Kauppoja kylillä

Kertoilen tässä Kenraalinkylän, Kaustajärven, Saarivaaran ja Öllölän kaupoista. Lähinnä keskityn jutuissa yksityiskauppoihin ja niitten omistajiin.

Aloittelen tarinoinnin Kenraalinkylästä. Sodan jälkeenhän ei ollut maantietä Värtsilästä Kaustajärven kautta kuin kärritie, jota pitkin kuljettiin. Ensimmäinen kauppa oli Irtolan sivumyymälä Mantsisen kamarissa, jonne tavarat tuotiin hevospelillä, talvella reellä, kesällä kärreillä, joissa oli kumipyörät. Oman kylän kärreissä oli ns. kolupyörät.

Tavaravalikoima oli siihen aikaan lähinnä perustarvikkeita, joita maalaiskylässä tarvittiin. Toinen kauppa oli Yhteishyvä, joka sijaitsi Heiskasen kamarissa. Vuonna 1952 Sisä-Karjala rakensi oman kauppaliikkeen Välilän vanhan autotallin paikalle, jossa kauppatoiminta jatkui lähes 70 -luvun loppuun saakka.

Niin Irtolan kuin Yhteishyvän kauppojen toiminta loppui meidän kylältä. Mainittakoon, että Sisä-Karjala osti aikanaan hehtaarin tontin nykyisen Huoltotien kulmasta, johon piti rakentaa yhteinen kauppa kenraalinkyläläisiä ja kaustajärveläisiä varten, mutta siitä ei päästy yhteisymmärrykseen.

Kaustajärvellä oli sodan jälkeen Sisä-Karjalan myymälä Hämäläisen kamarissa, jossa oli myös posti. Vuonna 1954 valmistui Sisä-Karjalalle oma myymälä, joka ukkosen salaman iskusta paloi myöhemmin.

Siirryn sitten naapurikunnan puolelle Saarivaaraan, jossa kauppiaana toimi Santeri Ihanus. Yksityiskaupan toiminta rakentui kauppiaan persoonan ympärille, kun taas osuuskaupat olivat kokonaan palkattujen henkilöiden ympärillä.

Santerin kauppa sijaitsi aluksi Murasen kamarissa. Jäi hyvin mieliin ensi käynnit pikku poikana, kun äiti lähetti minut ostoksille naapurikylään. Tunnelma oli siellä kovin leppoisa, kyseltiin kuulumiset naapurikylän puolelta.

Ajat olivat siihen aikaan tiukat. Velkakauppaa jouduttiin useammassa perheessä tekemään. Santerin kaupassa oli viisituumainen rautanaula pystyssä, johon Santeri valkoisesta käärepaperista repäisi palan. Siihen hän merkkasi velkamäärän ja nimen. Alimmaiset palat olivat jo aika ruskeita, mikä oli osoitus siitä, että ei kaikkia laskuja oltu maksettu eräpäivänä.

Kaupan tavaravalikoima oli yllättävän laaja, vaikka oli pienet tilat. Vuonna 1957 valmistui oma liikekiinteistö, jossa oli suuremmat tilat ja myös kauppiaan asunto. Siihen aikaan tehtiin paljon kauppaa myös liikeajan ulkopuolella. Mitä tavaraa ei ollut, niin Santeri hommasi sen nopeasti joensuulaisista tukkuliikkeistä.

Kun kyliä alettiin sähköistää, niin tarvittiin talouksissa monenlaista tavaraa. Televisio oli varmasti alkuaikoina eniten myyty artikkeli, samoin monet muut kodin koneet.

Kauppiaan rooli oli siihen aikaan moninainen. Palvelu oli ensisijaisen tärkeää. Niinhän se pitäisi olla nytkin etusijalla, mutta monessa isommassa marketissa kukaan ei tule kysymään, voinko palvella.

Santeri Ihanus möi kauppansa Toivo Muraselle 1965. Viimeiset Saarivaaran kauppiaat olivat Kyösti ja Laila Muranen.

Sitten jatkan tarinaani Öllölän kylälle, joka oli jo isompi kylä. Siellä oli kolme kauppaa: Yhteishyvä, Sisä-Karjala ja ei vähäpätöisimpänä Väinö (Humu) Hämäläinen.

Viime mainittu on henkilönä jäänyt erikoisesti niin minun kuin monen muunkin ajatuksiin. Hänen liiketoimensa olivat monelle alalle suuntautuneet. Meille lähikuntien asukkaille on jäänyt mieleen erikoisesti kuulut vesirinkelit, joita Hämäläisen leipomosta toimitettiin ympäri maakuntaa.

Rinkelipussi

Oli varmasti useita säkkejä päivässä, jotka lähtivät posti- ja linja-autossa Öllölän kylältä eteenpäin.

Toinen homma, josta Väinö tunnettiin varmasti laajemmallakin alueella, oli ns. parissikkatoiminta. Hän osti teuraskarjaa ja toimitti ne eteenpäin omalla autolla mm. Karjakunnalle Helsinkiin.

Väinöllä oli aina kauppoja tehdessä huumoria, josta hänet tunnettiin. Tässä tarina hänen kuorma-auton ostostaan Vehon myymälässä Helsingissä. Karjankuljetusmatkalla hän oli mennyt hieromaan kauppoja uudesta autosta. Tietysti vaatetus ei ollut aivan viimeisen päälle, sillä näissä kuljetushommissa solmio ei liene ollut pakollinen. Mennessään myymälään tärkeännäköinen automyyjä oli tullut ja katsellut miestä päältä ja alkanut soperrella, että meillä on nuo tiukat maksuehdot. Väinö oli todennut siihen, että pe-kele, hän oli tullut ostamaan autoa eikä maksuehtoja. Siihen oli tullut paikalle myyntipäällikkö. Ääni oli kellossa muuttunut. Autokaupat tehtiin. Väinö maksoi kuorma-auton käteisellä ja varmasti kumpikin osapuoli oli tyytyväinen.

Omalta kohdaltani on jäänyt mieleen tarina jauhosäkeistä. Äitini oli ollut käymässä Öllölässä kaupassa. Oli ollut puhetta leipäjauhojen ostosta. Väinö oli sanonut, että kyllä hän ne toimittaa, kun siellä päin ajelee. Äiti oli sanonut, että tuot ne kanssa rapulle saakka. Mainittakoon, ettei kukaan ollut aikaisemmin ajanut aivan sinne saakka, oli niitä isoja kiviä joka puolella.

Kului aikaa, kunnes yhtenä päivänä ilmestyi pihaan pakettiauto astinlaudat rytisten. Jauhosäkit olivat rapun edessä.

Kauppa jatkoi toimintaansa aina 2010 -luvulle saakka. Remmissä oli mukana Väinön poika Kauko. Näistä persoonallisista kauppiaista olisi aihetta vaikka kirjaan saakka. Elettiin sitä syrjäkylilläkin ihan kaikesta huolimatta vaiherikasta elämää.

Ilmari

Share

9 comments for “Kauppoja kylillä

  1. Kuitenkin kaupallisia tiedotteita Värtsin sivuilla. Hyvä näin. Oikea tietopaketti.

    Muistelen, että Saarivaarassa Murasen Puavo möi pikkutavaraa tuvan kirstustaan vielä vuosia Ihanuksen myymälän avatumisen jälkeen.

  2. Hei, Ilmari! Kävinhän siellä minäkin, Saarivaarassa Murasen kaupassa, tosin jo 30-luvun alkupuolella ennen sotia. Kauppiaana oli Paavo Muranen, kaupan alkuperäinen perustaja.

    Ennen kouluikää köröttelin Sormusen linja-autolla Saarivaaraan, äitini kotikylään sukuloimaan. Ukkini asui pienessä mökissä lähellä Kanajärven rantaa. Tipahdin pois kyydistä, kolkutin ovelle, ukkini tuumasi:”Heh,heh, tyttö tuij, pittää lähtee puotiin ostamaan voita ja sokersantoo”. Siltä istumalta sinne lähdettiin. Ukkini tiesi, että suurinta herkkuani oli pullapala, päällä voita ja sokeria! Kaloreista viis! Kaupasta en muista muuta, kuin että hämärää oli ja itse Paavo yksikseen tiskin takana. Nostalgiaa parhaimmillaan.

    Vielä “Isot Kiitokset” Kirkkoherra Erkille kommentista! Hilkka.

  3. Löysin tuon “Humu” Hämäläisen kaupan paperipussin Öllölän peroonalliselta kirpputorilta. Siellähän kirpputorin tuotolla tietääkseni ruokitaan kodittomia kissoja ja koiria. Sekin “kauppa” on niin merkittävä, että ansaitsee tulla mainituksi tässä Ilmarin kauppojen ketjussa. Kannattaa poiketa vaikka katselemassa mitä kaikkea talo sisältääkään. Ja jotain mieluista nostalgiaa saattaa mukaan löytyäkin. Ja mikä tärkeintä, jutella hetki kodittomien eläinten pyyteettömien hoitajien kanssa. Se antaa voimia jatkamaan tärkeää vapaaehtoista työtään.

    Öllölän terveisin Alpo Aatos

  4. TV1 esitti Erkki Määttäsen dokumentin Saman taivaan alla 8.12.2015, Hiljaiseloa Öllölässä.
    Ohjelmassa käsiteltiin Öllölän kirpputorin toimintaa.

  5. Ansiokasta tarinaa kaupallisesta elämästä muinoin.

    Ympyrä tietyllä tavalla sulkeutuu, kun kyläkaupat jälleen alkavat entisaikojen tapaan olla monipalvelupisteitä posteineen, veikkauksineen ja tarinatupineen. Siellä missä asukaspohja siihen antaa mahdollisuuden.

  6. Kaikissa näissä Ilmarin mainitsemissa
    “kammareissa” olen minäkin lapsena käynyt.
    Mukava, että longotit (raotit) ovea pikkukylien
    lähihistoriaan.

  7. Nuo Ilmarin mainitsemat Öllölän – Kaustajärven kaupat ovat minulle aivan outoja. En liene koskaan asioinut.

    Sen sijaan otan esiin pikku “kaupan” Pykälävaaran suunnalta 1950-60 lukujen vaihteessa. “Sarion Pekka” lieneekö oikea nimi? Hän eleli yksin Kontkasen lähellä. Mökki oli nykyisen Pykälävaarantien lähellä. Hän myi tavaraa halvemmalla kuin tavalliset kaupat. En tiedä mitä kaikkea tuotevalikoimaan kuului, mutta ainakin kahvia, sokeria, korppuja, karamelleja muistelen siellä olleen. Ei hän ainakaan voitolle jäänyt siinä liiketoiminnassa. Voiton sijaan hänen tarkoituksensa saattoi olla , että tällä tavalla joku kävi silloin tällöin häntä, yksineläjää tervehtimässä. Kävin sieltä joskus ostamassa Brazil merkkistä kahvia.

  8. Kuusikymmentä luvun loppupuolella olimme lanko-Tenhon kanssa
    Pykälävaarassa kuorimakoneen kanssa kuorimassa propsia.
    Samalla reissulla pistäydyimme Sarion Pekan kotona limsan ostossa.
    Lankoni kysyi, miten sinä yksin täällä pärjäät, eikö niitä konnia tule
    sinua ryöstämään. Pekka vastasi, onhan minulla roolinki ikkunaverhon
    takana piilossa. Niinkuin olikin, hän raotti vähän verhoa ja siellähän roikkui
    se roolinki naulassa. Roolinki oli pistooli.
    Tuolloin Pekka oli varmaankin jo yhdeksänkymmentä vuotias.

  9. Jatkan tuota Alpo Aatoksen tarinaa Sarion Pekasta ( oik nimi Pekka Sario). Hänellä oli jonkinlaiset lääkkeenmyynti oikeudet. Tai ainakin hän myi pillereitä. Lääkkeet olivat ylimmällä hyllyllä kai turvallisuussyistä. Sattuipa kerran kuitenkin niin että lääkelaatikko putosi lattialle ja pillerit tietysti pitkin lattiaa. Eihän siinä mitään , löytyihän ne sieltä , ehjältä lattialta.
    Tuli sitten eräänä maanantaina asiakas hakemaan apua pohme -siis päänsärkyyn. Pekka poimiskeli pillereitä laatikon pohjalta ja näytti asiakkaalle että nuo ne on asperiineja.” Montako otat”.Kaupat syntyivät ja tyytyväisyys oli kai molemminpuolista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *