Kauppaneuvos Akseli Antikainen kertoo kirjassaan ”Omakuva”, että hän kuului tehtaan poikien mukana Värtsilässä Yrityksen voimisteluseuraan 1900-luvun alkupuolella. Yhteiskoulu oli ollut seuran harjoittelupaikkana. Voimistelunäytöksiä oli pidetty kisakentän soittolavalla.
Yrityksellä oli myös kilpailutoimintaa. Voitokkaan voimisteluottelun jälkeen otetussa valokuvassa on keskellä palkintopokaali sylissä joukkueen johtaja, Tikkalan kansakoulun johtajaopettaja Kaarlo Massinen. Sisarukset, tehtaan piirustuskonttorin konepiirtäjä Toivo Massinen ja osuusliikkeen konttoristi Anni Massinen olivat myös joukkueessa. Kaikki kolme olivat tulleet Pietarista Suomeen ennen rajan sulkeutumista.
Suku on luvannut luovuttaa hallussaan olevan arkiston Maakunta-arkistoon talletettavaksi.