1.2.2011

Ajankohtaista

Hyvin pyyhkii Niiralassa

Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla rajan ylitti tammikuussa noin 94 450 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan lähes 30 prosenttia. Kasvu aiheutui lähinnä venäläisten, mutta myös suomalaisten lisääntyneestä liikkumisesta rajan yli. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli hieman yli 50 prosenttia. Niiralassa käännytettiin tammikuussa viisi henkilöä pääasiassa perustellun rikosepäilyn vuoksi. Rikostorjunta Niiralan kansainvälisellä rajanylityspaikalla havaittiin yksi epäilty rattijuopumustapaus. Lisäksi […]

Näkövinkkeli

Tuleva vuosi

Vuosi on käynnistynyt Värtsin kannalta hyvin, eikä jatkossakaan suuria pilviä näy. Kirjoittajia ja kuvia tarvitaan jatkuvasti, niitten myötä sisältö monipuolistuu. Tammikuussa Värtsin eri juttuja luettiin noin 40 000 kertaa. Jos tahti jatkuu samana, niin sehän tietää lähes puolta miljoonaa kertaa vuodessa. Saattaa tietysti olla, että pienen alueen asioista kertova verkkolehti on saavuttanut lakipisteensä – tai

Lukijoilta

TäyteKakkua

Yläkuvassa ollaan Otto ja Elvi Immosen kotipihalla. Kakunvaara näkyy taustalla. Meillä oli majoitettuna sotalentäjiä 1942-44. Elvi piti puffettia lentokentällä sotilaille, ja meillä oli sotavanki nimeltään Igor. Koska sotilaskenttää pommitettiin jatkuvasti, opittiin nopeaan maastoutumiseen ojiin ja uunin alle, kuten Kalervo Mantsinenkin muistelee. Toisessa kuvassa on Kakunkylän kansakoululaisia vuonna 1943. Kuvan lähettäjä istuu oikealla. Olin tuolloin 6-vuotias

Scroll to Top