Teräspuuhia

Kisakentällä oli luistinrata ja laidalla laululava.

Aloittaessani Värtsilän keskikoulun 1938 oli poikien voimistelunopettajana Yrjö Nora. Hän oli yleisurheilija ja aitajuoksijana Suomen huippua. Syksyllä 1939 hänen sijaisenaan toimi Tauno Juurtola. Hänen lajinsa oli hiihto/pujottelu (slalom). Juurtolalla oli 1970-80 luvulla oma hiihto/lasketteluyritys Vuokatissa. Molemmat toivat tietysti omaa lajiaan esille. Kisapirtin kentällä juostiin aitoja ja kansakoulun mäen rinteessä pujoteltiin heinäseipäistä tehtyä pujottelurataa.

Etenkin kesälajeja harrastaessa tuli Värtsilän Teräs tutuksi. Jatkosodan alettua ja Kisapirtin korjauksen jälkeen siellä alkoivat paini- ja nyrkkeilyharjoitukset. Lentokentän sotilashenkilöstössä oli paljon urheilijoita, jotka toimivat myös meidän nuorten ohjaajina. Muistelen jonkun kevyemmän sarja Suomen mestarin (Hilden) ohjanneen meitä.

Paini ja nyrkkeily ei kuitenkaan kauan kiinnostanut. Painissa en pärjännyt ja nyrkkeilyssä tuli verta nenästä tai huuli oli halki. Jalkapallo oli sentään poikaa!

Kasattiin oma juniorijoukkue. Kerran miesjoukkueen tarvitessa varamiestä, pääsin mukaan Varkauteen ottelumatkalle. Kaikki toiset olivat sotilaita, minä yksin alaikäinen siviili. Ei hätää! Joukkueen johtaja toi mukanaan sotilaspuvun, jonka vaihdoin päälleni rautatieaseman ulkokäymälässä, ja pienen käyttäytymisharjoituksen jälkeen oli korpraali Partanen valmis liittymään joukkoon. Yksi sotilas joukkueesta määrättiin seuralaisekseni, jota piti seurata kuin hai laivaa. Matka meni ilman kommelluksia, mutta ottelu hävittiin.

Illalla taisin kuitenkin olla taakaksi vartijalleni, sillä ilta hänen hankkimansa kahden varkautelaisneitosen asunnolla supistui korvikkeen juonniksi ja seurusteluksi. Huimaava kokemus kuitenkin kaiken kaikkiaan.

Share

1 comment for “Teräspuuhia

  1. Voi voi korpraali, en oikein tahdo uskoa, että olisit ollut taakaksi vain päinvastoin. Terv.mirjasisko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *