Kasvuvauhti jatkuu

Niiralan rajanylityspaikalla rajan ylitti maaliskuussa noin 95 000 henkilöä, missä on kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan 20,5 prosenttia. Kasvua on ollut sekä venäläisten että suomalaisten määrissä. Viisumivelvollisia rajanylittäjiä oli 43 prosenttia.

Alkuvuoden aikana rajan on ylittänyt Niiralassa yli 264 000 henkilöä, mikä on 25 prosenttia vuoden 2010 vastaavaa ajanjaksoa suurempi määrä.

Yhdeksän henkilöä käännytettiin maaliskuussa puuttuvien maahantuloedellytysten vuoksi.

Kolme rattijuopumustapausta havaittiin. Tutkintaan tuli myös kolme ajoneuvon asiakirjoihin liittyvää väärennystapausta. Yhdessä tapauksessa suomalaisen henkilön hallusta löytyi väärennetty invalidipysäköintilupa, toisessa venäläisen ajoneuvon rekisteritodistus havaittiin väärennetyksi ja kolmannessa tapauksessa venäläisen henkilön ajoneuvon vientiin liittyvistä asiakirjoista osa havaittiin väärennetyiksi.

Lisäksi Niiralassa havaittiin seitsemän ulkomaalaislain rikkomusta, 26 liikenne- ja ajoneuvolain rikkomusta ja 15 muiden säännösten rikkomusta. Rikkomusten seuraamuksina annettiin 27 rangaistusvaatimusta, neljä rikesakkoa ja 16 huomautusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *