Kurt Vonnegut: Piruparka, suom. Jukka Kemppinen, Tammi.
Kurt Vonnegut on mies, joka pistää ”tosielämän saduissaan” niin vaikuttavaa fantasiaa amerikkalaisesta unelmasta ja sen sivuvaikutuksista ja kääntöpuolista, että lukija väkisinkin viihtyy hänen matkassaan. Piruparka ilmestyi vuonna 1979 ja tietysti kansa kohahti, jopa niin äänekkäästi, että Vonnegutin kirjoille pantiin jossakin vaiheessa porttikielto amerikkalaisiin yliopistoihin.
Mutta aiheeseen. Kirjan päähenkilö, Walter F. Starbuck käy Harvardin ja pääsee jopa Nixonin nuorisoasiain neuvonantajaksi, mutta kuinka ollakaan hänen työhuoneeseensa kätketään Watergate-rahoja ja kukapa muu onkaan viime kädessä syyllinen kuin Walter, joka joutuu lusimaan.
Kirja kertoilee polveilevasti tarinaa Starbuckin vaikutusvaltaisista ystävistä, vaimoista ja rakkaista henkilöistä, sekä pojasta, josta mies ei pidä yhtään. Mutta eipä hätää, poikakin inhoaa isäänsä.
Kirjan parhainta antia ovat kertomukset vaimojen tiimoilta ja tietysti lopun tarina rikkaasta muovikassinaisesta, joka on joskus ollut Starbuckin petikaveri. Nainen omistaa kuvaannollisesti sanoen puolet Amerikasta, mutta on valinnut pummin roolin. Hänen kuolemansa antaa Starbuckille kimmokkeen uudelle linnareissulle.
Vonnegut kertoilee tarinansa myötä Watergatesta ja muista maansa sattumuksista. Amerikkalaisen elämäntavan kritiikki on purevaa ja läpikäydyksi tulevat kommunistipelot ja muut ”hullun” Amerikan kummajaiset.
Viihdyn aina Vonnegutin huumorin parissa. Se on ironista ja mustaa, mutta jossakin kajastaa myös toivon kipinä.