkea uhosi:
”Pois jo kitken joutavaiset
kaikenlaiset kiusajaiset
rikkaruohot riehumasta,
kasvimaata valtaamasta.”
Kitki kerran, kitki toisen
kitki kohta kolmannenki;
– kohta alusta alotti.
Tutki tarkkaan kaalintaimet
uuvet asukit yhytti.
Kirput siellä kiirehesti
kaalin taimia nakersi
* * *
Teki ukko touhujansa
kesähommien keralla:
Kalat kantoi, loihti lahnat,
sekä säynävät savusti.
Pihaheinät sitten niitti,
niitti kerran, niitti toisen
niitti kohta kolmannenki;
– kohta alusta alotti.
Kahtoi tuota lintu pieni,
pääsky pieni pienaltansa.
Ymmärrä ei pääskyläinen
touhuja ukon totisen.
Näin sanoi sanan ukolle,
neuvon viisahan visersi:
Katso taivaan lintusia,
pääskyparven pienoisia!
Sulla kesken heinähommat,
meillä jo lennossa lapset!
Työ on yksi yli muiden.
Luojan luoma luoduillensa:
Suku uusi alkuun laita,
uudet lapset laitumille.
Heidät elohon opeta
emon neuvot kuulemahan,
omin siivin lentämähän.
Muut on kiireet itse tehty.
Eivät luotuja Jumalan.
Sulla lapset laitumilla!
Kelle sä elon opetat?
Anna aikaa itsellesi,
ravintoa sielullesi.
Työ ei lopu tekemällä
eikä laulut laulamalla.
Heitä pois jo heinähommat
lähe lämpöhön etelän !
. . .
Jatkuu syksymmällä
Alpoaatos
Tekisin toki minäkin
kuten Värtsin Väinämöinen
ajatteli Alpoaatos,
tulkitsi tipuja taiten.
Heittäisin pois heinähommat,
jos vain oisi oivallista
elämä etelän mailla.
Pyssyjä nuo paukuttavat,
taitavat tappaa toisiansa.
Kuka sinä olet
joka katsot minua peilistä ?
Niin kauan olet kanssani ollut
enkä tunne sinua.
Kysyt kuka olen
onko nimellä jotakin tekemistä
minussa.
Olen sen saanut jälkeenpäin.
Maila
Hienoja uusia runoja on syntynyt ! Alpoaatoksella runossa
tuoreita ilmaisuja runsaasti. Hyvä! Mailalla arvoituksellinen.
Kunto – ohjelma (listaruno)
Kuusi kourallista,
puoli kiloa marjoja ja vihanneksia päivässä.
– tunti aktiivista liikuntaa.
– kohota sydämen sykettä.
– vahvista vatsa- ja selkälihakset.
– muista ojentajat ja koukistajat.
– hauiskääntöjä.
Kesäksi kukkamekko ja korkokengät.
Jatkan tarinaa ”Lähti ukko pohjolasta”
. . . .
Näki ukko pääskyparven
lähtöpuuhissa olevan.
Siivilleen jo parvi nousi
suunsi suuntahan etelän.
Siitäpä jo ukko mietti,
antoi aiheen aivoillensa.
”Miks en lähtisi minäki
muille maille vierahille
miss ois helpot heinähommat
poutapäiviä enempi.”
Näki ukko ympärillä
tutun tienoon tanhuvilla
monen merkin muistuttavan
kesän loppuun kerkiävän
syksyn saapuneen sanovi
Kellastuu jo koivunlatvat
pihlajan punertuu marjat.
Lintulaumatkin jo tuolla
marjapehkoihin menevi.
Emot siellä poikiansa
elon tiellä opettavi,
einehelle kouluttavi.
Rouske kuuluu kasvimaalta
luonto ottavi omansa.
Mit´jäi kirpuilta keväällä
kelpaa etanan evääksi.
Sopivaksi särpimeksi.
Tuvassansa istuu ukko,
istuu ukko taikka akka.
Hiljaisina, haikehina.
Yks on miete mielessänsä:
– Jäipä kesken taas kesäinen.
Älä huoli eukkoseni.
Vaikk on meiltä kaalit syöty
pehkot valmiiksi perattu ,
kenenkään keräilemättä,
ihmiskäden koskematta.
Ei me silti nälkään kuolla;
jäihän potut ja porkkanat.
Mikä lie vika kesissä
kun ne kesken loppunevi,
puolitiehen päättynevi.
Vaiko töitä liian paljo
kerätty joka kesäksi,
säästetty suven ajaksi.
Oisko meillä miettimistä
ajan käytön oppimista ?
Elo on yksi meille suotu,
kesä yksi kerrallansa,
yksi päivä päivässänsä.
Antais Luoja viisautta
luoduillensa laupeutta,
saaha päivät riittämähän,
siihen kaikkein tärkeimpähän,
auttais että ELÄISIMME
elonhetkistä jokaisen.
Viel on meillä rakkautta
yhes´ olon oppimista.
Heitetään pois heinähommat
mennään lämpöhön etelän.
Ollaan kerranki yhessä
hemmotellaan ihteämme
virkistetään mieliämme
vailla huolta huomenesta
työstä rästiin jäänehestä
Jääkööt tänne turhat huolet
jääköön kirput ja etanat.
Sekä kaikki marjantähteet
linnuille luvan perästä.
Rusakoille kaalin rippeet,
sänkipojille sapuskat.
Tuli syksy, lähti linnut
loppui kesäiset kiireet
Lähti ukko pohjolasta
lähti Kultansa keralla
meni Muorikon mukana.
Tuli noille Turkin maille,
Atatyrkin aukioille,
hikisille hietikoille.
Pois jo jouti villapaita
pussihousut ja pusakat.
Näytti naiset nuoremmilta
oma kulta kauniimmalta.
Käänty pääkin jo paremmin. . .
niska jäykkä norjistuvi.
* * *
Mikäpä kotiin tullessa,
Suomen syksyyn palatessa
Karjalan kauniin kujasille.
Maha täynnä muisteloita,
Sielu saanut siunausta,
ruumis saanut rusketusta.
Emo entistä ehompi.
Oli ”blondi” lähtiessä
rusakko palattaessa
Sitä ehkä muistelevat
täkin alla tuumailevat.
Talviviimain viuhuessa,
öistä unta ootellessa:
” Muistatkos, kun silloin siellä
hikisellä hietikolla,
– siellä poukaman perillä,
tehtiin temput jouhten lailla
soidintanssit taivaan alla.”
PIKKUTYTÖN KYLÄREISSU
Oli katto päreestä, mökki harmaa
tämän tytön mielestä paras ”kyläpaikka” varmaan!
Asui mökissä vanha mummo ja hänen veli
siellä he eläimineen tyytyväisinä asusteli.
Tallissa hörisi hevonen liinaharja
oli navetassa kissat, lehmät ja muu karja.
Kisut perinteisen musta-harmaa raitaiset
vieraan tullessa piiloon pinkaisi, ne nopeajalkaiset!
Isä ongella usein kävi sunnuntaisin
minä kaloja silloin vein naapuriin iltaisin.
Pieni tyttö ja suuri ”kalakassi”
tuttua polkua naapuriin tallaamassa!
Kuljin polkua heinäpellon laitaa
saavuin pihaan pitkin kujosia, kaitaa.
Arvasiko mummo tuloni vai näkikö ikkunasta?
Aina oli iloinen hän pienestä vierahasta!
Tärkeän tervetulleeksi itseni koin,
kun mummo hellästi halasi käsivarsin vahvoin.
Tuikki silmät lämpöä, kiitollisuutta,
kun tyttönen toi elämän arkeen vaihtelua ja iltahetkeen uutta.
Mummo hellaan tulen viritti
ja hellalta rinkejä syrjään siirteli,
laittoi kahviveden pannuun kiehumaan –
ja kuulumisten jälkeen – porot hautumaan!
Olin innokas laulajatyttö silloin
ja ”konsertteja” pidin naapureille illoin.
Oli lauluissa joskus omat sanat ja uusi nuotti,
mutta suurta iloa se vanhuksille tuotti!
Ei oltu kuultu TV:n Idoleista eikä Tenavatähdistä,
mutta parasta lapsilaulua esitykseni kai oli heistä.
He pyysivät lisää laulua ja tanssia omaperäistä
ja naurusta valuivat heiltä kyyneleet silmistä!
Kun aurinko laski jo lehmihaassa
ja iltakaste oli pihanurmella ja heinämaassa.
Silloin mummo minut saatteli polkua kotini lähelle
ja varmisti katseellaan päässeeni kotipihalle.
Vielä jäykkä kädenheilautus vanhukselta
ja iloinen vilkutus vastauksena tyttöseltä.
Niin hävisi mummo kesäiltaan hämärtyvään
ja minä perheeni luo kotimökin lämpimään!
Vuodet vähitellen kuluivat
ja vanhukset kaupunkiin muuttivat.
Tuuli mökin nurkissa soitteli
ja palaavaksi asukkaita odotteli.
Eivät saapuneet vanhukset enää asumaan
saivat kodin Taivaisen aikanaan.
Pellot metsää kasvoivat
ja pihapolut umpeen ruohottuivat.
Aitta ja sauna ränsistyi – navetta pois purettiin.
Jäi mökki yksin paikalleen
lahoten pois, kasaan painui hiljalleen.
Kun lapsuusnaapuriin aikuisena nyt kuljen
ja pihaan tultuani silmäni hetkeksi suljen.
Muistan mummon ja pikkutytön kohtaamisen
kuin tapahtuman tuoreen, eilispäiväisen!
Kylläpä olet kauniisti tallettanut pöytälaatikkon syövereihin herkimmät ajatukset pikkutytön sydämen sopukoista. Piti ihan lukea verkkaisesti pariin kertaan -noin aluksi. Uskon, että mummo hymyää ja vilkuttaa sinulle vieläkin. Kiitos ihanasta runosta !!
Oli taas kiva lukea uudelleen runojanne , kaikki ovat niin tunnepitoisia ,Alpoaatokselta oli tosi pitkä runo.
Kaikki ovat hyviä mielestäni .
Osaisiko joku kirjoittaa Tankarunoja ?
Tanka = 6 riviä ja riveillä on 5+5+7+5+7+7 tavua .
Olis kiva lukea vaihteeksi
Otin pöytälaatikkorunoilijan ”Pikkutytön kyläreissun” talteen tulevan kesän lukijatapaamista silmällä pitäen. Ehkä se esitetään siellä.
Maila, Tankarunossa on vain viisi riviä ja Haikussa kolme.
Kirjoitan tähän jonkun talvisen tankan.
Lumikiteiden
jäätyneet, hauraat verkot
kuurankukkia
täynnä talven tunnelmaa
puiden huntuna lumi.
——————-
Karua kylmää
jäätyvää kauneutta
talven pakkanen
kuutamo yli järven
lumen viimainen vilu.
——————-
Talviset sävyt
hyväilevät maisemaa
ja kauneimmillaan
värikkäimmät oranssit
luovat auringonnousun.
————————
joku haiku…
pakkanen tuoksuu
illan mustat ikkunat
ikävöi unta
——
tummat ikkunat
katsovat kaupungilla
tuleeko kukaan
——-
askel narahtaa
helmikuun pakkasessa
pimeä ei näe
————————-
Olet oikeassa !
Kiva kun kirjoitit tanka runoja .
Siksi kuuluutinkin niitä kun olen saanut väärät tiedot.
Ihmettelinkin miten 31 tavua voi tulla 6:sta rivistä .
Ovet selällään
talvipakkasellakin
tupa tulvillaan
kuuraisen kukkasia
ikkunoissa jääruusut
Oliko tämä oikein?
Onko kuu
Onko tähdet, onko kuu?
lapsi käteen tarttuu ja innostuu
koko taivaankaari kirkkaana kaareutuu.
Kerron sirpistä kuun ja muodosta täysikuun.
Onko kuu? kysyy lapsi kun hämärtyy.
Onko tahdet? kysyy lapsi kun päivä pimeään pysähtyy.
Kerron tähdistä kaukaisista ja muodosta kuun
vaikka taivas tummuu ja pilveen vetäytyy. Ne takana siellä on, kaikki muodot kuun.
Lapsi katsoo ja vastauksen hyväksyy
kaksi tuikkivaa silmää tähtiin ylettyy.
Onko kuu sitten kun pilvien lävitse näyttäytyy?
Tänään jo paistaa
aurinkoinen taivaalta
lämmittävästi.
Kohta on kevät
silmut ovat jo suuret
synnytys alkaa
kohta kukat kukkivat
pälvetkin pilkoittavat.
Aivan oikea määrä on tankassasi tavuja. Runon sisältökin on
kaunis, joka kai kuitenkin on pääasia. Se näissä haikuissa ja
tankoissa on haasteellisinta, että kuinka niihin saa jonkin
ajatuksen mahtumaan. Mulla tämä konekin heittelee rivejä miten sattuu.
Mukavia runohetkiä sinne?
Maija-Liisan haikua muunnellen:
Tyhjät ikkunat
mummon mökissä
kukaan ei tule
Nyt meinaa tältä mummolta haikut haihtua…
eilinen täynnä
muistoja elämästä
huominen tyhjä
—-
romantiikassa
kylpee öinen kuutamo
joku rakastui
———
kannet kasvoilla
talviuneen nukkuneet
kahlitut vedet
—————-
Kyllä olivatkin hyvät Haikut .
Nissä on tunnetta todella .
Jatka ihmeessä !