Petjan ja Peetun edesottamuksia katsellaan täällä päin tarkasti, onhan lumilautapojilla värtsiläisjuuret. Pahus kun kunta ei ole vielä saanut aikaiseksi Värtsilään lumikourua, pääsisi harjoittelemaan.

Ja kukas se siinä, valkopukuisena keskellä. Paparatsimme oli onnistunut bongaamaan itsensä Äiteen, hiihtäjäkuuluisuus Siiri Rantasen Värtsiläpäivillä 1980. Äitee on naapurikylästä Kaurilasta, ja hänellä on värtsiläinen mies. Kuva Seppo Pusa.
Sillä välin, kun urheilulähettiläämme viilettävät maailmalla, voimme vaikka katsella entisiä urheilukuvia. Ja hyvä olisi kai pistäytyä myös hiihtoladuilla, joita on saatu lisää. Metsästysmajan lenkki on 12 kilometriä, ja sieltä on yhteys urheilutalon ja Uudenkylänlammen laduille. Mustanlammen ja Jänissillan laavut ovat käytettävissä. Latuja on Värtsilässä jo yhteensä 30 kilsaa.
Jos tuttuja näkyy, olisi mukava saada nimiä tänne kommenttipalstalle.
Ylin kuva on urkalta jossa sotainvalidien tai eläkeläisten (en muista enää kumpi) liikuntakerho kokoontui, Ukko-Topi (ukkini) on silmälasipäinen, neljäs oikealta. Kuva on 70-luvulta.
Vuoden 1958 hiihtileiriläisten kuvassa näyttäisi olevan Seppo alarivin kyyköttäjistä neljäntenä vasemmalta.
Kovasti teen töitä nyt saadakseni Katri Helenan konsertoimaan Värtsiläpäiville.
Managerin mukaan hän tekee ainoastaan 5 konserttia koko vuonna ja olisikin jättipotti jotta ”naapurikylän tytön” saisimme heinäkuussa Värtsilään.
Rahastahan tämä myös paljon on kiinni, paikallinen pankkimme suhtautui nuivasti mahdolliseen konsertin sponsorointiin, onhan meillä onneksi muitakin vireitä yrityksiä alueellamme.
Toivossa eletään…
Eikös Katri-Helena vois tulla lauloo luikauttamaan kerran ilimaseksi tänne kotikunnaille. En yleensäkään jaksa uskoa noitten muualta tuotujen kalliitten artistien siunauksellisuuteen näissä kyläpippaloissa. Parempi kun omasta takaa olisi ekstraa, vaikka jotain sapuskaa. Vaan järjestäjien kokemukset voivat tietysti osoittaa toista. Tää kommentti ois ehken sopinut paremmin tuonne määkijäjuttuun.
Enpä minäkään usko ”muualta tuotujen” vetovoimaan, Katri Helana vain siksi että on Uusi-Värtsilästä ja tuskin koskaan esiintynyt täällä Värtsilässä!
Muutoin tapahtuman sisältö tulee jälleen kerran tukeutumaan Erä ja luonto teemaan. Tervetuloa kaikki mukaan ke 2.3. klo 19 suunnittelupalaveriin Pitäjätalolle!
Katri Helena on muistini mukaan käynyt tai ainakin ohikulkenut monetkin kerrat Värtsilässä. Ja on jopa esiintynytkin pari kertaa.
Kerran se saatiin Urheilutalolle esiintymään Pelkällä matkakorvauksella. Ja silloin tehtiin ihan sopimus, että jos hänellä on kalenterissa vapaata hän voisi tulla usamminkin. Monena vuotena aikoinaan olin yhteydessä esiintymisen järjestämiseksi Värtsiläpäiville mutta aina liian myöhään. Mutta ohjelma yhtiöt ovat aika tarkkoja määräämään artistien aikataulut esiintymisten suhteen. Eivät suvaitse ns. välistä vetoja. Toinen asia että aiemminkin kesäruuhkaan Katri Helena piti tilata jo lähes vuotta ennen ohjelmatoimiston kautta.
Näistä reippaista voimistelija miehistä tunnistin kaksi.
Toinen vasemmalta on Aarne Kuosmanen ja kolmas Mauno Kejonen.
Seuraavassa kuvassa ”äiteen” vieressä vasemmalla on Hilja Kokko-
nen.
Alimmaisesta kuvasta en kyllä tunnistanut ketään.
Mukavia hiihtoretkiä sinne Värtsilään.
Värtsiläpäiväkuvassa Äiteen vieressä vasemmalla entinen postinhoitaja Helmi Sistonen(posti-Helmi) ja hänen vieressään Hilkka Reijonen ent.Tarvainen.Hilja Kokkonen oikealla Äiteestä.Takana oikealla Simo Turunen.Ihmettelen vaan miten lie Simo tähän kuvaan sattunut.???
Hiihtoleirikuva:alhaalla vasemmalta Jorma Pesonen?,Martti Kosonen.Teuvo Niiranen,Seppo Hyytiä,ihan oikeella Leinosen poikia.Keskellä rajamme vartija Hämäläinen?
Mukavia kuvia.Riitta A
Hyvin on Riitta kuvista tunnistanut. Pystyn nyt kerrottuna itsekin hyvin vahvistamaan Maunon ja Hiljan. Hiljahan on näilläkin palstoilla tunnetun luontokuvaaja-Heikin äiti.
Teuvon kohdalla epäröin hiukan. Näyttää toki Teuvolta, jonka hyvin tunsin noihin aikoihin, mutta oliko jo 10-vuotiaana noinkin hulppea miehen alku. Ehkä.
Ylimmässä kuvassa eturivissä ensimmäinen oikealta näyttäisi olevan Veikko-ukki. Pitänee vielä varmistaa, mutta kovasti tutulta näyttää.
Värtsiläpäiväkuvan oikeassa reunassa seisova valkomekkoinen nainen lienee silloinen Värtsilän seurakuntasisar Eija Raitio, lääkäri Matti Raition vaimo.
Miesjumppaajien takarivissä keskellä tummissa Yrjö Hyttinen takana oikealla Eino Turunen, eturivissä vasemmalla opettaja Teuvo Vatanen
Hiihtoleiriläisten ohjaajiako lie takarivissä toinen oikealta Yrjö Jormanainen, Hämäläisestä vasemmalle tummakulmainen Hakkaraisen Salme(Hilkka Reijosen täytyy olla kuvassa noin kuuskymppinen, koska muutti tuonilmaisiin viime viikolla 91,5 vuotiaana)