Laura Ala: Prinsessa Madeleine, Helsinki-kirjat 2011.
Lueskelin valikoiden Madeleine-kirjaa, jossa todellisuudessa puhutaan Ruotsin hovin asioista enemmän kuin itsestään pääkohteesta. Niinpä jutustelu kirjassa alkaa Kaarle Kustaan ja Silvian kohtalokkaista katseista Munchenin olympialaisten aikaan, ja se mitä niistä katseista seurasi, onkin Bernadotte-suvun historiaa. Kaarle Kustaa nimittäin ihastui kielitaitoiseen Silviaan korviaan myöten ja Ruotsin veijariprinssi oli myyty mies.
Toki kirja kuvailee prinsessa Madeleinen asioita aina ensiparkaisusta lähtien, unohtamatta ihastumisia ja rakastumisia. Poikaystävä Erik Granath oli Madeleinen kavereiden pohjanoteeraus ja kun Erik hyväili Madden rintavarustusta paparazzien nähden, siitä nousi melkoinen kohu. Isä Kalle tietysti puhisi kiukusta.
Maddesta tehtiin myös ratsastajaa, mutta taisivat tyttösen kyvyt viitata paremmin mediamaailman kuohuttamiseen. Toisaalta kirjan tekijä väittää, että Madeleine ei ole ollenkaan bilehile-tyyppi vaan järkevä ja reipas tyttölapsi. Itselleni on tullut kuitenkin, ei vähiten tätä kirjaa lukiessa, selväksi että elämä Madeleinena ei ole ollut helppoa. Kun isän kukkarosta irtoaa muutama miljoona tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin menoihin, on elämä surutonta ja hauskaa. Madeleine harrasti myös yliopisto-opintoja ja taisi tehdä kirjallisen työn jostakin isänsä omistamasta kartanostakin.
Kirja on viihdyttävää iltalukemista. Madeleinen elämässä rakkaus petolliseen Jonakseen oli melkoinen takaisku. Kas kun Jonas olisi sopinut myös vaateliaille vanhemmille. Mutta toisin kävi ja tie johti maailman turuille. ” Mitä ikinä hän tekeekin, se on väärin. Jos hän kouluttautuisi ammattiin, julkisuudessa oltaisiin sitä mieltä, että ei prinsessa voi niin tehdä.” Vaikuttaa siltä, että syntyminen kuninkaalliseksi on varsin kohtalokasta, ei ollenkaan lottovoitto.