Viikon puheenaiheet, vko 48/2021
Sana on vapaa.
Eläkeliiton Värtsilän yhdistys: Joulupuurojuhla ke 8.12.2021 klo 15.00 (Huom. klo aika!) Värtsilän koululla, Niirala.Puuroa, musiikkia, arpajaiset, ym.Tervetuloa kaikki mukaan yhteiseen joulujuhlaan! Tv. Hallitus.
Värtsilän ent. koululla huomenna! Kaikki mukaan! OIet lämpimästi tervetullut!
TV stä tuttu Charlotte Kilcher laski kukkia coronan uhrien ja heitä hoitaneiden kunniaksi Kuvat: TV sarjasta Viimeinen rintama Televisiossa esitetään nykyisin useitakin ohjelmia kaukaisesta Alaskasta. ”Viimeinen rintama-” nimistä sarjaa on kuvattu korona pandemian aikana niin, että kuvausryhmän oli lähdettävä pois ja perhe kuvasi elämäänsä itse. Perheen emäntä Charlotte on karjan hoitaja mutta hänellä on myös
Närhillä 5 minuutin hiljainen hetki Olin katsomassa ikkunasta ulos kun linnut innokkaasti etsivät maasta syötävää ohuen lumikerroksen alta. Toinen maassa ja toinen omenapuussa. Kännykkä oli kädessä kun olin varautunut ottamaan kuvia. Yhtä äkkiä molemmat närhet pysähtyivät eivätkä hievahtaneet moneen minuuttiin. Mitähän tämä kunnianosoitus lienee tarkoittanut?
Bensan hinta on puhuttanut koko syksyn. Lapin alueella jo yli 2 €/litra. Tohmajärvellä eilen 1,94 €/litra. Mikä maksaa? Kuka rahastaa? Kauppiaat, jalostamot, verottaja vai öljysheikit? Bensiinin hinta Euroopassa, litra, 15-marraskuu-2021
Ilmeisesti hirvet käyneet jyrsimässä pihlajien runkoja. Luonnon vihreä ruoho alkaa olla vähissä hirvieläimiltäkin.
Sain käsiini vanhoja valokuvakansioitamme, taisivat olla lainassa pitemmän aikaa. Tuli jälleen nostalginen olo niitä katsellessa. Tässä kuvassa perhe Partanen asuu Heinävedellä rautatieläisten kasarmilla, kolmen perheen talossa. Kevät näyttäisi olevan tulollaan, ja mummit ja ovat vierailulla. Liisi-tytär ja Hannu-poika mukana potretissa, mie ite kameran takana. On 50-luvun aika. Se mikä minua tuossa kuvassa kiehtoo, on tyylikkäät
Hirvipeijaisissa Käytiinpä hirvipeijaisissa Värtsilässä. Sai makuhermot nautiskelua kuin myös näköhermot. Näytti keitto kelpaavan kaikille erinomaisesti. Kauneuden kaipaajana katseeni kiinnittyi taitavaan koristeluun tarjoilutilassa. Kyllä on Värtsilässä monenlaisia kykyjä! Kävyistä oli tehty kukkia ja köynnöksiä. Erittäin upea kattokruunu oli kaiken huippu. Kiitokset kaikille työhön osallistuneille! Käpytaidetta Perhejuhlan kattausta Samoihin aikoihin sattui myös perhejuhlan ajankohta. Kyseltiin kestitystä vähän
Kiira koira on kadonnut Värtsilän Sikkerivaarasta torstaina 11.11.2021 iltapäivällä. Kaulassa koiralla on vaaleanpunainen panta puhelinnumerolla. Havainnot voi soittaa Markku Varoselle, puh. 050 567 0006. Kiitos!
pidetään torstaina 18.11.2021 klo 19.00 Värtsilän koululla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Värtsilän Pitäjätoimikunta
Värtsilän Nuorisoseuran Vuosikokous 23.11.2021 Värtsilän koululla klo. 18:00. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu, tervetuloa. Hallitus
Tätä on kysytty ja toivottu kovasti! Värtsilän kesäteatteri kokoontuu suunnittelemaan kesäteatterinäytöstä kesälle 2022, kahden vuoden tauon jälkeen. Voimia on kerätty kahden välivuoden ajan ja moni odottaakin mukavan harrastuksen aloittamista jälleen. Vuonna 2020 ei saatu tarpeeksi mukaan tekijöitä. Tämä oli tilanne jo ennen koronavirusta. Viruksesta johtuen kesäkautta 2021 ei edes yritetty lähteä suunnittelemaan epävarman tilanteen johdosta,
Tohmajärven kunnanhallitus myönsi jatkoaikaa 1.5.2022 kiinteistön lahjoituksen vastaanottamisaikatauluun. Kunnanhallitus edellyttää, että Värtsilän Pitäjäyhdistys ottaa koulukiinteistön kulut vastattavakseen 1.1.2022 alkaen. Jos sopimukseen ei päästä kiinteistön myyntitoimet aloitetaan välittömästi. Tohmajärven kunta on halunnut lahjoituksella taata värtsiläläisille mahdollisuuden hyödyntää tiloja kuntalaisten kohtaamispaikkana. Lähde Tohmajärven kunnan facebook sivu. Allaoleva teksti kopioitu kunnanhallituksen esityslistasta. Lähde http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2021198-21 KunnanhallitusEsityslista 01.11.2021/Asianro 21 Kunnanhallitus
Värtsilän koululla on myytävänä rajoitettu erä havukrasseja ja havupalloja 10€/kpl. Materiaalina kuusi tai mänty. Alla kuvia,
Olen vaeltanut, kuten vanhempanikin. Ilman päämäärää, tunnistusta omasta merkityksellisyydestä, kokemusta kuulumisesta. Tunnetta juurista, vain niistä, jotka sojottavat taivasta kohden, kuin kysyen, huutaen. Mihin minä kuulun, missä on minun sieluni koti, sydämeni paikka. Nousee uhkea vaara, laskee kuin nukahtaen unholaan. Taakse jää. Salot soivat ja hengittävät, tietävät ne, jotka ovat olleet ja menneet. Pelto karella, pelto
Näin sanoi aikoinaan muuan toimittaja ääniradiossa kauan aikaa sitten. Syksyyn on tultu väistämättä jokavuotiseen tapaan. Uimakausikin on jo loppunut, vedet viilenivät niin järvistä kuin joistakin. Onneksi löytyy uimahalleja joillakin paikkakunnilla, niin kuin meillä täällä Joensuussa. Polskutella voivat mielin määrin niin harrastajat kuin kilpauimaritkin. Edellisessä jutussani olimme venäläisten poikien kanssa uimassa Värtsilän Karinjoella. Nyt vaihtaisin uimapaikan