Näin sanoi aikoinaan muuan toimittaja ääniradiossa kauan aikaa sitten.
Syksyyn on tultu väistämättä jokavuotiseen tapaan.
Uimakausikin on jo loppunut, vedet viilenivät niin järvistä kuin joistakin.
Onneksi löytyy uimahalleja joillakin paikkakunnilla, niin kuin meillä täällä Joensuussa. Polskutella voivat mielin määrin niin harrastajat kuin kilpauimaritkin.
Edellisessä jutussani olimme venäläisten poikien kanssa uimassa Värtsilän Karinjoella. Nyt vaihtaisin uimapaikan Jänisjärvelle jatkosodan aikaan. Olen kirjoittanut samasta aiheesta Värtsiin sen alkuaikoina, vaan eipä ole enää kopiota tallessa.
Jänisjärven upeat hiekkarannat olivat meidän Rivieramme, Ylänteeksi paikkaa kutsuttiin. Varsinkin viikonloppuisin uimarannalla oli pientä tungosta.
Uimapukujen kanssa oli hankalampaa. Kaupoista niitä ei ollut saatavana, joten kekseliäisyyttä tarvittiin miten uima-asun taikoisi ylleen.
Itselleni kävi niin onnellisesti, että äidilläni oli kaksi uimapukua joista sain toisen. Siispä sakset käteen, keskeltä poikki ja niinpä sain ihan muodikkaan asun itselleni.
Kuinkahan monta vuotta kuluikaan ennen kuin kauppoihin alkoi tulla myyntiin uimapukuja naisille ja miehille uimahousuja?
Olen kertonutkin, että myöhemmin venäläiset olivat rakentaneet sinne vanhan uimapaikan läheisyyteen, tien toiselle puolelle, kesäsiirtolan lapsille.
Kertaakaan emme käyntiemme aikana nähneet siellä ketään liikenteessä, ei lapsia eikä aikuisia.
Muutamat hyvät rantakalakeitot ja makoisat paistit kera vodkan ja viinin söimme Valentinan kesäpaikalla. Maistui sitten ”viimeisen päälle”.
Mukavaa niitä on vielä näin jälkikäteen muistella.
Minullekin selviteltyäni selvisi, että otsikko viittaa sota-aikojen radio-ohjelmaan Jahvetin kirjelaatikko ja asiaan liittyvä Ylen linkki tässä:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/05/14/jahvetin-kirjelaatikko
Jänisjärven uintijuttujakin löytyi, mutta tuskin oikeaa, eikä ainakaan Ylänteestä kertovaa. Tutkikaahan toisetkin vanhoja Värtsejä myös tällä silmällä.
Hilkan kirjoitus Tuliperäistä kertoo Jänisjärvestä ja siellä uimisesta. Julkaistukin jo Värtsin alkuaikoina.
https://vartsi.net/2010/12/17/tuliperaista/comment-page-1/
Hilkka Partasen kirjoittamat ”muistelut” yms. ovat parasta antia Värtsissä.
Kiitos Hilkka!
Minua kiinnostaa rajan takaisen silloisen Värtsilän tapahtumat.
Joku sanoi että minun vanhemmat ovat asuneet Värtsilän kirkonkylässä. Siellähän oli kaikki palvelut ja Sortavalassa lisää.
Aika entinen ei koskaan enää palaa..
Huikeita nämä jutut. Tässäkin on monta tarinaa sisäkkäin. Hilkka mainitsee uinnistaan Jänisjärvellä ja kohta Sakari kaivelee kyseisen uinnin ”Tuliperäistä” Värtsin jutusta.
Tällainen kappale Hilkan uinneista löytyi artikkelista ”Tuliperäistä” kopioin kyseisen kohdan tähän: Pitää katsella jos löytyisi muitakin kirjoituksia.
Hilkka kirjoittaa:
”Piti itsenikin kokeilla jatkosodan kesällä 1943 pituusuintia Jänisjärvellä. Olin siihen aikaan melkoinen uimari ja niinpä päätimme ystävättäreni kanssa lähteä uimaan järven yli, tosin melko kapeasta kohdasta, mutta edestakaisin. Kolmas tyttö souti keskessä veneellä, muka auttaakseen, jos hätä tulee. Ei tullut, mutta hieno uinti tuli tehtyä. Olisi varmasti pelottanut, jos olisimme tienneet, mitä kaikkea tuo kaunis järvi sisälleen kätkee”.
Aikamoinen vesipeto on Hilkka ollut
Sakari löysi myös tuon ”Jahvetin kirjelaatikon” Hieno löytö sekin. Minulla on tänään mennyt tuntikausia kuunnellessa ja lukiessa Jahvetin kirjelaatikosta.
Kiitos Hilkka ja Sakari