Eka retki Laatokalle

Nokka ylitti valtakunnan rajan. Autoni perässä oli kesälahtelaisen venemestarin kuusimetrinen puuvene. Olin menossa ensi kertaa Laatokalle.

Olin odottanut tätä kauan, lukenut kirjoja, haaveillut vuosikausia, valmistautunut kohtaamaan jotain ennen kokematonta. Oli jo syyskuun alku, tarkka päivä oli 4.9.2000.

Laskin veneen veteen Sortavalan satamassa, venäläinen ystäväni oli varmistamassa, että sain auton trailereineen turvallisesti parkkipaikalle ilman, että mitään sillä välin veneestä katoaisi.

Käynnistin vanhan moottorin. Matka Sortavalasta kohden varsinaista Laatokkaa meni kapeaa lahtea pitkin. Puolenkymmentä kilometriä matkattuani näin oikealla puolen upean Winterin huvilan. Ihailin sitä hetken ja jatkoin matkaa.

Puolen tunnin kuluttua lähdöstäni avautui mahtava Laatokan ulappa kaikessa komeudessaan. Laskin ensimmäiset vieheet veteen. Aavalta ulapalta alkoi tulla valtaisia aaltoja kohden venettä. Olen tullut tänne, en luovuta! Arvo Ketolaisen puuveneen keula puski kohden aaltoja, jotka tuntuivat kasvavan yhä enemmän. Alkoi jo pelottaa. Yht´äkkiä vasen vapa taipui, kitkajarru huusi. Kala! Yritin pitää veneen keulan kohti vaahtopäitä samalla, kun kelasin kalaa kohti venettä. Se ei ollut helppoa. Kala oli iso, mutta aallot vielä suuremmat.

Pikkuhiljaa taiteillen kala oli jo haavietäisyydellä – kuha ja minkä kokoinen, kauhea porsas! Samalla kun pidin venettä kohden vaahtopäitä, sain haavittua kuhan veneeseen. Ensimmäinen Laatokan kuhani, ainakin kaksikiloinen. Nostin toisenkin vieheen vedestä ja keskityin myrskyssä ajamiseen.

Silloin tällöin näin keulan edessä kilometrien päässä häämöttävän Mustasaaren. Otin koordinaatit sitä kohden. Pitkän rynkytyksen jälkeen pääsin saaren suojaiselle puolelle, ajelin hiljaa kuvetta pitkin ja järkytyksellä katselin palanutta saarta – kaikki oli pelkkää mustaa, palanutta ja karua. Kesäinen metsäpalo oli tuhonnut koko saaren.

Kaarsin saaren takana olevalle pienelle kallioluodolle, mihin päätin ensimmäisen Laatokan leirini perustaa. Kallioiden välistä löytyi ihanteellinen veneen mentävä väylä, ajelin sitä pitkin ja rantauduin. Saarella ei ollut puita. Onneksi olin tuonut ensi puut mukanani. Viritin louekankaan, tein tulet ja laitoin vaatteet kuivamaan samalla kun suolistin kuhan. Otin jaloviinapullon repusta, lämmikkeeksi. Kalafileet alkoivat tiristä pannulla. Mahtavat vaahtopäät hakkasivat kalliosaaren rantoja. Valamo häämötti parinkymmenen kilometrin päässä. Näin kultaiset kupolit. Se houkutti ja veti puoleensa magneetin tavoin. Ruokailin nuotiolla, otin vielä pienet napsut ja vaivuin onnelliseen uneen.

Share

2 comments for “Eka retki Laatokalle

  1. Olipa mukava tarina reissustasi Laatokalle! Hieno kerronta ja tunnelma välittyi! Tästä olisi lukenut mielellään enemmänkin!

  2. Olen samaa mieltä kuin Eira. Jännittävän mukava juttu Eero. Olen nimittäin ollut montakin kertaa
    Suomessa Pyhäselällä isän ja koko perheen kanssa. Ihan vähän pelotti silloin. Pyhäselkäkin on aika iso ja varsinkin aavaa selkää riittää. Ajoimme vähän isommalla avoveneellä joskus höyrylaivalla 18 km Vehkalahdesta Pirttisaareen, Missä oli sukulaisia ja sain olla kesinä siellä ihanassa huvilassa Österholmien kanssa. Äitini ja hänen siskonsa olivat heillä palvelijoina, puutarhureina jne. Mulle ihanaa aikaa.
    Mirjasisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *