Punaisia puolukoita

Puolukka on punastunut. Kuva EJ

Katsahdin ikkunalasin läpi lämpömittariin. Viileän yön jälkeen se näytti vain muutamaa lämpöastetta. Usvaa. Laitoin eväsleipiä ja mehua retkievääksi. Löysin ehjät kumisaappaat. Vanha ulkoilupuku sai kelvata.

Varustauduin poimurein ja ämpärein. Istahdin kuljettajan viereen. Auton pyörät rouhaisivat pihan soratien pintaa. Missähän niitä marjoja olisi? Jostain niitä olisi saatava. Päätimme mennä lyhyen ajomatkan päässä olevalle Päivilänvaaralle. Sieltähän niitä puolukoita sai ennenkin.

Asfaltti vaihtui soratieksi, kapeni uraksi metsässä, päättyen kurakkoon. Parkkeerasimme auton siihen. Jatkoimme matkaa kävellen polkua pitkin. Näkyi monenikäisiä hakkuuaukkoja, mutta puolukoista ei jälkeäkään.

Metsässä oli helppo hengittää. Havumetsän vihreyttä kaikkialla. Koivuissa paloi syksynkeltaista. Yläpuoleltamme alkoi kuulua ääniä. Kurkiaura. Jokasyksyinen luonnonnäytelmä parhaimmillaan. Taivas oli siipiä sakeana. Osa muuttajista oli ensikertalaisia, osa jo kokeneita konkareita. Yritin samaistua jälkikasvun muuttotunnelmiin.

Mäen kupeessa alkoi näkyä varvuissa suuria, punaisia puolukoita. Ei paljon, mutta sentään jotain. Kävelimme ja raastoimme poimureillamme tertuista marjat ämpäreihin. Kypsiäkin olivat. Ei marja-apaja suuri ollut, mutta ämpäri täyttyi niistäkin. Kävelimme ja poimimme.

Päätimme palata autolle takaisin. Polku löytyi. Mutta missäpä auto? Eihän se löytämämme polku ollutkaan sama, josta metsään menimme. Olimme täydellisen eksyksissä. Kompassi ja eväät olivat autossa. Päätimme kulkea polkua pitkin, kai se johonkin veisi. Muistimme paikan, jonne auton jätimme , mutta emme tienneet mistä sinne pääsisi. Polku muuttui kapeaksi soratieksi, päätyen vihdoin kylätielle. Kuljettaja raapi korvallistaan.

Jatkoimme kävelyä kylätietä pitkin, vaikka matkaa autolle kertyi. Jokaisella askeleella matka verotti voimiani. Väsytti. Lähes täysi marjaämpäri painoi käsissä. Se huojui vuoroin vasemmassa, vuoroin oikeassa kädessä. Vielä viimeiset viisi kilometriä. Oli suoraa ja mutkaista soratietä. Vähitellen tie kohosi ylemmäs rinteeseen. Lopulta tuli näkyviin tutunnäköinen kuusikko. Kävelimme hiljalleen. Ei matka tapa vaan vauhti, muistimme tutun sanonnan. Kumisaappaat hiersivät jaloissa. Kylläpä kuntolenkistä kävi, totesimme, kun vihdoin automme tuli mutkan takaa näkyviin.

Maija- Liisa

 

14 comments for “Punaisia puolukoita

  1. Tässä lehdessä on hyviä ”aineen” kirjoittajia, mikä ei mulle koulussakaan ollut helppoa – mielikuvitus oli ja on kadoksissa.
    Elämä sinänsä ollut minullekin kivaa ja vaihtelevaa.
    Kiitti kirjoittajille – osaanhan sentään lukea onneksi! Terv. Mike
    (nuoruuden lempinimeni)

  2. Puolukkapöperö – lapsuudenaikainen välipala

    2 dl jäisiä puolukoita
    2 dl sokeria (maun mukaan)
    1,5 dl ruisjauhoja
    1 dl kermaista maitoa tai kermaa

    Aineet sekoitetaan ja annetaan vetäytyä puolisen tuntia.
    Hyvää!

  3. Mummoni puhdisti puolukoita seuraavalla
    tavalla:

    Tarvittiin tuulinen päivä, korkeat portaat
    tai tikkaat ja puhdas pellavalakana.
    Ja tietenkin pärekorillinen puolukoita.
    Sitten vain kiivettiin mahdollisimman
    korkealle ja kaadettiin hitaasti
    puolukoita maassa olevan lakanan päälle.
    Tuuli vei roskat syrjemmälle.

    En ole kokeillut, en tiedä toimiiko.

  4. Tuo puhdistusmenetelmä toimii melko hyvin. Joinakin syksyinä,
    kun oli runsaasti puolukoita, puhdistin niitä tuulisella säällä
    lakanan päällä korkealta valuttamalla. En kyllä kiivennyt portaille.

  5. Täytyypä kokeilla puoukkapöperöä- kyllähän puolukka on hyvää muodossa ja
    jos toisessa. Kohta sitten karpalon keruuseen.Terv. mirjap

  6. Puolukoitten tuultaminen on tuttua jo lapsuudesta, ja nykyinen konstihan on tehdä se tuulettimen avulla, mikäli ei satu omistamaan sitä imuriin laitettavaa puhdistajaa. Täällä naapurikunnassa onkin ollut tosi paljon puolukkaa, ja viinihapolla tehty mehu on maistunut, eikä närästäkään, kuten usein puolukkamehu närästää.

  7. Mukava ja ajankohtainen tarina. Tuo opetuspuoli tuntuu vain jotenkin ikävän tutulta. Kun sitten iltahämärässä raahautuu väsyneenä tien varteen eikä auto olekaan siinä missä oletan.. Kumpaanko suuntaan tästä lähden? Jos tienoot ovat tuttuja niin eihän se kovin vaarallista ole, mutta aivan ventovieraalla seudulla… huh huh
    Olisiko opetus tässä tapauksessa, että pidä ainakin eväät mukana niin jaksaa paremmin hortoilla metsässä. Ehkä ladattu kännykkäkin olisi hyvä olla mukana. Minä otan nykyisin GPS vekottimen mukaan ja talletan auton paikan siihen, kun minunkin auto eksyy milloin minnekin.

  8. Minä otan jatkossa opikseni. Yleensä käytän kompassia, mutta
    nyt luotin paikallistuntemusta omaavaan kuljettajaani.
    Uudet metsäautotiet ja hakkuualueet muuttavat tutunkin maiseman
    aivan eri näköiseksi.

  9. Elävästi kuvattu puolukkareissu! Lukijakin huokaisi helpotuksesta, kun auto viimein tuli näkyviin.

    Minunkin puolukantuoja valitteli puolukoitten vähyyttä metsissä. Parhaina syksyinä on tuonut jopa kolme ämpärillistä, nyt vain kuusi litraa.

  10. Täällä päin puolukkaa tuntuu olevan. On sellainen syksy, jolloin pitkäaikainen tyttöystäväni (kuvassa) ei kuule eikä näe mitään, kun pitää puolukkakankaalle kiirehtiä. En kerro, monesko ämpäri on menossa.

  11. Tyttöystävällä on kumpparitkin sävy sävyyn puolukoitten ja poimurin kanssa!

  12. Ja kaulahuivi. Sen väri on puolukkametässä tärkeä. Eivät kuulemma hirvikärpäset tuppaa puremaan, kun on punaista.

  13. Kaulahuivi jäikin minulta huomaamatta, kun ihailin noita kumppareita.

  14. Punainen päähine olisi varmaan hyvä olla päässä, etteivät ammu
    näin metsästysaikaan poimijaa lintuna tai hirvenä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *