Hanki kantaa

Nyt tuli kiire, tuolla on puputyttö. Kuvat EJ

Sen verran on yöllä pakkasen puolella, että hanki kestää aamulla rusakon, mutta ei ihmistä. Rusakolla ei ole lumijalkoja kuten metsäjäniksellä, pehmeämpi lumi upottaa sitäkin.

Ka, mikäpä tässä, valamiissa mualimassa.

Metsäjänis kykenee levittämään varpaansa ja loikkii vaivattomammin. Ihan kateeksi käy. Talvipukukin sillä sopii maastoon kuin nenä päähän. Rusakko sen sijaan juoksentelee kesät talvet melkein samanvärisessä turkissa.

Rusakko alkoi levitä Suomeen itärajan takaa 1800-luvun lopulla. Se asustelee mielellään Värtsilän laakson tapaisilla peltoviljelyksillä, metsän reunoissa ja avomailla. Heinät, ruohot ja oraat ovat pupun ruokaa. Talvisin se kaivelee sapuskaa lumen alta, syö talventörröttäjiä sekä pajun ja katajan versoja. Omenapuitten alta sen tapaa kuutamolla. Pahojaan on tekemässä.

2 ajatusta aiheesta “Hanki kantaa”

  1. Muistelija

    Hanki kyllä kestää mukavasti hiihdellä, aamulla jo puoli seitsemältä tapasin lammelta päin palailevan hiihtelijän.

    Muuten, siis etujalat näyttävät menevän peräkkäin ja takaset siis rinnakkain – noita jäniksen jälkiä tässä mietiskelen 😉

  2. Erkki Jormanainen

    Tänään aamupäivällä hanki kesti hyvin kävellä aukeilla paikoilla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top