Vauhti-Ville

Bisnes is bisnes. Pohjustetaanko tässä jäänmurtajakauppoja? Yksi Wärtsilän tekemistä jäänmurtajista ristittiin Urhoksi.

Wärtsilän sielu vuodesta 1926 lähtien oli Wilhelm Wahlforss (1891-1969), joka tunnettiin tehtaalaisten keskuudessa paremmin nimellä ”Vauhti-Ville”. Hän oli liikkuvaista lajia, kerrotaan käyneen rautatehtaalla joka päivä. Sunnuntaisin oli usein tytär mukana.

”Kun hän kulki tehtaalla, hän tahtoi tietää, mitä kukin oli siellä tekemässä, etenkin jos näki tekemättömän miehen”, kirjoittaa Paavo Haavikko Wärtsilän 150-vuotishistoriikissa. Vauhti-Ville keskusteli joka tasolla alaisten kanssa.

Vanhat tehtaalaiset muistivat joustavan käynnin, kävelykepin heilahdukset ja kohteliaan tervehdyksen. Hattu nousi kaikille. Työntekijöiden kohtaamisista ei ole valokuvia julkisuudessa näkynyt, liekö sellaisia otettukaan.

Toisenlaisista tilanteista kuvia sen sijaan on, Värtsikin on saanut käyttöönsä pari kappaletta. Vauhti-Ville joutui paljon tekemisiin yhteiskunnan kerman kanssa, kuuluihan hän sellaiseen itsekin.

Kauppakumppaneista hänen kerrotaan tulleen juttuun etenkin neuvostoliittolaisten kanssa, ehkä hieman samaan tapaan kuin Urho Kekkonen. Olivatko nämä kaksi merkittävää miestä yhteistyössä idänkaupan suhteen, siitä en ole arvioita huomannut. Vaikka he näyttävät mahtuneen samaan pöytään, olivat miesten välit viileät ja lopulta koleat. Wahlforss vastusti Kekkosen valintaa toiselle kaudelle ja oli Honka-rintaman innokas kannattaja.

Työstä se käy tämäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *