
Jahtia johtava Pekka Kunnas on kokenut konkari niin karhu- kuin koira-asioissa. Kuva Värtsiläpäivien metsästyskoiranäytöksestä. EJ
Koko Suomi seuraa henkeä pidätellen, kummat vetävät pitemmän korren, värtsiläiset metsästäjät vai venäläiset villikoirat. Meneillään on toinen jahtipäivä, joka valkeni harmaana ja tihkusateisena.
Lopputulosta on vaikea ennakoida. Täkäläiset metsästäjät ovat tunnetusti taitavia, mutta villikoiratkin ovat monessa liemessä keitettyjä.
Tapahtumat alkoivat vyöryä tiistaina kello 14 hujakoilla, kun Pohjois-Karjalan poliisi sai tietää, että Venäjän puolelta oli siirtynyt Värtsilään villikoiralauma, jossa oli viidestä yhdeksään koiraa. Asian olivat todenneet sekä Suomen että Venäjän rajavartiostot.
Poliisilain perusteella tehtiin nopeita päätöksiä. Jos eläin aiheuttaa vaaraa ihmisen terveydelle tai huomattavaa omaisuusvahinkoa, se voidaan lopettaa. Ainakin yhden lampaan olivat koirat raadelleet. Lopetusmääräys on voimassa viikon ajan.
Tiedotteessaan poliisi viittaa raivotaudin mahdollisuuteen, jonka takia mitään ei haluta riskeerata. Niinpä koululaisille järjestyivät taksikyydit kotiportailta ainakin täksi aamuksi. Raivotautia ei ole Suomessa todettu, mutta 150 kilometrin päässä rajasta Venäjän puolella Prääsässä sellaisesta tiedotettiin äskettäin. Viranomaiset kehoittavat rokottamaan metsästyskoirat rajan pinnassa.
Vaaravyöhykkeessä saattavat koirajahdin aikana olla myös villi- ja muutkin kissat. Naapurin Elvistä ei ole enää näkynyt hiirijahdissa ikkunan alla tänä aamuna, kuten tavallisesti. Liekö pötkinyt pakoon villikoiria tai metsästäjiä. Syytä ainakin olisi.
Päätän raporttini Villistä Idästä tällä kertaa tähän. Lukekaa lisää päivän Iltalehdestä, Ilta-Sanomista, Hesarista… Ja kuunnelkaa radiota, katselkaa telkkaria.
Veikkaan, että lopputulos on kuin pannulapun virkkaus: Kolme nurin, kolme oikein.
Siis kolmesta villikoirasta tulee villakoiria. Kolmesta tulee itävaltion paluumuuttajia.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/mets%C3%A4st%C3%A4j%C3%A4t_ovat_v%C3%A4rtsil%C3%A4n_villikoiralauman_j%C3%A4ljill%C3%A4_7376749.html
Jos jäljille ovat päässeet, niin sehän on selvää pässinlihaa. Värtsilän metsästäjien taidot tuntien veikkailisin, että muutamalta villikoiralta on jo henki lähtenyt.
Värtsilä on hieman sekaisin villikoirien takia. Kartsalla oli aamupäivällä hiljaista, ihmiset olivat kai paenneet kauhuissaan lukkojen taakse. Yksi mies tuli Jänisjoen sillan kupeella vastaan, oli pissittämässä lapinkoiraa, joka haukahti hilpeästi. Tiellä ajoi autoja, sellaisia isoja maastureita. Maikkarin auto oli jo lähtenyt liikenteeseen Sinilinnun pihalta. Virvokeauto toi sinne täydennystä.
Kävelin kylätalolle aamukahville. Pulla oli tuoretta ja myyjättären hymy herkässä.
Sääperin rannoilta ei kuulunut pyssyn pauketta, kuten tavanomaisina aamuina anivarhain. Rajavartiosto partioi autioilla kujilla. Naapurin mummu oli trollaattorin kanssa menossa polttopuita hakemaan liiteristä, oli kuunnellut koko aamun radiota. ”Paha se on, jos semmonen lauma vastaan tulee, syöväthän ne.”
Rajan pinnassa asusteleva haluaisi tietenkin tietää
missä kulmalla tämä operaatio on käynnissä, ettei joutuisi
keskelle rähäkkää.
Koirien lopetuksesta löytyy varmasti yhtä monta mielipidettä
kuin on miestäkin…
Tämä villikoiralauma herätti eloon muistelukseni ajalta
jolloin olin alle kymmenvuotias. Olin tulossa kevättalvella
yksin potkurilla Savikylän kaupasta kotiin, matkaa oli
reilut pari kilometriä.
Kaupan pihasta lähtiessäni jouduin keskelle riehuvaa
sekarotuisten koirien laumaa, koirathan saivat tuolloin
juoksennella irraallaan. Välillä lauma oli takanani,
välillä edessäni tai sivuillani. Koirilla oli juksuaika.
Ei ne minulle mitään tehneet (onneksi) mutta ensimmäisen kerran
näin oikein livenä kuinka koiranpennut saavat alkunsa.
En minä niitä varsinaisesti pelännyt mutta itkin ja melkein
oksensin, tuntui että kaikenlaista siivoa, rähinää ja
irvisteleviä hampaita oli joka puolella. Hännätkin huiskivat
naamani tasalla. Itkuisella
äänellä pyytelin niitä poistumaan mutta nehän olivat
päättäneet seurata minua aina kaupalta kirkolle saakka,
siis melkein kotiportille.
Pidän koirista enkä pelkää niitä, mutta villikoiralaumaa
en todellakaan toivo kenenkään kohtaavan, varsinkaan
nyt kun rajan takana on rabiesta.
Tuossahan tuo elvis äskenkin venytteli ruojojaan ja heräil päivä unilta. Ja tuo katti ei pienistä risahduksesta säikähä ku istuu vieressä aina silloin tällöin ku ittekkin olen kyyhkyjä metsästämässä.
Siitä se sitten lähtee yleensä valtaojan pohjasta hiiriä ettimään.