Tekijä: Erkki Jormanainen

Joululahja saatiin

Tohmajärven kunta sai 800 000 euroa harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Valtioneuvosto myönsi sellaista talousvaikeuksissa oleville kunnille. Kitee sai 1,1 miljoonaa. Vähintään miljoonan saivat Kiteen ohella Karkkila, Kauhajoki, Nivala ja Paimio. Kesälahden potti oli 400 000 euroa ja Rääkkylän saman verran. Harkinnanvaraista…

Tielinjaus puuttuu

Niiralaan valmistuneesta asemakaavaluonnoksesta puuttuu uusi valtatien linjaus. ”Asemakaavan suunnittelussa on lähdetty siitä, että tässä vaiheessa ei tarkastella osayleiskaavassa osoitettua uutta valtatien linjausta, koska sen toteutuminen ei ole lähitulevaisuutta”, mainitaan kaavaselvityksessä. Uuden valtatien on ollut määrä kulkea ”taajaman” eteläpuolitse, mikä on…

Maailman turuilta

Värtsi on saanut ulkomaankirjeenvaihtajan. Värtsilästä 1960-luvun lopulla opintielle lähtenyt henkilö on luvannut ilahduttaa verkkolehden lukijoita silloin tällöin jutuilla ja kuvilla. Hän käyttää nimimerkkiä VTOH. Ensimmäinen tarina tuli keskeltä Kiinaa Zhuzhoun kaupungista, jossa vietettiin pienimuotoista maamme itsenäisyysjuhlaa. VTOH on tehnyt 1970-luvun…

Maja valmiiksi

Majavat asustelevat samassa pesässä useita vuosia, mutta alueen ravinnon loputtua on edessä muutto uuteen paikkaan ja uuden majan rakentaminen. Kun ilmat viilenevät, on aika aloittaa. Kekopesä suojaa kylmältä talvella ja petoeläimiltä. Se rakennetaan suunnilleen samoin menetelmin kuin patokin. Pesän tekeminen…

Kuvasatoa

Itsenäisyyspäivä oli Värtsilässä tällä kertaa tavallista vilkkaampi. Seppeltenlaskun lisäksi kylätalolla oli perinneradiotapahtuma, joka sai väkeä mukavasti liikkeelle. Värtsi seurasi näitä tapahtumia kameran takaa. Kuvat EJ.                              …

Päivän tapahtumat

Värtsilän itsenäisyyspäivä alkaa kello 9 kirkolla, jossa lasketaan seppeleet. Tämän jälkeen on kahvitilaisuus kylätalolla. Pohjois-Karjalan Radiokerhon järjestämä perinneradiotapahtuma on kylätalolla kello 10-14. Partiolaiset tarjoilevat nokipannukahvia ja makkaroita kylätalon pihalla kello 10 alkaen. Ulkotulien toivotaan juhlistavan itsenäisyyspäivän iltaa. Soihtuja ja ulkotulia…

Kirkkoherran läksiäiset

Sakari H mainitsi Papin pätkä -kirjoituksessaan Lauri Uskin, joka oli Värtsilässä kirkkoherrana 1947-56.  Hänen siirtyessään Nuijamaalle pidettiin täällä läksiäiset, jotka seikkaperäisesti selostettiin eräässä sanomalehdessä. ”Kun juhlan kunniavieraat, kirkkoherra L. E. Uski ja rouva Kerttu Uski sekä kirkon ääriään myöten täyttävä…

Perunaa viljelemään

Värtsilään on saatu lahjoituksena kaksi säkillistä Wärtsilän mustaa. Entinen värtsiläinen Jore Helsingistä oli löytänyt Pohjois-Karjalan reissullaan näitä nostalgisia perunoita Liperistä. Toinen säkillinen tuli yllekirjoittaneelle ja toinen meni vielä paremmalle viljelijälle Erkki Lintuselle. Siispä ensi keväänä on aloitettava perunamaan kuokkiminen talven…

Kunniamerkkejä

Tasavallan presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan ansioristin Niiralan tullipäällikölle, tulliylitarkastaja Erkki Multamäelle sekä Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitalin kirjastovirkailija Arja Pekkariselle Värtsilään. Onneksi olkoon. Itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä myönnettiin kaikkiaan 4148.

Niiralasta kuultua

Kostamon kauppa Siirtyessämme jälleen kauniista kesästä syksyyn, on liikkeemme taas valmistautunut runsaasti lämpimillä tavaroilla. Aluksi on meillä ilo mainita ahkerille neulepuikon käyttäjille, että tunnetut Kesla-langat ovat saaneet entistä muodikkaammat värit ja lankojen kestokykyä on entisestään vahvistettu. Näistä langoista saa varmasti…

Tahti jatkuu

Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan ylitti marraskuussa noin 106 000 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan noin 23 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten määrässä. Viisumivelvollisia oli 45 prosenttia. Kuukauden vilkkain päivä oli 4.11., jolloin rajan ylitti 5817 matkustajaa.…

Maan kärkeä

Värtsilän Kisa Värtsilän Kisa oli suunnistuksessa vahvin seura Pohjois-Karjalassa 1960. Karjalainen kirjoitti, että se kuului maan kärkipään suunnistusseuroihin. Kisa oli menestynyt hyvin eri puolilla maata cup-kilpailuissa, joissa kisattiin kultakellosta. Se oli haastatteluhetkellä yhteispisteissä kolmas vain kaksi pistettä kärjestä jäljessä. Kauden…

Löytyykö ”lähteitä”?

Värtsilän Vesikunta toivoo yhteistyötä alueen asukkaiden kanssa. Jos joku sattuu luonnossa tai muualla liikkuessaan tapaamaan ennen näkemättömän ”lähteen”, siitä olisi hyvä ilmoittaa Vesikunnalle. Näin saataisiin kenties nopeasti tieto vesivuodoista ja voitaisiin korjata ne nopeammin. Vesikunnan sihteeri vaihtui Erkki Kinnusen siirtyessä…

Huolintaan yt-neuvottelut

Huolintayhtiö Nurmisessa käynnistetään yt-neuvottelut, jotka koskevat myös Niiralassa 30 henkilöä. Tämä tietänee enimmillään 90 päivää kestäviä lomautuksia. Asiasta kertoi Yle Pohjois-Karjala. Yt-neuvotteluja perustellaan markkinoiden epävarmuudella ja alentuneilla rahtimäärillä, joitten takia toiminta supistuu. Koko maassa on kyse 170 henkilöstä. Niiralassa yhtiölle…

Hämärän hetkiä

Ohut lumipeite toi hieman valoa kaamoksen hämärään. Väliaikaista se saattaa olla, sillä tuleviksi päiviksi lupailee taas plussa-asteita. Heti lumien tultua piti rientää luontoon tarkkailemaan eläinten jälkiä. Vaikka syksy on näyttänyt hiljaiselta Sääperin laaksossa, osoittautui elämä melko virkeäksi jälkien perusteella. Metsäkauriit…

Kh: ei neuvotella

Tohmajärven kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei kuntaliitoksista neuvoteltaisi minnekään suuntaan. Kunnanjohtaja Olli Riikosen esitys neuvotteluista Keski-Karjalan suuntaan meni nurin äänin 7-0 ja Joensuun suuntaan äänin 4-3. Vastaesitykset tulivat keskustalta, jolla on valtuustossa yksinkertainen enemmistö. Kunnanhallituksen päätöksistä kertoi verkko-Karjalainen. Kuntaliitosasiat tulevat valtuustossa…

Ilveksen hiihtoa

Ilveksiä ammutaan tänäkin talvena. Pohjois-Karjalaan on myönnetty 30 lupaa. Metsästysaika on joulukuun alusta helmikuun loppuun. Pyynti tulisi kohdentaa vahinkokohteen tai asutuksen läheisyydessä liikkuvaan yksinäiseen ilvekseen. Värtsilässä on melkoiset ilvesperinteet. Täkäläiset metsästäjät hiihtivät niitä elävinä kiinni 1960-luvun alkuvuosina. Lehdet uutisoivat tuolloin…

Luonnon kirkossa

Kun ilta tummui Kukkolammen rannalla, sytytti kirkkoväki kynttilän. Se valaisi  talveen valmistautuvaa Luppotuvan tienoota yhdessä nuotion ja lyhtyjen kanssa. Oli adventtikirkon aika. Luonnon keskellä oli hiljaista. Ympäristö oli omiaan laittamaan ajatuksia tärkeysjärjestykseen, erottamaan olennaisen epäolennaisesta. ”Lahjojakin tärkeämpää on antaa aikaa”,…

Aika muuttuu

Yksi ja toinen muisteli joulutapahtumassa rajalla perjantaina, että ovat ajat muuttuneet siitä, kun muutama vuosikymmen sitten rajaliikenne otti ensi askeleitaan. Eikä aika tässä tapauksessa ole aina kullannut muistoja. Itsekin olin kameran kanssa juttua tekemässä samaisessa paikassa, kun ensimmäinen virallinen valtuuskunta…

Median pyörteissä

Itähuolinnan Soile Lehtinen sanoi kerran Öljymäen ABC:n Aleksander Artemjeville, että hänellä olisi ehdotus. Aleksander tokaisi, että hyvä, onko se paperilla. No ei ollut, mutta äkkiäkös sen kirjoitti. Näin lähti alkuun joulunavaustapahtuma rajalla Niiralassa. Yhteistyökumppaneita alkoi löytyä molemmin puolin rajaa. Kohtapuoliin…

Joulun alku rajapuomilla

Ei ole ennen moista nähty: joulupukki, pakkasukko ja pakkastyttö avasivat joulun rajapuomilla Niiralassa. Eikä sekään liene näillä main jokapäiväistä, että venäläinen tullieverstinna ja suomalainen rajapäällikkö kilistelivät jouluglögimukeja ja myhäilivät leppoisasti vieretysten. Niin vain pääsi käymään, kun Pohjois-Karjalan ja Karjalan tasavallan…

Viisumivapauteen

Hesari julkaisi taannoin mielenkiintoisen artikkelin viisumivapaudesta. Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Laajava ja Rajavartiolaitoksen päällikkö Jaakko Kaukanen olivat yhteisessä kirjoituksessaan sitä mieltä, että matkailijamäärien kasvuun ja viisumivapauteen on valmistauduttava hyvissä ajoin molemmin puolin itärajaa. ”Tavoitteena tulee olla, että viisumivapauteen siirrytään asteittain niin,…

Muistomerkki

Ystävyyttä 3 Venäjän Värtsilässä paljastettiin suomalaisten sankarivainajien muistomerkki elokuun 9. päivänä 1992. Se tuli vuonna 1941 palaneen luterilaisen kirkon vieressä olleen sankarihautausmaan paikalle. Tilaisuuteen osallistui 200 suomalaista ja 300 venäläistä. Hanke virisi, kun paikalle suunniteltiin urheilutalon rakentamista. Värtsiläinen kauppias Oiva…

Pälkjärveläinen

Värtsilän naapuripitäjä ennen sotia oli Pälkjärvi. Sen muistoa vaaliva Pälkjärven Pitäjäseura ahkeroi ainakin kirjoitussaralla. Äskettäin ilmestyi jo neljäs Pälkjärveläinen -lehti tänä vuonna. Se on peräti 65-sivuinen lukemisto. Heti kannessa oleva Aapeli Kääriäisen kuva säväyttää. Persoonallisen oloinen ratavartija toimi aikoinaan Pälkjärven…

Uralin pihlaja

Ystävyys 2 Elokuun 27. päivänä 1989 saapui Vanhasta Värtsilästä 87 henkilöä Ystävyys-Druspa -juhlaan urheilutalolle. Siellä laulettiin yhdessä Uralin pihlajaa, jonka sanat oli monistettu ohjelmalehtisen taakse. Paikallislehden leike kertoo, että kyseessä oli suuri kansanjuhla. Urheilutalon sali oli ääriään myöten täynnä ja…

Eka kertoja

Ystävyys 1 Loppuviikolla on historiallinen tapahtuma, kun Venäjän Karjalan ja Pohjois-Karjalan kaupallista joulua avataan yhteisvoimin Niiralan rajapuomilla. Siellä kohtaavat joulupukki, pakkasukko ja pakkastyttö. Tämän kunniaksi Värtsissä muistellaan tällä viikolla muutamassa jutussa 1980-luvun loppua ja 90-luvun alkua, jolloin kanssakäyminen Niiralan kautta…

Salaista

Linkin takana olevassa uutisessa ei puhuta sanallakaan Värtsilästä, mutta se koskee kyläämme/pitäjäämme melkoisessa määrin. Linkki vie tekniikka&talous  -lehteen, jossa on juttua 4G -verkoista. Niihin tulisi rajoituksia itärajalla. Tekniikka&talouden uutisen lopussa on linkki Talouselämä -lehden juttuun, jonka lopussa on puolestaan salatuksi…

Hevosystävät

”Hevoshuutokauppa ja kilpa-ajot Värtsilässä”, kuuluttaa lehti-ilmoitus vuodelta 1960. Huutokauppa on pidetty Uudenkylän maamiesseuran talon pihassa ja kilpa-ajot Santamäen suoralla. Ilmoittautuminen on ollut J. Huovisen talossa. Niinikään kehoitetaan palauttamaan kiertopalkinnot em. paikkaan. Ilmoituksen alla lukee ”Hevosterveisin Värtsilän Hevosystäväin Yhdistys”.

Nimeksi Värtsilä

Verkko-Karjalaisen keskustelupalstoilla on käyty viime päivinä vireää keskustelua Keski-Karjalan kuntaliitosmahdollisuuksista. Entinen kiteeläinen kansanedustaja Esa Lahtela, sd, kirjoittaa tänään perjantaina näin (kommentti juttuun Tohmajärven Riikonen kypsyi valmiiksi liitosneuvotteluihin): ”Mutta entäpä jos kukaan ei liity mihinkään vaan laitetaan ihan uusi kaupunki pystyyn…

Niiralan asialla

Perussuomalaisten pohjoiskarjalainen kansanedustaja Osmo Kokko on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Niiralan kehittämisestä sekä vapaakauppa-alueen muodostamisesta Itä-Suomeen ja Venäjän Karjalaan. Rajanylityspaikalle tarvittaisiin Kokon mukaan mm. lisäkaistoja ja tieyhteyttä Niiralasta Onkamoon olisi parannettava. Vapaakauppa-alue toisi lisää turisteja ja työllistäisi kaupan alaa. Kokko…