Muutama määkijä iloksi

Lampaat pitävät ympäristön kunnossa. Kuva EJ

Olin vv. 1972-81 eteläkarjalaisen seurakunnan Lemin kirkkoherrana. Virkakauteni alkuun osui kotiseutu- ja matkailuaiheinen valtakunnallinen kilpailu. Lemin ikivanha perinneruoka lammaspaistos, särä, pääsi yhdeksi Suomen seitsemästä ihmeestä. 1850-luvulla alkanut seurakunnan tapa veisata virsiä neliäänisesti nimettiin Karjalan ihmeeksi. Kilpailun julkistamistilaisuudessa akateemikko Kustaa Vilkuna painotti voimakkaasti, että särä ja virsilaulu pitäisi säilyttää rinnakkain paikkakunnan matkailuvaltteina. Niin myös tapahtui seuraavien vuosien aikana.

Kotiseutuyhdistys jakamalla vuorot kyläkerhoille valmisti ryhmätilauksesta museolla säräaterian, Kesäsunnuntaisin museolla oli tarjolla kirkkokahvit lepuskan kera. Tilaisuuksiin riitti runsaasti väkeä.

Kirkonkylään nousi myös uusi ravintola Säräpirtti, joka keskittyi nimenomaan säräateriaan,

Koetin virkatehtävieni ohella taloissa puhua lampaankasvatuksen puolesta. Monessa pihassa olisi lypsykarjan vuoksi pitänyt korjata tai rakentaa uusia navettarakennuksia. Vanhat navetat olisi saanut kohtuukustannuksilla lampoloiksi. Propaganda ei hidaskäänteisessä Lemin kunnassa saanut tuulta purjeisiin. Vastustava tai ainakin epäröivä mielipide oli lammasaitojen tekeminen petoja vastaan. Sittemmin tämä ongelma on ratkaistu. Ehkä vuosien takaiset puheeni ymmärretään nyt paremmin, sillä museolla tarjotaan vain kotimaisesta lampaasta paistettua särää, Ja syöjiä saapuu paikkakunnalle vuosittain yli 10 000.

Tohmajärvellä on lampaankasvatuksesta nykyaikaista kokemusta ja ammattitaitoa. Vähän aralla mielellä pistän lusikkaani soppaan tarkoituksella löytää uusia ideoita. Erityisesti ajattelen nyt Arppen Pihaa monine rakennuksineen. Miten olisi, voisiko Värtsilän 4H-kerho vuokrata Arppen pihapiiriin kesäajaksi muutaman määkijän ihmisten iloksi? Olisin kovin halukas myös osallistumaan säräretkelle Lemin kirkkoon ja museoon, jos sellainen järjestettäisiin vatsojen mieliksi. Lemiläiset tulevat muuten kesäkuun alussa helatorstaina Värtsilän kirkkoon neliäänisesti veisaamaan. Tulkaa uteliaisuuden vuoksi. Messun jälkeen on seurakuntakodin puolella lähetyslounas, ei tosin särää.

Share

15 comments for “Muutama määkijä iloksi

  1. Lemin särä on todellakin matkailuvaltti.

    Teimme 90-luvulla ravintolalan lehteä, Rafla Magazinea. Yhdessä numerossamme oli juttu pienestä Kinsalen kylästä, Irlannin etelärannikolta.

    Kyläläiset yhdessä päättivät laittaa talot ja raitit kuntoon, maalailtiin, kunnosteltiin paikkoja. Samaan aikaan alettiin kehittää ”ruokaturismia” hyödyntäen paikkakunnan omia vahvuuksia.

    Kahdenkymmenen vuoden kuluessa pieneen kylään oli syntynyt yli kaksikymmentä ”gastropubia” joka toinen toistaan paremmin tarjoaa paikallisia, lähinnä meren antimista tehtyjä herkkuja.

    Kylään syntyi myös ruokatapahtuma ”Taste of Kinsale” joka houkuttaa vuosi toisensa jälkeen herkkusuita ympäri Eurooppaa tänne pieneen kyläpahaseen.

    Mm. Karjalan Voutikuntamme (Rotisseurs) on tehnyt kovasti töitä Lemin särän tunnettuvuuden eteen.

    Olisiko meillä Värtsilässä vastaavaa?

    Edelleenkin kaihoisasti muistelen ensimmäistä Rajan Ryssäys tapahtumaa missä kylän emännät loihtivat kesäteatterin tiloihin mahtavat pitopöydät, olihan siellä myös mukana Kolehmaisen Jukan majavaherkkuja!

  2. Yksi kulinaristinen tapahtuma, ei ehkä mikään massatapahtuma, mutta tietyllä tavalla tärkeä, olisi karjalanpiirakkapäivä. Nythän on niin, että kaupoissa on jos jonkinlaista lätyskää, joita nimitetään karjalanpiirakoiksi. Martat voisivat suorittaa valtiollisen – tai ainakin karjalaisen – teon selvittämällä tarkkaan piirakan perinnehistorian. Mikä on kuoren oikea koostumus? Mikä sen paksuus? Kuinka paljon rypytetään ”puuroa”? Mistä puuro keitetään? Olen syönyt peruna-, ohra-,riisi- ja hirssipiirakoita. Tattaria en muista. Hirssipiirakka oli hieno makuelämys. – Entä se rypytys? Äiti opetti sisarilleni, että ennen rypytystä pitää kynnet leikata. Miksi? Jokin tarkoitus sillä on. Liekö ihan perinnekulttuuria? – Muitakin perinneruoka-ideoita on varmaan olemassa. Ehkä ihan pelkästään värtsiläi-siäkin? Piirakkapäivässähän on kysymys myös pienestä bisneksesta. Eihän herkkuja ilmaiseksi tarvitse tarjoilla! – Jokin tapahtuma voisi olla jonkin muun tapahtuman sisällä: Esimerkiksi lemiläisten järjestämä särän maistelu. Tämä idea palauttaa mieleen erään tapahtuman. Meillä oli Lemin pappilan pihan leikkurina kesälammas, isokokoinen ja vihainen pässi. Kotiseuruyhdistys oli saanut tilauksen valmistaa särän Hviträskin kartanoon jollekin herraseurueelle. Mutta sillä kertaa ei ollut lampaan lihaa museolla. Emännät kääntyivät papin puoleen ja ehdottivat, että saisivat pappilan pässin ja sitten myöhemmin palauttaisivat saman lihamäärän jostain toisesta lampaasta. Ehdotus sopi meille. Mutta sitten pari yötä myöhemmin heräsin tulipalon räiskeeseen. Menin parvekkeelle ja huomasin, että museo oli tulessa. Se paloi matalaksi. Pässi oli kuitenkin ennättänyt valmistua ja oli matkalla Helsinkiin. Sitten muutaman ajan kuluttua lainalihat saatiin pappilan uuniin paistumaan. Seurakunta järjesti kirkossa virsien laulutilaisuuden. Neliäänisen virren kajahtaessa Suomen ehkä arvokkaimman puukirkon holveissa kiersi kolehtihaavi uuden museon hankkimiseksi. Kotiseutuyhdistys löysi Valkealasta perettavaksi tarkoitetun vanhan hirsitalon. Varsin pian seisoi museon pihassa entistä ehompi museo, ja särää alettiin taas paistaa ja nauttia. Särää ei syödä annoksien mitalla, vaan mahan täydellä. Ehkä tämä ihmeruoka voisi tehdä myyntimatkan Värtsilään Arppen Pihaan! Sellaisia matkoja Kotiseutuyhdistys on tehnyt vuosien ajan. Vain yhden reissuun aikana kipinä oli päässyt seinänrakoon. -Nyt joku varmaankin toteaa: Puhuu kuin leikatusta lampaan piästä. Mutta on niitä hyviä juttuja syntynyt huonommastakin luusta kuin pässin piästä. – Liustavia hiihtokelejä Värtsilän primaladuille! toivottaa evakkolainen Erkki Lintunen.

  3. Toissa kesän Erä ja Luonto -tapahtuman ehdoton vetonaula oli Eläkeliiton sultsinapiste.

    Harmiksemme suosio oli vain sitä luokkaa että sunnuntaille ei jäänyt enää mitään myytävää! Viime vuonna jäimme sultsinoista paitsi, tulevalle kesälle sen sijaan olen kovasti kosiskellut Eläkeliittoa jälleen mukaan.

    Toivottavasti saamme taas nauttia sultsinaherkuista, jopa molempina juhlapäivinä.

    Saisimmekohan myös setä-Erkkini peräänkuuluttamat piirakat mukaan?

  4. Piirakoista olisi pidettävä palaveri. On monta asiaa, joista haluaisim emäntien kanssa jutella. Yksi ehto: pitää olla kahvia ja piirakkaa. Muuten eivät kielen kantimet avaudu. – Olin muutama vuosi sitten erään serkkuni synttäreillä. Mukaan otin pojanpojan, jolla oli samaan aikaan oma juhlansa, alle 10-vuotias. Paluumatkalla kysyin häneltä, montako piirakkaa söit. Seitsemän!!!!!!! Sanoin: Hyvä, Karjalan poika! Ei se mitään, vaikka asutkin nyt Helsingissä. E.L.

  5. Monet värtsiläläiset ovat syöneet särää, itselläni ei ole ollut mahdollisuutta maistaa. Jotkut ovat kyllä sanoneet ettei se kovin
    kummallista ole. Anteeksi vain!
    mirjasisko

  6. Minun kotonani Kenraalinkylässä Tilda mummoni teki myös tätä sä-
    rää, mutta siitä käytettiin niinkin hienoa nimeä, kuin särhä-
    paisti. Rasvaista se ainakin oli, mutta sanottiin, että miesten
    pitää saada kunnon ruokaa, että jaksavat tehdä raskaita töitä.
    Muistaakseni tämä ruoka oli listalla useampanakin päivänä vii-
    kossa.

  7. Koetan joskus kertoa, mikä on särä. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta kyllä se on hyvää. Santsata sitä pitää, vaikka mausteena ei ole muuta kuin hento leppäsavu ja suola. Juomana kotikalja. E.

  8. Onpa täällä ollut vilkasta mielipiteiden vaihtoa veden kielelle nostavien herkkujen ympärillä. Sain lapsena lammaskaalia ja minun mielestä se lammas maistui märälle villalapaselle. Kului useampi vuosikymmen niin, että minulle kelpasi lammas vaan villalankana, olin intohimoinen neuloja.

    Joku vuosi sitten teimme työpaikan virkistysretken Lopella sijaitsevalle Marskin majalle. Meille oli tilattu ruuaksi Marskin perinneateria, jossa pääruokana on lampaanfilee. Sen tilalle oli mahdollisuus saada kalaa. Päätin voittaa ennakkoluuloni, ottaa riskin ja kokeilla lammasta. Ja voi että se oli hyvää! Tuntitolkulla haudutettu miedossa uunin lämmössä kermaisessa soossissa, johon oli muistaakseni lorautettu konjakkiakin.

    Viime syksynä minulla oli tilaisuus vierailla ystävieni kanssa Lemin museolla nauttimassa säräateria. Ja täytyy sanoa, että siitä ei kyllä enää lammasruoka parane! Ihanan mureaa ja maukasta. Ja entäs ne lampaanrasvassa kypsyneet kokonaiset perunat särän seurana! Lisäksi vielä suussa sulavaa tuoretta rieskaa. Kotikaljaakin oli. Ja syödä sai tosiaan niin paljon kuin vatsa veti. Muistelen emäntien maininneen, että suurimmat lihamäärät henkeä kohti olisivat lähennelleet kiloa.

    Karjalanpiirakoiden (sellaisten aitojen, eikä minkään piirakan kuvatusten) lisäksi myös sultsinat saavat nousemaan veden kielelle. 50-luvulla äiti paistoi sultsinoita sunnuntaiaamuna, jos ei ollut ennättänyt lauantaina paistaa piirakoita.

  9. Eero-Matti palasi lammas-aiheeseen, josta kirjoittelun aloitin Värtsissä 25.2.2011. Lampaalla voisi olla Suomessa iso tulevaisuus, jos niin haluttaisiin. Mutta ensin meidän olisi opittava syömään lammasta. Myös lampaan villalla voisi olla markkinoita, jos… Kysykää Karoliinalta!

    Lemin särästä kirjoittaessani toin esille myös Lemin neliäänisen virsilaulun, johon voi haluttaessa tutustua julkaisemani kirjan avulla. Olen muutaman kerran Lemillä käydessäni ideoinut tämän virsilaulun vaalimista. Nyt ovat ryhtyneet asiaan. Seurakuntaan on palkattu projektityöntekijä EU:n rahalla, ja toinen aloittanee kuluvana vuonna. Tarmokas kiihtelysvaaralaissyntyinen puuhanainen on saanut aikaan merkittäviä asioita. Työkumppaniksi tulee Jyväskylästä kanttori, jolla on taito saada ihmiset laulamaan. Hänkin on nainen. Ja myös seurakunnan nykyinen kanttori osaa ammattinsa. Hän mies!

    Olin paikalla, kun yllä mainitun kilpailun tulokset julkistettiin. Akateemikko Kustaa Vilkuna jätti lemiläisille haasteen: Pitäkää särä eli tämä yksi Suomen seitsemästä ihmeestä ja neliääninen virsilaulu eli yksi Karjalan ihmeistä aina rinnakkain. Vaalikaa niitä yhdessä. Lemiläiset ovat niin tehneet. Siinä esikuvaa meille värtsiläisille. Tehdään Wärtsilän mustasta paikkakunnan ihme. Kylvämäni mustat ovat itäneet maassa hyvin ja puskevat vartta valoa kohti. Ierikka

  10. Kokkitrio aloitti sen aikaisessa Lintulan Hovissa lampaanlihalla rosvopaistitouhut, jota sittemmin Rami alkuvuosinaan Sinilinnussa kunniakkaasti jatkoi. Nyt tämänkin herkun valmistaminen ja vaaliminen on hiipunut.

    Wärtsilän mustasta voisi tosiaankin saada vaikkapa Rajan Ryssäykseen tulevaisuuden hittituotteen, voisivatko vaikkapa isommat, kuin Erkki-setäni – perunanviljelijät ottaa tästä onkeensa, ainakin Örnin Mika joka kautta vuosien on loistavan laatuista perunaa tuottanut myös Sinilinnun tarpeisiin?

    Meillä olisi muitakin pienimuotoisia ”hittejä” jos ei muualle, niin ainakin kylämme omiin tapahtumiin; Värtsiläpäivät, Rajan Ryssäys… SULTSINAKOJU! Pomminvarma hittituote joka nähtiin jo Värtsiläpäivillä 2010.

  11. Se sultsina, se vaan onkin oikea herkku!

  12. Palautan tämän juttusarjan 4 vuoden takaa esille. Mielestäni siinä on monta kohtaa, joista voisi alkaa jutella kahvikupin äärellä. Lammas, potaatti… Virsikin la 25.4.2015 klo 13 Värtsilän kirkossa!!!!

    Lukekaa! Miettikää!

    Kulttuuri on laaja-alainen ilmiö ja siitä voi kehitellä myös uustuotteita, paikallisia sovelluksia, ihmisten iloksi ja yhteiseksi hyödyksi!

    Makuasioista ei voi kiistellä. Onneksi. Ei ainakaan tarvitse.

    Lemin särä jäi tänä pääsiäisenä paistamatta, kun tuli tuo tulehdus käpälään ja nämä hoidot siellä sun tiällä. Mutta kohta Ullukan uuni lämpiää ja säräkaukalo täyttyy Sirolan lampaasta! Menu: mahan täyveltä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *