Sänkipellot odottavat

Hanhikarnevaalit ovat edessä. Kuva EJ

Vielä ei ole hanhia näkynyt Värtsilän laaksossa, mutta eivätköhän kohta ensimmäiset tunnustelijat ilmaannu. Vuosi sitten niitä saapui syyskuun 14. päivän tienoilla.

Vähän myöhemmin, 21. päivänä, alkoi enemmälti valkoposkihanhia keräytyä Savikon pelloille. Hannu Kivivuori kirjoitti tuolloin, että parvi oli 5 000-10 000 hanhen suuruinen.

Edellisenä vuonna ajankohta oli viikkoa myöhemmin, mutta määrät huomattavasti suuremmat. Silloin laskettiin laaksossa olleen samanaikaisesti jopa 60 000 hanhea.

Saa nähdä, millaiseksi tämä syksy muodostuu. Peipposparvia on jonkin verran pyörinyt, mutta ei läheskään niin runsaasti kuin vuosi sitten. Kurjetkin huutelivat päivänä muutamana sänkipellolla, joka odottaa nyt hanhien laskeutumista.

Share

2 comments for “Sänkipellot odottavat

  1. Muutama hanhiparvi on soitellut Kaustajärven yli jo joitakin päiviä sitten. Onkohan niillä ollut niin kiire etelään, etteivät ole malttaneet Värtsilän laaksossa välipalaa nauttia? Ierikka.

  2. Eilen illalla olin pienen parven näkevinäni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *