Jussin maallinen taival

Kun Juuret kirjoitteli Pieru Kareisesta oleellisen, lisäisin hieman tekstiä. Hän eleli Kaustajärvellä erään lesken hyyryläisenä, hakkasi polttopuut ja piti mökin lämpimänä. Tuohon aikaan kansaneläkejärjestelmää ei ollut, joten hänenkin toimeentulonsa oli hyvin puutteellista, elätteli itsensä lähinnä kyläparturina. Ehkä teki muitakin pikku hommia, mitä nyt parinkymmenen savun kylässä oli. Naimisissakin hän oli ollut, mutta rouva oli kuollut aikapäiviä sitten, ennen sotia. Hautajaisissa hänen sanottiin katselleen arkussa makaavaa vainajaa ja kysyneen: ”No, vieläkö se minun rouvani nukkuu”.

Niin kuin Juuren jutussa mainittiin, hän toimi kyläpelimannina, soittimenaan huuliharppu. Lisänä hänellä oli pimpparauta, eikä mikään tavallinen, vaan se oli taottu ”englantilaisesta porateräksestä”, joka soikin sitten vähän eri lailla. Tietääkseni tuo pimpparauta on tallella, Onni Harisen perikunnan hallussa. Ehtaa museotavaraa.

Pyydettäessä hän myös soitti piippua, ja sitähän me lapset usein pyysimme. No, säveltähän siinä ei ollut, pitipähän jonkinlaista pörinää. Muistan hänen lauleskelleen usein suosikkilauluaan vanhan miehen raakkuvalla äänellä: ”Oli maata hän monta nähnyt, oli itää ja etelää…”.

En muista oliko hän miten hyvä parturi, mutta työkalut, joihin kuului kolme lippauskonetta, öljypullo, harja ja sakset, hän asetteli huolellisesti, katseli monelta suunnalta, että ne taatusti olivat ojennuksessa. Minua hän erityisesti kehui siitä, että ”tää poika se osaa istua suorassa ja heilumatta”. No, toki minä sen jälkeen istuinkin, vähän niin kuin tikku jossain.

Jos hän sattui kyläilemään ruoka-aikaan, niin kyllä pyydettiin pöytään. Tosin ruokailutavat olivat hiukka siivottomat. Juomavälinettä ei tarvittu, joipahan suoraan kannusta ja viiksiä pyyhki perään.

Sairastuttuaan, luulen sen olleen 1947 talvella, hän oli valitellut, että hänellä on sammakko mahassa. Sammakosta hän ei toipunut, vaan kuolema korjasi hänet kesällä pois.

Tuohon aikaan Ruposen ruskeeta ei ollut, vaan linja-auton virkaa hoiti kuorma-auto, jonka lavalle oli tehty koppi. Sinne oli väsätty puusta penkit. Kyytiin noustiin tikkaiden avulla. Kaustajärvi oli päätepiste, jossa kuski yöpyi ja lähti sitten aamulla takaisin Joensuuhun. Koskapa muutakaan mahdollisuutta ei liene ollut, linja-auton kuljettaja palkattiin päivän päätteeksi kuskaamaan vainaja Tuupovaaran hautausmaalle.

Niin me köröteltiin, saattoväki ja vainaja samassa kopissa, kohti Tuupovaaraa, virsiäkin muistelen lauletun matkan aikana. Perille päästyä oli pieni yllätys. Ilmeisesti kukaan ei ollut ilmoitellut, että uusi asukki on tulossa, jotenka hauta oli kaivamatta. No, niinpä haettiin haudankaivaja, joka tulikin kotvasen kuluttua. Hänellä oli mukanaan useita lapioita, joilla miehissä kaivettiin hauta. Syvä siitä ei tullut, ehkä vajaat puolitoista metriä, mutta katsottiin ettei hän sieltä karkaa. Pappikaan ei ollut paikalla, joten siunaamatta jäi Jussi Kareinen, Opettaja Jaloma piti pienen puheen, ja niin päättyi Pieru Kareisen maallinen taival.

Kyläläinen