Värtsissä on kerrottu ja tullaan kertomaan paljon Vanhasta Värtsilästä eli viime sotien jälkeen rajan taakse jääneestä alueesta. Se on osalle vanhemmista lukijoistamme tuttua seutua. Jotta muutkin pääsisivät asioista jyvälle, julkaisemme karttapiirroksen ja selostuksen Vanhan Värtsilän keskustasta päätien molemmin puolin vuonna…
Päivä: 19.2.2011
Hiljainen kylätie
Kaustan kierros, osa 6 Olen soudellut tässä kuusiosaisessa juttusarjassani Kaustajärveä myötäpäivään. Olen kertonut vain rannan tuntumassa olevista asumuksista, mutta kyllä elämää on laajemmalla alueella, esimerkiksi Ahvenvaarassa. Ajallisesti olen ollut pääasiassa 1950- ja 1960-luvulla, ja mainitsemani paikannimet eivät ole aina yhteneväiset…